Tänään oli aika kiva päivä töissä. Suhteellista joo, mutta ei ollut ihan kamalaakaan. Oli ihan piristävääkin kävellä. Ja silleen. Kävin myös katsomassa uuden hostellin (olen ehkä kiusa kaikille respatyypeille!), joten piti taas lähteä vähän aiemmin. Ärsyttää, kun töitä ei saa aloitettua samantien! Muuten olisi taas ehtinyt loppuun asti.
Huomisesta eteenpäin olisi tarkoitus kai muuttaa työtaktiikkaa, että pääsisin tosiaan aloittamaan heti kun haluan. Kuulostaa suunnitelmalta minusta. Kuvat on lähinnä tän päivän reitin varrelta. :) Oli lämmintä ja mukavaa, liskoja oli paljon ja siilipuu.
Eilen päädyin katolle hengailemaan brasilialaisten kanssa. Oli mukavaa ja kaikkea. Tarjosivat lasin pari oikein hyvää brasilialaista viiniä. (Mainostivat itse kovasti, kuinka se on hyvää ja brasilialaista.) Mutta oli se oikeasti ihan hyvää. Vähän kun mehua olisi juonut.
Huoneessa olevat japanilaiset taas tiesivät Suomesta Räikkösen ja Hyypiän! Ihmettelen miten jossain Japanissa tiedetään mitään suomalaisista futispelaajista.. Itsekään kun en tiedä. Vaikka hostelli itsessään on vähän epäilyttävä, on täällä hyviä tyyppejä kuitenkin. Ja henkilökunta on mukavaa. Sinänsä siis pidän paikasta.
Uusi hostelli vaikuttaa kanssa tarpeeksi hyvälle. Pohjaratkaisu oli mielenkiintoinen, mutta autoparkki oli loistava. Samoin muutenkin vaikutti paremmalta kuin tämä, mihin ei tietenkään hirveästi vaadita. Tykästyin siihen paikkaan vähän jo valmiiksi. Noh, enää kaksi yötä täällä. Ja sitten enää 21 ilman Jonnea. Kumpa se olisi täällä jo. Vähän pikkusen kova ikävä.
Huoneesta otettu kuva med minä itse. Hiukset näyttää kuin olisi sliipattu, mutta ne on vaan laitettu ponnareilla ja klipsuilla kiinni, koska muuten ovat silmässä.
Eli matkablogi tuuliviirin vuoden reissusta Australiaan.
lähden maailmalle etsimään itseäni
syvältä itsestäni
kun sen löydän tuon sen sulle lahjaksi
ehkä ainiaaksi
ei ole oikein lähteä
mut on seurattava tähteä
aallot on jossain kuuskyt metriä korkeat
kun tuulet suuttuvat
kuu on kuulemma ruosteenpunainen
ja niin surullinen
mä en usko mitään
ennen kuin näen omilla silmilläin
maanantai 4. lokakuuta 2010
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Muutto edessä
Tänään olen käyttänyt reippaasti ylimääräisen vapaapäiväni hyödyksi. Zippailin vähän kaupungilla ja vielä enemmän hengailin netissä. Löysin hyvän ja halvan (joo, tiedän, se on huono ja yleensä mahdoton yhdistelmä sanoja) uuden hostellin itselleni. Aikaisemmin kysyin respasta, josko onnistuisikin lähteä aikaisemmin "töiden perässä". Onnistuu, pitää vain tosiaan 3 päivää aiemmin ilmoittaa. Eli kun tänään ilmoitan, keskiviikkona on check out.
En tiedä, teinkö taas hätiköidysti, kun samantien varasin taas uuden hostellin. Tälläkertaa ainakin mielestäni vertailin kunnolla ja huolella. Voi kuitenkin olla, että muutan vain yhdestä rotanloukosta toiseen.
Toisaalta ei se kamalasti huonompi voi olla. Tai jos onkin, ainakin sen saa halvemmalla. Turha maksaa kamalan paljon sellaisesta, minkä helposti saa halvemmallakin. 6.10. siis muutto taas uuteen osoitteeseen. Heh, olenpas minä stabiili.
Mutta, jos sekin osoittautuu huonoksi valinnaksi, en enää oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.. Tai lisää rahaa tiskiin on aina yksi vaihtoehto, mutta enemmän seikkailua saa vähemmällä. Ja seuraavassa on sentään ilmainen autoparkki!
