Soli sellanen aamu tänään. Ensinnäkin, heräsin kuudelta, että ehtisin töihin Parramattaan 40km päähän täältä. Menin keittelemään aamupuuroa keittiöön ja se oli sekasorto. Ruokailuhuoneen tuolit oli raahattu katolle eilisiin bileisiin (jotka vähän saattoivat häiritä yöuniani). Kävin sieltä raahaamassa yhden alas, sillä välin kun korkealaatuinen keittotaso yritti saada puurovesiäni lämpenemään.
(Se on jännä, kun aina saa tiskata astiat kahteen kertaan, ennen ja jälkeen ruokailun.)
Kun tulin takaisin alas, luulin nähneeni silmäkulmassani liikettä. Liike toistui. Ja siellä oli rotta. Aina yhtä piristävää herätä aamulla aikaisin ja kohdata rottakaveri ruokailuhuoneesta. Vaikka kerta oli vasta ensimmäinen, tavallaan toivon sen jäävän viimeiseksi.
Kerroin asiasta myöhemmin respapojalle ja se hymyillen "ai, että niin vai. Hmm, pitää pitää huolta, että roskikset ovat puhtaita. Pitää ehkä laittaa hiirenloukkuja." Joo, voisi olla ihan kiva. En toisaalta kyllä yhtään ihmettele, miksi rotta näytti tyytyväiseltä ja hyvinvoivan pulskalta, ruuantähtähteet kun täällä tuntuu olevan tapana jättää pöydille lojumaan likaisissa astioissa. Ja ehkä jätän koskemattailmaisiin ruokiin, vaikka täällä jalosti niitä tarjotaan.
Jossain vaiheessa kesken aamupalailuani katsastin rannekelloni, mikä näytti puoli kuutta. Hetkinen, minähän heräsin kuudelta! Tarkistin kännykän kellon ja se sanoi puoli seitsemää.. Tuotaah, kumpaakohan tässä uskoa. Päätin, että rannekello jätättää ja uskoin kännykkää. Pääsin autoon ja auton kello näytti kuutta. Puhelin oli tunnin edellä sitäkin! Koska nyt kuitenkin olin hereillä ja pirteänä, päätin lähteä Parraan. Kun pääsin sinne, olin jo vähän myöhässä puhelimen mukaan, toisten kellojen mukaan vajaan tunnin liian ajoissa. Paikka oli kiinni ja jäin odottelemaan autoon. Puolen tunnin päästä Deep ilmoittaa, että tänään ei ole töitä, tule huomenna. Nice. Eilenhän en vartavasten kysynyt, että onko töitä jos sataa. "Rain in the morning not in the afternoon u can do work" Huomenna siis kai uusiksi. Ehkä. Huomiseksikin kun on luvattu sadetta.
Tulin takaisin hostellille ja respa oli auki, kerroin rotasta ja kyselin vähän kellosta. Täälläkin on siis daylight saiving time. Nyt ollaan siis GMT+11. Haha, hullua. Ja Suomi kääntää kohta taaksepäin kun täällä siis eteenpäin. Hullua, paitsi, että täällä pitää muutenkin käännellä kelloa ihan miten sattuu liikuttaessa länsi-itä suunnassa, pitää myös kesä- ja talviaika huomioida. Kännykkä oli siis loppujen lopuksi ollut oikeassa ja Deep päin perseitä ilmoittaessaan tunnin myöhässä siitä, että töitä ei ole. Nice! Muutenkin, kun jos täältä lähtee, puoli tuntia ennen ilmoitus ei riitä mihinkään. Tavallaan saattaisi vähän ärsyttää.
Törmäsin tänään ranskalaiskaveriin, jonka kanssa eilenkin juttelin. On vaihtamassa hostellia, koska tämä on vähän tälläinen. Alan vakavasti harkita samaa. Tekisi mieli kysyä, jos nämä palauttavat rahat, jossei haluakaan pysyä täällä. Ei muuten, mutta se rotta ja täällä on himppasen vaikea nukkua, jos biletetään joka yö. Plus keittiössä kestää ikuisuuden tehdä mitään ruokaa ja tämä nyt on vähän tälläinen.
Jotta tämäkin merkintä ei jäisi aivan kuvattomaksi, jaan teidän kanssanne vielä tuskan, jota tunnen ylikasvaneen ja juurikasvuisen (ei näy kuvassa) pehkoni kanssa. Vakavasti tekisi mieli värjätä tukka taas, mutta toisaalta, nyt ollaan reissussa, niin tarvitseeko kaiken olla ihan tip-top. Hiusten leikkuuta kyllä voisi harkita, mutta sittenhän sitä pitäisi leikellä kokoajan. Ehkä annan pehkon kasvaa kaikessa rauhassa ja kehittää niin paljon juurikasvua kuin tuntee tarpeelliseksi. Ja lakata stressaamasta siitä, vaikka näytänkin siltä, että minulle olisi kehittymässä pälvikalju hyvää vauhtia. Olen suunnannäyttäjä ja teen siitä uuden muoti-ilmiön.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti