Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengurut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengurut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Great Ocean Road (pt.3)

Based on valitut palat of ch.s Diary.

mon 23/5/11
1:00am
Hyvää syntymäpäivää minulle! Vaikka on ehkä vähän aikaista, enkä itse usko päivän vaihtuvan kuin vasta sitten kun herää.. Mutta onko sillä oikeasti muka niin väliä?

Tänään minä nukuin yhteen, joten lähtö huoltsikalta vähän viivästyi, kun piti laittaa vararenkaaseen ilmaa, vettä jäähdyttimeen sekä vesikanisteriin ja tehdä aamupalaakin. Tyhjentynyt, nykyään täytetty rengas siis palautettiin paikalleen vasta (/jo, riippuu vertaako aiempaan ylijäämärenkaaseen, joka kuitenkin matkusti Sydneystä mutkien kautta Swan Hilliin, ennen kuin saatiin paikalleen..) tänään. Eilisen se matkusti sulassa sovussa muun rojun kanssa takapenkillä. Renkaan poistumisesta huolimatta meillä on liikaa kamaa! (mm. miljoona kirjaa O.o)

Geelongissa pysähdyttiin kaupassa, paikallisessa Windsfield(?) ostoskeskuksessa. Ostettiin mm. monta kiloa ruokaa (ei autoon mahdu!) ja kierreltiin vähän aikaa. Löysin pienen kaiuttimen iPodille ja tietsikallekin ja uuden lyhdyn autoon. Jee, valoa ja musaa! (Ulkona sataa taas äänestä päätellen. Aamullakin (ennen kahta siis) satoi paljon. Hyvää matkaa vaan leireilijät!) Yhdessä kaupassa siellä oli muuten myynnissä peli nimeltä Finska. Mölkky siis suomeksi. En ihan tarkkaan muista, paljon pelistä pyydetään rahaa Suomessa, mutta ausseista jos sen haluat, maksaa $59.95.. :D Mutta ihan _pikkusen_ karua törmätä Mölkkyyn ausseissa!

mon 23/5/11
6:20pm.
Pysähdyttiin jo yöksi ja laitettiin sänky ja makoillaan siinä. Ulkona satelee ja on pimeää. Höh. Kohta katsotaan Madventuresia ajan kuluksi, kun vielä ei kuitenkaan väsytäkään ihan hirveästi. Unirytmi taas vähän myöhempi.

Angelseassa pysähdyttiin maksamaan edellisellä kerralla Lornesta saatu sakko. Ei onneksi haitannut, vaikka eräpäivä oli ollut jo 21. Silloin toimisto oli kiinni kun lauantai. Maksettiin siis puhelimitse. Muut maksutavat postitse tai paikanpäältä.. Täällä ei kai vielä tiedetä tilisiirroista.. -.-

Seuraavaksi pysähdyttiin randomilla Beach accessilla ottamaan kuvaa ”Drive left in Australia”-kyltistä (hyvä että kertoivat, olenkin ihmetellyt, miksi vastaantulijat ajavat minun kaistallani.. (Tällä tiellä tapahtuu kyllä kamalasti onnettomuuksia! Kapeaa, mutkaista ja paljon turisteja)). Kun koitettiin jatkaa matkaa, auto ei enää startannut. Akku lladattu 2 päivää sitten, eli tuskinpa siinä vika. Opiskeltiin ohjekirjasta kaikki muut mahdolliset selitykset, mutta ei tulosta. Onneksi vieressä parkissa olleet kaksi miestä kyllästyivät katselemaan säätämistämme ja tulivat auttamaan (juuri kun aloiteltiin ristinollaa..x) ). Totesivat, että akkumme on tyhjä ja hyppykäynnistivät sen kaapeleillamme ja nätisti se käynnistyi. Akku ilmeisesti paskana ja edessä uuden hankinta<3 Ei meinattu enään uskaltaa pysähtyä minnekään, mitä jos ei enään päästä liikkeelle?!





Pysähdyttiin kuitenkin onnemme uhalla vesiputouksille etsimään koaloita. Koaloita ei löydetty, mutta maisemat olivat nättejä ja auto saatiin hyvin käyntiin.


Meidän säkällä nyt täällä on tietyöt. Liikennevaloja keskellä ei mitään, kun toinen kaista poikki tietöiden takia <3 Edetään nopeasti.


Apollo Bayssä pysähdyttiin tekemään ruokaa: nuudeleita ja tölkkikanajuttua. Sain mummilta synttäritekstarin ja jouduin tiskaamaan synttäreistä huolimatta. Auto lähti taas hyvin käyntiin.

Kun jatkettiin matkaa ajettiin vain hitaasti, kun haluttiin nähdä koaloita. (Hitaasti tarkoittaa tässä tapauksessa _hitaasti_, 40km/h.) Pysähdyttiin sademetsäwalkille ja –yllätys- satoi. Oli kyllä nättiä. Paikka oli nimeltään Mates Rest. Sää ollut tänään kokopäivän vaihteleva, sadetta, aurinkoa, sadetta…


Mates restin jälkeen jatkettiin hidasta koalanbongausvautia ja se tuotti tulosta! Nähtiin koala! Hähää! Semikorkealla, mutta suoraan tien päällä. Siinä se vaan kökötti, ihana! Australian synttärilahja minulle – parempi ainakin, kuin mitä sain autolta!

