Se tunne kun..

Se tunne kun asuu hostellissa.

Hostellit on maailman parhaita paikkoja matkustellessa. Halpa asuminen ja samanhenkistä porukkaa ympärillä. Missään muualla ei ole yhtä helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Välillä ehkä joutuu odottamaan vähän kauemmin päästäkseen tekemään ruokaa tai suihkuun.. Jokaiselle kun ei ole omaa keittiötä, edes keittolevyä. Tai vessaa. Yleisesti hostellit, joissa olen ollut, ovat kuitenkin olleet siistejä ja mukavia. Pari poikkeustakin (Sydney City Resort) tottakai on.. Mutta yleisesti rakastan hostelleja.

Mutta se tunne kun asuu hostellissa.

Välillä kun haluaisit vain olla, mennä huoneeseen ja lueskella jotain, kulkea zombina koko päivän kahvikuppi toisessa kädessä, kun mikään ei oikein huvita ja haluaisi olla vain rauhassa. Minulle ainakin tulee noita hetkiä ja rakastan omaa seuraani paljon, viihdyn yksin. Ja tarvitsen sitä.

Sitten kun asut hostellissa kuuden muun ihmisen kanssa samassa huoneessa. Joku nukkuu pitkään, toinen pälättää vieraalla kielellä puhelimeen, kolmas tulee kyselemään kuulumisia ja vääntää tikusta asiaa. Ei millään pahalla, mutta jos haluaisin vain olla itsekseni?

Tai että kun olet koko päiväksi paennut kaupungille tai kirjastoon ja sitten haluaisit vähän aikaa lueskella tai neuloa sängyllä, tulet huoneeseen: jes tyhjä! Toisella silmäyksellä huomaat rintaliivit lattialla kerrossänkykompleksin edessä, jossa asuu vain äijiä. Pysähdyt ja tarkastelet asetelmaa tarkemmin. Huomaat, että yläsängyn peiton alla on jotain ja kuuletkin hihitystä. Nappaat kirjan kainaloon; yhtäkkiä tekeekin kamalasti mieli olla ulkona.

Nojoo, ehkä kaikki on vähän tulosta siitä, että on kahdeksan kuukautta ollut "ilman kotia". Tottakai mulla on koti, minne aina voin mennä. Olen kiitollinen siitä. Mutta se on vain aika kaukana.. Välillä tuntuu, että ihan helvetin kaukana. Eniten kaipaan sitä omaa tilaa ja omaa rauhaa. Ja jotain tuttua ja pysyvää kanssa tottakai. En sitä, että juuri kun tutustut jengiin ja sulla on ihmisiä joiden kanssa hengailla, ne jatkavat matkaa tai itse jatkaa matkaa. Se on ihanaa, että joutuu tutustumaan kamalan moniin ihmisiin, mutta kun aina ei jaksaisi. Jos olisi valmiiksi kaikki kaverit.

Itsehän olen spontaani ja tuuliviiri ihminen. Tai ainakin tuuliviiri. Pidän kaikesta muuttuvasta ja siitä että ei ole rutiinia. Mutta kahdeksan kuukauden jälkeen? Kai sitä tylsää arkeakin alkaa arvostaa sitten kun sitä ei ole.

Pummilla Tramissa

Kävin eilen reippaana tyttönä Melbournen keskustammassa Victoriamarketilla tuhlaamassa vähän rahaa. Oli mukavaa ja lepposaa. Samalla käytin myös elämäni ensimmäistä kertaa tramia! Taino, miten sen nyt laskee.. Trami on siis Melbournelainen erikoisuus julkisessa liikenteessä, mutta toisaalta Helsingissä niitä kai tuttavallisemmin kutsutaan ratikoiksi. Mutta ensimmäistä kertaa laitteen kyydissä Australiassa.

Innostuin ottamaan kuvia ikkunan läpi.. Turisti?
Paitsi kaiken turhan sälän lisäksi, ostelin myös jonkin verran kaikkea ihanaa ja tuoretta. Tehtiin illalla tortilloja (<3 omn!) ja kasvikset sai tuolta samaan hintaan, kun mitä kanan ostin kaupassa.. (Hankalasti ymmärrettävä lause? Siis, että kun ostin kasvikset tuolta (kaikki, mukaanlukien sienet, chilit ja paprikat ym.) hintaa tuli saman verran kuin lihalle, minkä ostin kaupasta. Toisaalta kana nyt täällä onkin kallista..)

Kiva järjesteleminen noissa päivittäin..?

Nostalgiaa.

Ja terveisiä taas kirjastosta (yllä). On muuten hauskan näköinen rakennus ulkoapäin. Sisältä vähän synkkä ja betoninen.

