Kerron teille siitä mahtavasta meritiestä huomenna tai ylihuomenna. Huomenna tarkoitus minun nääs lähteä Victoria marketeille, niin voi olla, että skippaan kirjastoreissuni. Tai en. Saapi nähdä, mitään en kuitenkaan lupaile. Tasmania ainakin saatu päätökseen ja täällä ei mitään ihmeellistä tapahdu, enkä taas vaihteeksi osaa käyttää kameraakaan, eli todennäköisesti ihan hyvä jättää jotain kirjoitettavaa vähän myöhemmäksi.
Eilen käytiin syömässä vegepaikassa, jossa sai maksaa omantuntonsa mukaan. Ja sen jälkeen vielä pitsalla. ..kasvisruoka. Muuta ei oikein tehtykään, Jonnella oli vuorostaan vähän jumipäivä, eikä itselläkään kamalan aktiivinen fiilis. Tylsähän minä olen.
Tänään luin Breaking Dawnin loppuun.. Tai viimeistä sivua myöten loppuun. Jollain on ollut hyvää huumorintaju repiä viimeinen irti, mutta tuskinpa siinä mitään kovin dramaattisia käännöksiä tapahtuu. Kirja itsessäänkin kun melkoisen ennalta arvattava. Eclipse leffan innoittamana siis halusin lukea Twilight kirjat, mutta kun sen ensimmäisen osan luin, niin päätin etten niitä väliosia jaksa vaivautua lukemaan. Ovat ne siis koukuttavia, tarina on ihan jees ja silleen. Mutta ei mitään ihmeellistä, eivät liian hyvin kirjoitettu ja vaikka tarina on ihan jees, ei siinä kamalasti mitään tapahdu. Lähinnä jorinaa. Ja viimeinen osa jatkoi samaan malliin - ihan hyvä etten jaksanut niitä väliosia.
Leffa innoitti lukemaan kirjat ihan vaan, koska oli huono ja Twilightististä nyt on kuitenkin noussut jonkinnäköinen ilmiö. Ja että verrattu paljon paremmaksi kuin Harry Potterit, mikä kuitenkin oli ehdoton lempparini silloin pienenä. Halusin siis ihan vain uteliaisuutta selvittää, että mikä niiden juttu on, koska sitä juttua ei leffassa ollut. Ja lopputulos, että teiniromantiikkaa. Jos olisin vielä pieni tyttö, niin varmaan itsekin olisin ihan rakastunut kirjoihin, nykyään ei niin jaksa enään kiinnostaa. Ehkä valitettavasti?
Joo, kamalaa selittelyä minulla nyt noiden kirjojen lukemisen takia :D Ihan kun se oikeasti olisi kivonkin noloa.. Nojoo, itsestäni onkin. Vampyyriromantiikka, kiltit hirviöt ja tylsät päähenkilötytöt kun eivät kuulu lukijaimagooni.. Mutta unohdetaan ne. Huomaa koska on nälkä, kun teksti hyödytöntä tajunnan virtaa :D Huomenna ehkä fiksummissa merkeissä. Tai ylihuomenna.
Siis mitä hittoa. Oon ihan varma, et just vähän ennen kuin Twilightista alettiin puhua, näin sen kirjan kirjastossa mietin, että uskallankohan lukea sitä (luulin sitä enemmän Dracula-tyyppiseksi vampyyrikirjaksi silloin :D), muistin että CH:han on suositellu tota kirjaa mulle joskus. Tai voi olla että muistan ihan väärin :D
VastaaPoistaHehee :D Son ollu joku toinen ch, joka sulle niitä on suositellu! Itte tosiaan en tienny kirjoista ennen kun niistä alettiin puhua ja nytte vasta luin ekat :D
VastaaPoista