Sitten ajettiin hitaasti, mutta varmasti vahingossa alkuperäisen yöpaikan ohi ja päädyttiin tänne Johanna Beachille. Ei ole kenttää, eli terkkuja kaikille jotka koittavat onnitella. Jonne tiputti juuri sängyn tukipuut, joudun ehkä auttamaan. Tai nukkumaan ulkona sateessa…


tue 24/5/11
9:30pm.
Tänään pysähdyttiin vasta nyt. Ekan yöpaikan ohi ajettiin huomaamatta, samoin toisenkin.. Vaikka toiseen oli vielä viitisen kilsaa jäljellä! Kartanlukija <3 Nojaa, tämä vaikuttaa ihan ok mestalta. Ja ei me ihan juuri pysähdytty, ehdin minä jo tiskatakin..

Herättiin aika myöhään, joskus kymmenen maissa. Toisaalta, en kamalan hyvissä ajoin saanut untakaan. Yhdeksän maissa lopetettiin Madventuresit ja käytiin nukkumaan, mutta vielä yhdeltätoista vilkuilin kelloa ja jatkoin pyörimistä. Nam.

Ilma pysyi vaihtelevan sateisena, muttei ihan kamalasti kastuttu, kun tehtiin aamupalaa. Jonne tiskasi, minä kasasin sängyn ja jatkettiin matkaa. Suuri osa Great Ocean Roadista kulkee sisämaassa. Eikä nyt muutenkaan ole mikään erikoisen great. Merimaisemat ovat kivoja ja silleen, mutta niitäkin on muuallakin. Kivempaa kuitenkin, kuin ajella Free- tai Highwayta.. Ja niille, jotka eivät muuten ajele Australiassa, ihan kokemuksen arvoinen.



12 Apostolia oli siisti. Ja tuulinen. Otettiin paljon kuvia.. Kuten monet muutkin. Kamalasti jengiä! Ja London Bridge oli upea kanssa! Miljoona kuvaa, kun yritin tallentaa aaltoja.. Vaikuttava. Ennenvanhaa siinä oli kivinen silta, mitä pitkin pystyi kävelemään ihan kärkeen asti.. Se kai oli se varsinainen London Bridge osa.. 1990 se kuitenkin sortui ja muutamia ihmisiä jäi loukkuun uudelle saarelle. Ne jouduttiin pelastamaan helikopterilla. Päivän tietoisku.


Kun oltiin lähtemässä sillalta, auto ei taas startannut. Ja ei ketään lähellä..Nice. Onneksi ei kamalan kauaa jouduttu odottamaan, kun joku muukin päätti kurvata katsomaan nähtävyyttä ja saatiin lainattua virtaa. Enää ei pysähdelty, vaan ajettiin suoraan Warrambooliin ja ostettiin ($129) ja asennettiin uusi akku. Nyt kelpaa taas ajella.


Vähän Warramboolin jälkeen pysähdyttiin ihanaan luonnonpuistoon tekemään ruokaa. Siellä saatiin hyviä kuvia luonnonvaraisista kenguruista, emuista ja koaloista. Niitä vaan meni siellä ja meidän picnikpöydän viereisessä puussa oli koala silitysetäisyydellä! Voi ihana!





Ruokapaikassa viihdyttiin elukoiden takia pitkään ja siksi oli jo melko pimeää kun lähdettiin kohti yöpaikkaa numero yksi. Pimeä, sade ja vastaan tulevat autot eivät liikaa parantaneet näkyvyyttä ja varmaan siksi ajettiin ohi.  Toisaalta, tällä puolella palloa ei ole teidenviitoituskaan parhaasta päästä…

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväistä

 Heihou ja hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Itselläni on ollut tänään(kin) vapaapäivä ja päivä on kulunut rauhallisesti ja laiskasti. Kauppaan jaksettiin raahautua ja vähän pesin nyrkkipyykkiä, mutta mitään sen kehittävämpää ei ole tapahtunut. Äsken nautittiin ystävänpäiväateria (Omn!) ja ilta jatkuu yhtä rauhallisesti kuin alkoikin.
Kengurupihviä ja kasvista.
Blogi ei viimepäivinä ole kamalasti muistuttanut matkablogia, mutta menköön tämä merkintä vielä ruoka/käsityöblogina.
Lohkoperunoita, kasviksia ja kengurupihvejä. Ehkä parasta.
Eilinen päivä meni vielä enemmän lözziessä kuin tämä päivä. Ensinnäkin heräsin vasta kolmen jälkeen oikeasti. Välissä kävin siivoamassa vähän (joo, vaikka oli vapaapäivä). Käytiin lauantaina nauttimassa muutamat alkoholiannokset paikallisessa yöelämässä ja koska itselläni oli vapaapäivä, tein ystävänpalveluksen ja kävin siivoamassa, koska pääsin samantien nukkumaan takaisin. Yllättävän rattoisasti meni siivoukset!

Sukat sain tehtyä valmiiksi jo eilen, mutta ensimmäisellä koekäytöllä (onneksi en ollut ehtinyt vielä päätellä) totesin, että kantalaput ovat auttamatta liian pienet ja jalka ehkä muutenkin. Harmittelin vähän aikaa, mutta päätin kuitenkin, että purkaminen on kätevämpi, kuin joskus myöhemmin sitten tehdä kokonaan uudet, oikeankokoiset sukat.
Oikeanpuoleinen on siis alkuperäinen sukka, vasemmanpuoleinen uudelleen neulottu, oikeankokoiseksi  muokattu.
Nytten minulla on siis vieläkin sukkaprojekti vähän kesken, mutta eipähän vielä tarvitse miettiä, että mitä sitä sitten seuraavaksi näpertäisi. Eikä tällähetkellä villasukkien valmiiksisaamisellakaan kamala kiire ole, lämpötilat ovat taas korkeat.

Sitten taas asiasta kukkaruukkuun.

Hui, huomisen ohjelma muuttui osaltani työpäivästä kurssipäiväksi. Menen siis Tooleybuciin RSA (responsible service of alcohol) kurssille huomiseksi. HUI! Ne meinaavat pistää minut siis kaatamaan viinaakin! Ihanaahan se, mutta kun ihmiset selvinpäinkin nauravat/eivät ymmärrä mitä puhun, niin entäpä sitten hiprakassa?

Nojoo, tämä on kyllä taas niitä asioita, mitä etukäteen stressaan kamalasti, mutta kun joutuu itse tilanteeseen, huomaa, että kaikki oli ihan turhaa. Kaikesta selviää hengissä paitsi itse elämästä. (Eipä ollut kamalan lohduttavasti sanottu kyllä..O.O)

Naurettavaa on, että kurssi järjestetään Tooleybucissa, mikä on naurettavan paljon pienempi kylä, kuin mitä Swan Hill. Todennäköisesti (asia on siis aivan omaa järkeilyäni, eli todenperäisyydestä en mene täyteen takuuseen) seikka on se, että Tooleybuc on New South Walesin puolella, toisin kuin Swan Hill, joka on Victorian puolella. Ja vaikka asun Swan Hillissä ja duunipaikkakin on Swan Hillissa, ovat ne kuitenkin eri puolilla jokea. New South Walesin ja Victorian raja kun kulkee (ainakin täällä kohtaa) Murray riverissä ja Federal Hotel on joen rannalla, toisella puolella. Käyn siis töissä toisessa osavaltiossa.

Ja koska täällä kaikki pelaa osavaltioittain, on rsa:kin eri joka osavaltiossa (tiedä sitten kuinkako paljon, mutta omat rsa:nsa jokaisella osavaltiolla kuitenkin on). Ja (omaa järkeilyäni tosiaan) Tooleybuc on sitten kai lähin kylä New South Walesissa, jossa rsa kursseja järjestetään. Koska Federal pelaa New South Walesin sääntöjen mukaan.

Hankalaa ja naurettavaa, mutta eipähän huomenna tarvitse tehdä lounasvuoroa bistrossa..

tiistai 7. joulukuuta 2010

6.12.10

8:00pm

On itsenäisyyspäivä! Hyvää itsepäisyyspäivää Suomelle ja kaikille suomalaisille, meille ulkomailla oleville kanssa. Jee.

Pitkä aika taas siitä, kun viimeksi olen koneella kirjaillut. Tällä kertaa syy on ollut puhtaasti vähäinen koneen lataus ja töpselipaikkojen rajallisuus kaikissa mäkkäreissä. On julmaa, että siellä on ilmainen netti, mutta ei paikkaa ladata konetta. Nyyh. Ehkä ne koittavat välttää sitä, että joutuvat luovuttamaan monia istumapaikkoja yhden pirtelön juoville nettipummeille. Mutta niin, kertoilen sitten asioita perustuen minun rajalliseen muistikapasiteettiin ja tönkköihin käsin kirjoitettuihin päiväkirjamerkintöihin. Osaanottoni siis jo valmiiksi.

Viimeksi kuin kirjoitin, oltiin muistaakseni Cape Patersonissa. Siellä nähtiin vompatti. Ihan kirjoittelujeni jälkeen. Se oli iso ja karvainen ja vompattimainen. Käppäili auton vieressä, eikä tuntunut yhtään pelkäävän meitä. Oli vallan mukavaa. Sen jälkeen käytiin hyvillä mielillä nukkumaan.

Seuraava päivä oli suhteellisen vaihteleva säänsä kanssa.. Satoi, paistoi aurinko, tihkutti, paistoi taas ja sitten taas satoi. Hengattiin rannalla aika pitkänkin aikaa, syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa. Ei harmi kyllä nähty yhtään lisää vompatteja.