Great Ocean Road (pt.2)

Tää on tosiaan Great Ocean Road, osa kaksi. Edellinen osa tapahtui ihanaisen pearlandian jälkeen, mutta ei onnistunut kovinkaan hyvin. Samantien Geelongin jälkeen käännyttiin takaisin Melbourneen, kun Jonne sai silloinkin töitä. Tälläkertaa päästiin jo vähän pidemmälle.

Oikeasti mulla ei ole aiheesta oikein mitään kerrottavaa. Ajeltiin tietä muutama tunti, mutta koska siinä ajassa ei päässyt muutamaa kilometriä edemmäs, päätettiin mennä jonnekin vähän syrjemmäs ja yrittää uudelleen myöhemmin. Josko kolmas kerta toden sanoisi! Oli siis pääsiäisviikonloppu juuri tuolloin, eli öbaut koko Australia oli kapealla mutkaisella tiellä samaan aikaan. (Kapea ja mutkainen ei ole kylläkään mitään Tasmanian jälkeen. Siellä oli kapeaa ja mutkaista.) Yhtään kuvaa ei siis ole Great Ocean Roadilta, kaikki sieltä leiripaikasta, missä vietettiin kaksi yötä.

Paikka oli Colak(?) järven vieressä ja oli ihan mukava mesta.

Toisena aamuna oli vähän sumuisaa..

Parhaiten mieleen reissusta jäi parkkisakot <3 Mulla on suhteellisen paljon kokemusta sellaisista Suomen puolella, kun yhtenä talvena harrastin niitä kai viikoittain. I<3Vuoropysäköinti. Eli sinänsä ei pitäisi järkyttää niin kamalasti, kun sakkoa kuitenkin vielä kerjättiinkin, kun pysäköitiin paikkaan jonne ei saanut (no ylläri, kun loppu australia oli vallannut kaikki parkkipaikat pikkukaupan pihasta). Ja sakkohan oli mukavan pyöreät $119. Ehkä katselen vähän tarkemmin seuraavalla kerralla ja yritän muistaa olla kärsivällinen.

Ja sitten oltiin jo Geelongissa mäkkärissä selvittelemässä hostelleja ja kaikennäköisiä muitakin asioita. Yöksi jäätiin tien toiselle paikalle paikasta, jossa oltiin oltu Tasmanian jälkeen ja tiistaina oltiinkin jo Melbournessa.

Yleistä sälinää

Kerron teille siitä mahtavasta meritiestä huomenna tai ylihuomenna. Huomenna tarkoitus minun nääs lähteä Victoria marketeille, niin voi olla, että skippaan kirjastoreissuni. Tai en. Saapi nähdä, mitään en kuitenkaan lupaile. Tasmania ainakin saatu päätökseen ja täällä ei mitään ihmeellistä tapahdu, enkä taas vaihteeksi osaa käyttää kameraakaan, eli todennäköisesti ihan hyvä jättää jotain kirjoitettavaa vähän myöhemmäksi.

Eilen käytiin syömässä vegepaikassa, jossa sai maksaa omantuntonsa mukaan. Ja sen jälkeen vielä pitsalla. ..kasvisruoka. Muuta ei oikein tehtykään, Jonnella oli vuorostaan vähän jumipäivä, eikä itselläkään kamalan aktiivinen fiilis. Tylsähän minä olen.

Tänään luin Breaking Dawnin loppuun.. Tai viimeistä sivua myöten loppuun. Jollain on ollut hyvää huumorintaju repiä viimeinen irti, mutta tuskinpa siinä mitään kovin dramaattisia käännöksiä tapahtuu. Kirja itsessäänkin kun melkoisen ennalta arvattava. Eclipse leffan innoittamana siis halusin lukea Twilight kirjat, mutta kun sen ensimmäisen osan luin, niin päätin etten niitä väliosia jaksa vaivautua lukemaan. Ovat ne siis koukuttavia, tarina on ihan jees ja silleen. Mutta ei mitään ihmeellistä, eivät liian hyvin kirjoitettu ja vaikka tarina on ihan jees, ei siinä kamalasti mitään tapahdu. Lähinnä jorinaa. Ja viimeinen osa jatkoi samaan malliin - ihan hyvä etten jaksanut niitä väliosia.

Leffa innoitti lukemaan kirjat ihan vaan, koska oli huono ja Twilightististä nyt on kuitenkin noussut jonkinnäköinen ilmiö. Ja että verrattu paljon paremmaksi kuin Harry Potterit, mikä kuitenkin oli ehdoton lempparini silloin pienenä. Halusin siis ihan vain uteliaisuutta selvittää, että mikä niiden juttu on, koska sitä juttua ei leffassa ollut. Ja lopputulos, että teiniromantiikkaa. Jos olisin vielä pieni tyttö, niin varmaan itsekin olisin ihan rakastunut kirjoihin, nykyään ei niin jaksa enään kiinnostaa. Ehkä valitettavasti?

Joo, kamalaa selittelyä minulla nyt noiden kirjojen lukemisen takia :D Ihan kun se oikeasti olisi kivonkin noloa.. Nojoo, itsestäni onkin. Vampyyriromantiikka, kiltit hirviöt ja tylsät päähenkilötytöt kun eivät kuulu lukijaimagooni.. Mutta unohdetaan ne. Huomaa koska on nälkä, kun teksti hyödytöntä tajunnan virtaa :D Huomenna ehkä fiksummissa merkeissä. Tai ylihuomenna.

Tasmania - Viimeinen päivä

Ja sitten viimeinen päivä. Torstai 21.4. Tai aamuhan meillä vielä oli aikaa, lautta kun lähtisi (*mutinaa*) vasta yhdeksältä ja paikalla taas tuttua 2,5h-45min aiemmin. Mutta jos kokonaisista päivistä puhutaan. Oikeasti viimeiseksi päiväksi kun ei kamalasti tekemistä raaskinut varata.

Aamu aloitti aurinkoisesti ja tuulisesti, kuten suurin osa aiemmistakin päivistä. Olin kai kehunut hyvää onneamme sään suhteen kerran liian monta ääneen, että viimeisenä päivänä pitikin sitten sataa suurimmaksi osaksi.

Vaihteeksi vähän Australialta muistuttavaa kuvaa aamulta, kun taivas oli vielä sininen.

Olin edellisenä päivänä ostanut taas lankaa.. Yarr.

Pieni suloinen kauppa keskellä ei mitään! Möivät vähän sitä sun tätä antiikkikoruista ja vanhoista kirjoista turistikrääsään ja paikallisiin luonnontuotteisiin. Jonne osti tinapillin ja loppumatka oltiinkin radio tai iPod pois päältä ja kuunneltiin tinapilliä. Vähän saattaisi ärsyttää, että itse ei osaa soittaa  mitään millään. Uusia hittejä mm. Surullinen Vompatti.

Joo, kuvalla ei oikein mitään pointtia. Vaikka onhan se vähän absurdia joutua seisomaan punaisissa valoissa keskellä ei mitään? Jos olisi ollut vastaantulijoita tai perässä kulkijoita, olisivat ne ehkä ihmetelleet kuskia puoliksi ulos ikkunasta kameran kanssa.. Onneksi ei niin.

Käytiin katsomassa myös vesiputouksia. Olivat kauniit ja silleen, vaikka ilma oli kostea. Lämpimämmällä ja aurinkoisemmalla ilmalla olisi mielellään käynyt lilluskelemassa.

Vesiputouksien jälkeen alkoi olla nälkä ja vähän vahingossa eksyttiin Holy Cow kahvilaan. Otettiin tollainen herkkulautanen kahdelle ja kieltämättä oli suhteellisen hyvää! Holy Cow oli siis juustontekopaikan vieressä ja osallistuttiin vähän juustomaistajaisiinkin herkkulautasen jälkeen.

Syksy! Sateista, pilvistä ja aurinkoista samaan aikaan! Ja ruska. Mahtavat värit. (Tiedän, ei näy kuvissa, mutta voitte yrittää kuvitella..)

Holy Cown jälkeen jatkettiin vain matkaa kohti Devonportia. Haluttiin päästä mahdollisimman lähelle, eikä ilmakaan houkuttanut tekemään muuta kuin istumaan autossa. Jossei hetkellisesti satanut, oli kylmää, koleaa ja tuulista senkin puolesta.

Pimeällä saavuttiin Lanchestoniin ja samoihin aikoihin saatiin kenttää puhelimiin ilmeisesti pitkästä aikaa.. Itse ei ollut osannut kaivata. John soitti ja kyseli Jonnea töihin keskiviikoksi ja päätettiin mennä takaisin Melbourneen Great Ocean Roadin jälkeen - ei meillä niin kiire ollut jatkaa matkaa Adelaideen ja eteenpäin. Eikä rahakaan ikinä suoranaisesti haittaa.

Jatkettiin Lanchestonista vielä vähän matkaa eteenpäin ja pysähdyttiin yöksi lepopaikalle tien vieressä. Enään ei pitänyt olla kuin parisen kymmentä kilometria Devonportiin. Mentiin suoraan nukkumaan, aamulla kuitenkin olisi aikainen herätys että ehditään lauttaan.