Jatkettiin matkaa ja mentiin Leongathaan mäkkäreilemään. Koitettiin löytää vähän työtä, työtä, työtä.. Ja sadepäivän ratoksi ostettiin pari kaljaa ja herkkua ja mentiin Korumburraan yöpymään. Siihen mennessä sade oli taas ehtinyt lakata, mutta pimeäkin alkoi laskeutua. Oli rattoisa sadepäivän rattoilta.


Sitten taas seuraavana päivänä paistoi aurinko. Käytiin Wonthaggissa mäkkäreilemässä ja Jonne osti meille frisbeen. Harhauduttiin myös musiikkikauppaan ja ostettiin kumpikin levyt. Levykokoelmamme alkaa karttua niin, että nyt niitä levyjä on jo viisi. Itselläni Avenged Sevenfold ja uusimpani (samalla ehkä vanhimpani) Alice Cooperin Welcome to my Nightmare.

On jännä, miten toiset levyt herättävät paljon muistoja ja nostavat tunteet pintaan. Ja jaksavat kuulostaa hyviltä aina vaan. Welcome to my Nightmare oli ehkä ensimmäinen levy, mitä ikinä olen kuunnellut kuunnellut. Pikkusena istuin yläkerran olohuoneessa korituolissa ja kulutin älppärin B-puolta ehkä täysillä päivästä toiseen. Sillä puolella kun oli Steven. Voih, niin maailmankaikkeuden paras biisi. Ja Years Ago, tottakai. Se kuuluu siihen kanssa, niin kuin intro. Mutta on se koko lätty kyllä kuuntelemisen arvoinen. Ehkä useammankin kuin vain kerran.

Koska meillä oli frisbee, piti sitä pysähtyä testaamaan rannalla matkalla Philip Islandille (vihdoin kohti pingviinejä!). Vietettiin se päivä heitellen ja lilluen suola-aalloissa. Illalla päädyttiin San Remoon, mikä on ihan Philip Islandin edustalla. Oltiin siellä se yö.

Lauantaina vihdoin päästiin itse Philip Islandille. Kierreltiin ja katseltiin, mutta ei nähty yhtään pingviiniä. Johtuu ehkä siitä, ettei oltu syöty yhtään pirtelöä. Pingviinejä ei välttämättä näe yhtä suurella todennäköisyydellä, jos ei ole syönyt pirtelöä vuorokauden sisällä mahdollisesta pingviinipongauksesta. Siellä on kyllä Penguin Parade, minne myydään lippuja kohtuullisella $21,50 hinnalla. Ja sillä hinnalla pääsee istumaan rannalle katsomoon ja katsomaan pingviinien paluuta ruuanhakuretkeltään. Jee? Päätettiin, että vaikka hinta oli niinkin kohtuullinen (suolainen) kaikkeen siihen hyötyyn nähden, mitä sillä saa, jättää huvi toiseen kertaan.

Älä lyö parsaa kirveellä - No broccoli beating
Vietettiin sekin päivä rannalla, Jonne heitteli frisbeetä ja itse leikin hiekkaleikkejä. Havainnollistin itselleni jokiekosysteemin syntyä ja virtaavan veden eroosiovaikutuksia maisemaan. Ehkä musta vielä joskus tulee jokibiologi tai jotain. Haha. Illalla mentiin yöksi saaren pohjoisosaan. Siellä nähtiin kenguruita paljon! Ensin luultiin, että pellon tehtävä oli viljellä kenguruita, koska niitä oli siellä tosiaan monia. Myöhemmin kävelymatkan varrella nähtiin kuitenkin irrallisiakin kenguja. Ja aamulla huomattiin pellon olevan täynnä lehmiä kenguruiden sijaan. Ne siis sittenkin ehkä hengailivat siellä muuten vaan. Mutta palataksemme itse kenguruidennäkemiskokemukseen, se oli juuri sellainen australialaistyyppinen tilanne: muutama maatalo siellä täällä, auringonlasku ja kenguruita loikkimassa kohti auringonlaskua. Nam. Paikka oli muutenkin nätti, samoin auringonlasku.

Sunnuntaina jatkettiin pingviininmetsästystä. Vaikka juotiin pirtelöä, ei nähty kuin sarvi-, villa-, maito- ja lentopingviinejä. Ei yhtään PikkuPingviinejä, mitten kotirannalla kuitenkin hengattiin taas se päivä. Jonne lueskeli kirjaa ja samalla takuttelin sen hiuksia. Nyt sillä on rastat puoleen keesiin, tänään pitäisi ehkä takutella loppuun. Ja ihan siistit rastat onkin, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti kehittyvät hyvin tai edes kohtalaisesti, että voin olla niistä ylpeä myöhemminkin.

Palattiin illan lopussa takaisin San Remoon, tällä kertaa vähän eri kohtaan. Tehtiin siellä sapuskaa ja käytiin yöpuulle. Aamulla herättiin ja lähdettiin metsästämään mäkkiä (maanantai, uudet kujeet, uudet työpaikkailmoitukset. Täällä tosiaan on ihan arkipäivä, vaikka Suomi juhlii itsenäisyyttä.) ja löydettiin sellainen Cranbournesta. Nyt majaillaa siis siellä, jatketaan työn hakua ja todennäköisesti (no ainakin toivottavasti) vietetään ilta 24/7 mäkissä seuraten Linnanjuhlia, kuten kunnon suomalaiset. (Koskahan viimeksi olen oikeasti seurannut Linnanjuhlia.. En ainakaan kahtena viimevuotena.) Meidän aikaan ne vaan alkavat vain 9h Suomea myöhemmin..

Sitten Falcoasiaan. Falcoasia on ollut tämän päivän päällimmäisin puheenaihe ja ajattelemisen aihe. Eikä yhtään positiivisessa mielessä, ei pelkoa. Enpä tiedä, olenko ”rakkaasta Falcosta” löytänyt paljoakaan positiivista koko yhteisenä aikanamme suhteessa kaikkiin negatiivisiin.. Tämän hetken päällimmäisin huolenaihe on se, että näinköhän se hajoaa alle. Pelkääjän paikalle vuotaa vettä jostain hanskalokeron takaa (_konepellin alta_. Tuskinpa kamalan terveellistä saatikka positiivista. Nyyh!) ja eilen pelkääjän ikkunakin römähti alas. Niin, eli tällä hetkellä se pysyy ylhäällä jeesusteipin ja muutaman strategisesti ängetyn pahvinpalasen voimalla. Siinä on siis joku nippeli rikki, eikä lasi vain pysy ylhäällä. Saatanan sähköikkunat. Eipä siinä muuten mitään, mutta pikkuhiljaa, varsinkin jos tätä menoa jatkuu, ”Rakas Falco” on tuplannut hintansa. Ei ihan sitä, mitä oli suunnitellut, varsinkin, kun upotti Sydneyssä rahaa sen uusiin rekisteröitymisiin ja juttuihin. Melkein tekisi mieli olla vihainen jollekin.

torstai 23. syyskuuta 2010

23.9.10

8:40am.

Eilen käytin Wagga Waggassa. Oli aika turha paikka. Infotätikin selosti tunteella ja tadolla ainoastaan sitä, miten sieltä pääsee pois, ei puolella ssanallakaan maininnut, että siellä olisi itsessään jotain nähtävää. Eikä varmasti olisi ollutkaan. Vaikka reissu oli sinänsä turha (paitsi että oli matkanvarrella), oli Wagga Wagga "so good we named it twice" käymisen arvoinen ihan vaan vaikka siksi, että voi sanoa käyneensä siellä. Siellä oli kanssa pienempi paikka, Gumli Gumli. Sekasin nämä täälläkin ovat.

Toissapäivänä taas käytiin Bordertownissa ja Hopetounissa. (Hopetounia en tiedä lasketaanko, koska se oli todella pieni mesta, mutta käytiinpähän siellä kuitenkin tankkaamassa ja juomassa kahvit.)

Bordertownissa kun päästiin infoon ja Jaska oli kyselemässä tarroista, infotäti innostui. Ennen kun Jaska sai sanottua lauseensa loppuun, infotäti: "Ai etsimään kenguruita? No meillä niitä on 20. Valkoisia kenguruja. Tiesittehän että kun niitä on monia eri lajeja: punasta, ruskeeta, harmaata.." ja niin edelleen. Emme olleet edes tienneet mistään Bordertownin kenguruista, mutta onneksi täti oli innokas kertomaan meille niistä. Käytiin siis katsastamassa kenguruita, saatiin monia kuviakin, hihuu! Ja parilla niistä oli vavvakenguru taskussa. Chillejä otuksia, kun eivät säntäile auton alle.

Hopetounissa taas tosiaan käytiin tankkaamassa ja juomassa kahvit paikallisesta konditoriasta. Tai konditoriatäti oli juuri sulkemassa, mutta teki meille instant coffet (australialaiset eivät näytä kuulleenkaan tavallisesta suodatinkahvista. Joko on instant coffe tai sitten capuccino, latte, long black (tuplaespresso)..Ja instant maistuu ihan vedelle, kun ei kukaan pistä jauhetta tarpeeksi (teelusikallisen! Naurettavaa.)). Syötiin myös piirakat, oli hyviä. Sellaisia Sweeney Todd mallisia lihapiirakoita. Omn. Ties minkä sedän täti on jauhanut mukaan..Nojoo. Kuitenkin, kun odoteltiin että kahvivesi kiehuu, täti kyseli kaikennäköistä reissustamme, mistä tulemme, minne menemme. Kun sanoimme että tosiaa Hopetounissa olemme vain ohikulkumatkalla (yllätys, kukapa sinne vartavasten haluaisi), täti innostui kertomaan heidän uudesta järvestään. Kaupunki oli vielä 12 kuukautta sitten ollut riippuvainen tankkiautoista, jotka toivat vettä kaupungin maanalaisiin säiliöihin. Nyt 12 kuukautta sitten tosiaan he olivat saaneet vesiputken ja - mitäpä muutakaan - täyttäneet järven itsellensä. Heh, totta, asiat tärkeysjärjestykseen. Mutta mesta kuulosti siistiltä, siellä oli myös vanhoihin viljasiiloihin tehty majatalohuoneita ja kaikkea muuta..Jatkettiin kuitenkin vain matkaa eteenpäin.