...

Ja paskan marjat hitsi sentään, mikään kiire ollut. Meillä venyi heräily vähän pidemmäksi kuin oltiin suunniteltu, mutta oltiin kuitenkin seistemältä paikalla, saatiin boarding passit ja mentiin auton kanssa autojonoon, kuten edelliselläkin kerralla. Kyllä me oltiin varauduttu jonottamaan, kuten edelliselläkin kerralla, mutta kun kello tuli 9am (laivan olisi pitänyt lähteä siihen aikaan), eikä jono vieläkään ollut liikkunut, alkoi ärsyttää. 10:40 kerrottiin, että vartin päästä aletaan lastaamaan. 11:10 jono vihdoin liikkui. Nauratti lähinnä..

Vajaat kolme tuntia myöhässä laiva vihdoin lähti liikkeelle kaikki onnellisesti (ehkä vähän omituisesti) kyydissä. Jonnen kanssa harrastettiin yleistä hengailua, käytiin syömässä buffet lounas Captain's Tablessa ja majoittauduttiin leffateatteriin, kun oltiin maksettu vain päivälipusta = ei "omaa tilaa", eikä vapaata istumatilaa oikein muualla.

Leffateatterissa pyöri vain huonoja leffoja. Poislukien ehkä ensimmäinen, Toy Story 3, jonka aikana ei kyllä mahduttu sisälle.. Toinen oli joku "noidan oppipoika"-tyylinen Disney leffa ja toinen Eclipse (joo, se Twilight juttu. Ja se oli uskomattoman huono. Millä perusteella kukaan vertaa Twilightiä Harry Pottereihin?!). Itse neuloin Jonnelle pipon ajan kuluksi. Ei siis, ihan viihdyttäviä ne elokuvat olivat.. Mutta ehkä väärällä tavalla. En olisi maksanut rahaa niiden katsomisesta tai varmaan muutenkaan katsonut loppuun jos muualla olisi ollut istumapaikkoja kuitenkaan..

Laiva oli satamassa varmaan joskus vähän ennen yhtätoista, meidän taso tyhjennettiin (yllättävää?) viimeiseksi ja lähdettiin ajelemaan kohti Great Ocean Roadia. Jäätiin yöksi huoltsikan vieressä olleelle picnic/lepopaikalle ja käytiin suihkussa ja iltapalalla huoltsikalla. Seuraavana päivänä vihdoin pääsisi sille paljon hehkutetulla mahtavalle meritielle.

Tasmania - Coal Mines

Heh, mulla ei siis tosiaan ole tarpeeksi asiaa näin moneen Tasmaniamerkintään. Lähinnä päivät kun siis kuluivat luontoa ihaillessa ja autossa istuessa, mitään ihmeellistä ei tapahtunut sen jälkeen, kun pingviinejä nähtiin. Vaikka monta kertaa uhmattiin onneamme pimeällä ajaessakin, silti harvemmin näkyi mitään elävää. Mutta nyt kuitenkin kun on kuvia, niin postaan niiden takia näin paljon. Kiinnostakoon ketään tai eikö. :)

Tänään eletään siis keskiviikossa, 20.4, ja edellisenä yönä oltiin jääty hiilikaivosten viereen yöksi. ..silläkin uhalla, että jos Port Arthurissa - joka kuitenkin oli vain vankila - kummitteli, niin epäilemättä hiilikaivoksillakin, minkä kuitenkin kerrotaan olleen maanpäällinen helvetti vangeille. Yllätys, yllätys.

Kummituksia ei kuitenkaan näkynyt, joku riivattu omituinen lintu kuitenkin, joka oli kovin kiintynyt omaan peilikuvaansa kuskinpuoleisessa sivupeilissä. Heräsin siihen aamulla (nukuttiin kai lähemmäs 12h! ..toisaalta joo, mentiin aikaisin nukkumaankin.) ja luulin, että meillä on hiiri autossa. Onneksi selvisi sitten kun aamupalaa syötiin, että otus oli auton ulkopuolella.

En enää muista mikä rakennus tuo oli olevinaan.. Kai jotain perus asumuksia.

Sellainen aikajanajuttu kävelyn alussa, jossa selitettiin isoimpia tapahtumia lyhyesti hiilikaivoksen historiasta. Hiilikaivoskierros siis oli ihan täysin ilmainen ja vapaa - ei mitään turhanpäiväisiä oppaita tai muita hössötyksiä.

Reitin varrelle oli muutenkin levitelty infolaattoja kustakin paikasta, mielenkiintoisimmista henkilöistä ja muusta vastaavasta.