Toissapäivää edeltävänä päivänä taas käytiin Adelaidessa. Adelaide oli ihana, ihastuin siihen aika paljon. Soli iso kaupunki ja sitä ympäröivät kukkulat. Nättiä. Ja siellä oli kivan näköisiä ihmisiä katukuvassa, ei mikään takapajula, missä kaikki näyttävät vähän oudoilta. Son kanssa ei minkään rajalla, mutta silti (suhteellisen) lähellä kaikkea. Kierreltiin vähän aikaa kaupungilla ja tutustuttiin paikalliseen bussiasemaan. Siellä oli myös sarjakuvakauppa, missä oli Kingin Dark Tower sarjakuvia. Voi minua raukkaa, joudun siis vielä menemään uudestaan sinne ostamaan sarjakuvat pois niiden hyllystä omaan hyllyyn. Hihuu. Äiti kertoi että siellä on paljon suomalaisia, voisin itse liittyä yhdeksi niiden joukkoon..

Nyt ollaan öbaut viidenkymmenen kilometrin päässä Canberrasta, eikä Sydneyynkään ole enää montaa sataa kilometriä. Käytännössä kai voitaisiin siis olla siellä jo tänään, katsoo nyt, kuinka kauan viihdytään pääkaupungissa. Huomenna siis kuitenkin olemme jo Sydneyssä. Ei huonosti ajettu, ollaan oltu tienpäällä 15. asti, eli yhdeksättä päivää. Ja huomenna (viimeistään) perillä. Kymmenessä päivässä Australian halki.

Road Kills

Jaska
80
17 kengurua, 24 lintua, vompatti ja kissa

ch.
132
25 kengurua, 35 lintua, lammas, vompatti, kissa ja kolme kettua

maanantai 20. syyskuuta 2010

20.9.10

9:50am.

Nyt eletään siis Adelaiden aikaa, mikä on +9:30GMT. En ymmärrä, mikä järki näissä 45min eteen ajoissa on, viimeksi jouduttiin keskellä ei mitään siirtämään viimeksi 45min eteenpäin. Ja taas jossain vaiheessa huomaamatta..Tai ei, aivan varma en siis ole, mitä aikaa nyt kuuluisi elää, mutta koska Adelaide on nyt seuraava etappi, niin kai se on ihan kohtuullista elää tässä ajassa.

Paljon helpompaa olisi kuitenkin (kuten viimeyönä päätimme), että kaikki eläisivät samaa aikaa. Ei tarvitsisi siirtää kelloa sen tottumuksen mukaan, että työpäivä alkaa 8am. Täälläkin esimerkiksi työpäivä alkaisi siis joskus puolen yön aikaan (meinasin, että oisin osannut laskea tarkalleen, paljon kello täällä on, kun GMT on 8am, mutta ilman laskinta osoittautui vaikeaksi. Pitkä matikka.) Mutta kelloa ei tarvitsisi siirtää, ei tarvitsisi miettiä, että mihin suuntaan ja kuinka paljon. Paikalliset vain päättäisivät, koska on hyvä aika herätä ja avata kaupat. Toisaalta, saattaisi mennä sekaisin matkustellessa ja muihin maihin soitellessa, kun pitää jostain ottaa selvää sitten, mihin aikaan kuuluu käydä nukkumaan, tai kaveri neljän tuhannen kilometrin päässä on herellä..Ehkä se pidemmänpäälle kuitenkin on helpoin näin.
Ajettiin se, hah.


Elettiin tossa muutama päivä ilman kenttää. Kolme kokonaista päivää! Tuntuu hullulta, kun kuitenkin kokoajan ajaa eteenpäin ja tultiin muutamaan kaupunkiinkin (mm. Ceduna) ja silti ei ole moneen päivään kenttää. Suomalaiselle vaikea paikka, on kuitenkin tottunut, että jokapuolella löytyy edes muutama palkki. Alkaa arvostaa Elisaakin ihan toisella tavalla, kun oikeasti kehittävät verkkojaan kattamaan koko Suomen. Tottahan se on, että jos out backilla ei ole asutusta kuin muutaman sadan kilometrin välein muutama huoltoasemaa ylläpitävä henkilö, olisi niitä varten varsin työlästä pystyttää jotain mastoja, vai millä ne verkot nyt pystyssä pysyvätkään, mutta oli vähän orpo olo. Jännältä tosiaan tuntui sekin, että karttaan on merkitty nimellinen kaupunki ja se tosiaan tarkoittaa pelkkää huoltoasemaa ja Caravan Parkkia.
Se aurinkoinen ja lämmin Australia.


Valetta ei kai ole sekään, että Australiassa pohjavedet ovat aika harvassa. Niillekin harvoille huoltoasemille joudutaan tankeissa tuomaan kaikki käyttövesi. Tuntuu oudolta, alkaa arvostaa Suomea siinäkin mielessä..Ja tulee ikävä pitkiä lämpösiä suihkuja ihan vaan sen takia, että täällä vettä kai oikeasti pitäisi säästää, eikä vaan seisoskella suihkussa sen takia, että se on mukavaa. Pöh, pah.


Eilen nähtiin merileijonia Point Labattissa. Siellä oli niiden köllöttelypaikka. Ihmettelen kyllä, miten raukat tarkenivat siinä tuulessa! Tuuli meinaan ihan mielettömästi. Jäätiin sinne nurkille yöksi, koska päivänvalo ehti kadota taas yllättäin matkalla sinne. Yöllä ihmettelin, että kuka lahopää on jättänyt pressun ulos tuuleen lepattamaan, mutta aamulla sitten tajusin, että ympäröivät aallot pitivät myös jonkinmoista meteliä. Oli kyllä kauniit maisemat kaikesta tuulesta huolimatta.
Löydettiin toi vasta kun oltiin ajettu 1000km.


Toissapäivänä taas nähtiin matkan ensimmäiset, ihan oikeat, elävät kengurut! Hihuu! Se ei siis olekaan pelkkää satua ja turistien houkuttelemiseksi keksittyä valhetta, että niitä on täällä vapaana luonnossa. Ensimmäinen hyppäsi auton eteen jostain, tajusi meidät ja lähti karkuun, törmäsi aitaan, kaatusi, löysi aukon aidasta ja pakeni. Seuraavat kaksi pomppivat rauhassa metsän siimeksessä poispäin meistä jo valmiiksi. Ja kolme muuta hengailivat kimpassa tiellä ja lähtivät sitten metsään, kun osuttiin näköetäisyydelle. Seuraavana päivänä nähtiin vielä yksi tiellä, eli elävien kenguruiden saldo onkin yhtäkkiä, monen päivän jälkeen 7! West Australiassa ei nähty yhtään, nyt South Australiassa monta. Länsi ei kai vain ollut meidän paikka.
Merileijonoita.

Maisemija merileijonien luota.

Muuten päivät ovat kuluneet lähinnä autossa istuen. Välillä ollaan tehty ruokaa retkikeittiössämme (mitä ainainen tuuli kyllä hankaloittaa. Inhottavaa, kun kaasukeittimessä ei ole mitään "tuuliläppää" suojaamassa pientä hentoa liekkiä tuulelta. Mur.) Auto on toiminut hyvänä nukkumapaikkana, ei haittaa vaikka tuulisi.


Eilen ja toissapäivänä, kun ajoin taas Falcollamme, tajusin, ettei Ford ehkä ainakaan tulevaisuudessa tule ikinä olemaan autoni. Tai siis, että Fordit taitavat olla enemmänkin isojen poikien leluja, mitkä ainakin minun mielestäni silloin pitäisi varustaa pituusrajoituksella. Se on vielä ok, että penkki ei mene tarpeeksi eteen, siinä kuitenkin ylettää polkimille ja kun tämä on automaatti, ei niin tarvitse kytkimenkään kanssa pelata. Mutta että jalan koonkin pitäisi olla ainakin viisi numeroa isompi, kuin mitä minulla (36)! Pitkän aikaa ihmettelin, miksi kaasupoljin tuntuu niin raskaalta painaa ja eilen tajusin syyn. Minun pieni jalkani ei kunnolla yletä painamaan sitä! Voihan Jeesus-mies. Pitää ehkä virittää joku palikka kantapään alle aina kun lähtee ajelemaan, ettei tarvitse taiteilla jalan asentojen kanssa, tai vajota kokonaan ratin alle..Taidan olla vielä liian pieni ajamaan autoa.
Pildappa Rock.


Suunnitelmat ovat nyt selkeytyneet (kentättömyyden takia vasta nyt, muuten kai jo aikaisemmin). Jään siis Sydneyyn yksin ajaksi 1.10.-27.10. Tarkoitus olisi löytää töitä ja tehdä vähän rahaa, hihuu. Jaska lähtee pois siis muutamaa kuukautta aiemmin, kuin oli tarkoitus ja uusi reissukaveri, Jonne, tulee kuvioihin 27.10. (syntymäpäivänään, ääk! Pitääköhän sille keksiä lahja..?). Sitä ennen pitää kuitenkin edes päästä sinne Sydneyyn ja sitä ennen katsastaa vielä pari mestaa (se Adelaide nyt ensimmäiseksi). Ja tutustua Sydneyyn ja löytää työpaikka.. Ja posti, minne Tax File Numberini toivottavasti on saapunut ja jonne toivottavasti tämän päivän aikana saisin tilattua uuden rekisteriotteen, missä komeilee minun nimeni auton omistajana. Kuulostaa seikkailulta, minkä jälkeen alkaa oikea seikkailu.
Suoraa liikennevarovaisuus mainontaa?


Dodiin, Hihuu ja Wihii. Reissusta ainakin tullut ja tulossa erilainen, kuin mitä oli ajatellut. Suunnitelmiahan ei siis oltu missään vaiheessa tehty, eli suunnitelmien muuttumisesta voi puhua korkeintaan siinä kohdin, kun Jaska lähteekin pois aikasemmin. Mutta kuitenkin on hyvä fiilis jokatapauksessa kummallakin.