Suurin osa rakennuksista siis melkoisen raunioina. (Olen huono ihminen, enkä muista mitään vuosilukuja milloin laitos otettu käyttöön/poistettu käytöstä, mutta eiköhän googlesta löydy tietoa kiinnostuneille.)

Maisemissa ei kylläkään ole mitään valittamista. Tietysti tulkinta voi vähän riippua kontekstista - ei välttämättä ole kovinkaan rohkaisevaa nähdä lähin turva-/pakopaikka horisonttina.

Eristysselli. Ei niin kovin tilava.

Reissu oli mielenkiintoinen ja sinänsä ei ehkä olisi opaskaan haitannut.. Tarinat meinaan olivat mielenkiintoisia. Kaikki henkilöt ja tapahtumat mystisistä kuolemista, varastelevasta mallivangista ilkeisiin vanginvartioihin ja vankienkeskeiseen homosteluun. Ihme, ettei aiheesta ole tehty leffaa.. Tai jos on, en vain tiedä? ..saattaisi kyllä vain hukkua vankilaleffamassaan.

Hiilikaivosten jälkeen jatkettiin matkaa, ensin kohti lounaspaikkaa ja sitten yöpaikkaan. Yöpaikassa tehtiin vaihteeksi nuotiokin ja paistateltiin sen lämmössä ja istuttiin iltaa normaalia pidempään.

Reissu alkoi olla jo lopussa, enään yksi kokonainen päivä. Yö vietettiin jossain st Helensin lähellä, en muista tarkalleen, kun kartat on autossa ja tyttö itse kirjastossa.. Seliseli. Kokoajan kuitenkin hivuttauduttiin lähemmäs Devonportia nappaamaan lautta takaisin mantereelle.

Tasmania - Miljoona koskikuvaa ja osavaltion pääkaupunki

Heh, varoitinkohan, että mulla on tylsiä luontokuvia vaikka kahteenkymmeneen merkintään? No niinpä.. Ilman niitä Tasmaniareissun olisi voinut ehkä tiivistää kolmeen sanaan; Kaunista, tykkäsin. Uudestaan. Luontokuvissa kaikkein typerintä on vielä se, että ikinä ne eivät näytä siltä, miltä luonnossa.. Mutta koittakaa kuvitella ne nätimmiksi :) Ja pahoittelen, että näitä ei saa klikkaamalla isommiksi, mutta ne on pakko pienentää, että saan tämän vuoden puolella ne ladatuiksi nettiin.

Pahoittelen miljoonaa samanlaista kuvaa.. Mutta voi kuinka koin rakkautta. Ja ikävää. Voiko missään muualla näyttää yhtä paljon Suomelta kaikkine järvineen ja jokineen?

Ja syksyneen:

Joo. Heh, enään muutama kuvaa ja vähän enemmän tekstiä.

Ajettiin sinä päivänä siis Hobartiin, joka tosiaan on Tasmanian pääkaupunki. Jonne osti reissulla kengät ja käytettiin suurin osa ajasta etsimällä kivaa lounaspaikkaa. Löydettiinkin sellainen ja söin liikaa. Kanalohkoperunoita, pekonia, juustoa, sour creamia ja sweet chili saucea.. Ja sitä oli paljon! Oli kyllä hyvääkin..

Ja Hobartista jatkettiin matkaa Tasmanian Peninsulaan, jossa oli tarkoitus perehtyä vähän historiaan, siihen kuin Tasmanian ainoat asukkaat olivat lähinnä vankeja. Port Arthurissa sijaitsee vankila ja vähän pohjoisemmassa hiilikaivokset, joissa vangit laitettiin työskentelemään.

Kun saavuttiin Port Arthuriin, alkoi jo hämärtää. Vaikka yliluonnollinen onkin maailman kiehtovinta ja kummitustarinat aivan mahteja, ei kuitenkaan raaskittu osallistua kierrokselle vankilaan. Illalla olisi ollut kummituskierroskin..  Liian vahvana mielessä kai kaikki telkkarin kummitusohjelmat, u know.. Ei ehkä sitä, mikä minuun uppoaa parhaiten.

Yöksi mentiin hiilikaivosten viereiselle parkkipaikalle, että ollaan aamulla sitten reippaina ja hyvin levänneinä tekemässä hiilikaivoskierrosta.. Hyvin levänneinä tosiaan, nukkumaan kun oltiin käymässä seitsemän aikaan! Toisaalta, se on vähän autoelämän ongelma silloin kun pimeä tulee kuudelta: ei sen jälkeen keskellä metsää kamalasti ole tekemistä, kun ei näe mitään.