Road Kills (aka Raato Kriketti)

Jaska
44, 15 kengurua, 10 lintua ja yksi vompatti

Ch.
54, 18 kengurua, 11 lintua, vompatti ja lammas

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

15.9.10

8:33

Lähdetään nyt City beachilta ajelemaan kohti Sydneytä. Kaupassa ja tankkaamassa pitäisi vielä käydä, mutta sitten on tie edessä. Hihuu. Ainoa miinus on se, että juuri nyt, kun lähdetään sitten jonnekin, jonnekin, pitäisi päästä nettiin ja olla kamalasti yhteydessä Suomeen..Niin, siis tietysti mielummin myöhemmin, kuin puoli neljältä aamuyöllä. Täällähän nettejä riittäisi, mutta tiedä sitten viiden - kahdeksan tunnin päästä.

Eilen käytiin tossiaan Tommin kanssa Little Creaturesissa syömässä ja maistamassa kaljaa. Little Creature on siis paikallinen panimo ja ravintolakin oli panimon tiloihin rakennettu. Todella siistin näköinen mesta, rakennettu halliin ja keskellä oli baaritiski ja keittiö. Lasiseinien takana näkyi panimomeininkiä. Olisi tehnyt kamalasti mieli ottaa kuvia, mutta jotenkin tuntuu oudolta "noniin, oli hyvää ruokaa, otanpa tässä muutaman kuvan". Vaikka yritän parantaa kuvanottamattomuus tautiani, jotain blokkeja siinä vielä on.

Söin kenguruvartaita, oli aivan mielettömän hyvää. Outoa ajatella kengurua riistana, mutta sitä se on ja siltä se maistuu. Pehmeämpää kuin joku hirvi, maistuu vähän enemmän ehkä joltain linnulta..Vaikea kuvailla, mutta hyvää ja kokeilemisen arvoista (eli sitten jos Suomessa tulee kengurunlihaa vastaan, kannattaa kokeilla). Kalja oli myös hyvää, jotain pale alea (tarkemmin en muista). Kannattaa niitäkin kokeilla, jos jossain tulee vastaan. Australian kai suosituimmat oluet ovat Little Creaturesin, lähes jokaisessa baarissa on hanassa jotain niiden olutta. Ja on kansainvälisesti hyvin palkittu.

Kun oltiin saatu pankkikortit haettua Perthistä, lähdettiin Fremantleen etsimään pesulaa. Kun kysyttiin tietä infosta, löydettiin perille vaivatta ja saatiin lisää puhtaita vaatteita - ja pienennettyä likapyykkien määrää. Koneellisen peseminen maksoi 3$ ja kuivausrumpu 1$. Kahdenkaan kuivausrummutuksellisen jälkeen pyykki ei ollut kyllä aivan kuivaa, mutta päätettiin olla koettelematta onneamme lisää ja palattiin autolle, koska mittarista aika oli loppunut ehkä tunti sitten. Ei ole tietoa paikallisten parkkisakkojen suuruudesta, mutta ihan hirveästi ei tällä hetkellä kiinnosta ottaa selvääkään.. Vaikka olisihan se hieno lisä kokoelmiin.

Syötyämme ja juotuamme ja turistuamme heitettiin Tommi juna-asemalle ja lähdettiin itse etsimään Cottesloe Beachia. Pimeä oli ehtinyt laskeutua jo, joten suunnistus oli taas seikkailu. Kartan lukeminen pimeässä on jokseenkin haastavaa ja paikallisten tapa viitoittaa teitään on aavistuksen omituinen. Tai siis, että tien viitta saattaa olla kummalla puolella katua vaan ja osoittaa oikeastaan mihin suuntaan tahansa.
"Perthin suuntaan vai vasemmalle?" "Perthin suuntaan vasemmalle." "Eli oikealle vai vasemmalle?" "Vasemmalle, oikealle vasemmalle."
Kartan mittakaavan sisäistämisestäkään ei varmaan olisi haittaa, niin suunnilleen tietäisi, mistäpäin karttaa etsisi tuttuja kadunnimiä...

Nyt itseasiassa, kun kirjoitannäitä muita kappaleita, eikä vain ekaa, ollaan jo oltu matkalla hetki. Käytiin kaupasta ostamassa tonnikalaa ja nuudelia evääksi, täydentämässä vähän vesivarojamme ja ruokittiin autokin. Maisemat ovat vieläkin upeita ja on bongattu kaksi kengurunraatoa lisää. Saldo alkaa olla yli kymmenen - ilman ainoatakaan elävää kengurua. Suuntana on Kalgoorlie ja siellä olisi tarkoitus katsella maailmaa hetki. Toivottavasti illalla löydettäisiin nettimesta, ei yhtään haittaisi päästä vähän mesettämään ja tarkistelemaan sähköpostia..
Yritän uskotella teille, että täällä muka tarkenisi sortseissa..