Mitä tästä siis opimme:
Muista seuraavalla kerralla tutkiskella vähän tarkemmin hostelleja etukäteen, ennen kuin nettisivujen perusteella teet varauksen. Netissä on paljon hyviä hostellisivuja (hostelworld.com, hostelbookers.com, hostels.com) (hostellin itsensä ylläpitämät puolueelliset nettisivut eivät siis ole ainoat), joissa on myös esimerkiksi reissaajien arvosteluja. Niitä ehkä kannattaisi lukea ennen kun hätiköi. Jos olisi vähän lueskellut, en olisi ehkä eksynyt tännekään. Vahingoista viisastuu. Seuraavasta varmaan sitten vieläkin enemmän.

I Saw a Rat
Soli sellanen aamu tänään. Ensinnäkin, heräsin kuudelta, että ehtisin töihin Parramattaan 40km päähän täältä. Menin keittelemään aamupuuroa keittiöön ja se oli sekasorto. Ruokailuhuoneen tuolit oli raahattu katolle eilisiin bileisiin (jotka vähän saattoivat häiritä yöuniani). Kävin sieltä raahaamassa yhden alas, sillä välin kun korkealaatuinen keittotaso yritti saada puurovesiäni lämpenemään.
(Se on jännä, kun aina saa tiskata astiat kahteen kertaan, ennen ja jälkeen ruokailun.)
Kun tulin takaisin alas, luulin nähneeni silmäkulmassani liikettä. Liike toistui. Ja siellä oli rotta. Aina yhtä piristävää herätä aamulla aikaisin ja kohdata rottakaveri ruokailuhuoneesta. Vaikka kerta oli vasta ensimmäinen, tavallaan toivon sen jäävän viimeiseksi.
Kerroin asiasta myöhemmin respapojalle ja se hymyillen "ai, että niin vai. Hmm, pitää pitää huolta, että roskikset ovat puhtaita. Pitää ehkä laittaa hiirenloukkuja." Joo, voisi olla ihan kiva. En toisaalta kyllä yhtään ihmettele, miksi rotta näytti tyytyväiseltä ja hyvinvoivan pulskalta, ruuantähtähteet kun täällä tuntuu olevan tapana jättää pöydille lojumaan likaisissa astioissa. Ja ehkä jätän koskemattailmaisiin ruokiin, vaikka täällä jalosti niitä tarjotaan.
Jossain vaiheessa kesken aamupalailuani katsastin rannekelloni, mikä näytti puoli kuutta. Hetkinen, minähän heräsin kuudelta! Tarkistin kännykän kellon ja se sanoi puoli seitsemää.. Tuotaah, kumpaakohan tässä uskoa. Päätin, että rannekello jätättää ja uskoin kännykkää. Pääsin autoon ja auton kello näytti kuutta. Puhelin oli tunnin edellä sitäkin! Koska nyt kuitenkin olin hereillä ja pirteänä, päätin lähteä Parraan. Kun pääsin sinne, olin jo vähän myöhässä puhelimen mukaan, toisten kellojen mukaan vajaan tunnin liian ajoissa. Paikka oli kiinni ja jäin odottelemaan autoon. Puolen tunnin päästä Deep ilmoittaa, että tänään ei ole töitä, tule huomenna. Nice. Eilenhän en vartavasten kysynyt, että onko töitä jos sataa. "Rain in the morning not in the afternoon u can do work" Huomenna siis kai uusiksi. Ehkä. Huomiseksikin kun on luvattu sadetta.
Tulin takaisin hostellille ja respa oli auki, kerroin rotasta ja kyselin vähän kellosta. Täälläkin on siis daylight saiving time. Nyt ollaan siis GMT+11. Haha, hullua. Ja Suomi kääntää kohta taaksepäin kun täällä siis eteenpäin. Hullua, paitsi, että täällä pitää muutenkin käännellä kelloa ihan miten sattuu liikuttaessa länsi-itä suunnassa, pitää myös kesä- ja talviaika huomioida. Kännykkä oli siis loppujen lopuksi ollut oikeassa ja Deep päin perseitä ilmoittaessaan tunnin myöhässä siitä, että töitä ei ole. Nice! Muutenkin, kun jos täältä lähtee, puoli tuntia ennen ilmoitus ei riitä mihinkään. Tavallaan saattaisi vähän ärsyttää.
Törmäsin tänään ranskalaiskaveriin, jonka kanssa eilenkin juttelin. On vaihtamassa hostellia, koska tämä on vähän tälläinen. Alan vakavasti harkita samaa. Tekisi mieli kysyä, jos nämä palauttavat rahat, jossei haluakaan pysyä täällä. Ei muuten, mutta se rotta ja täällä on himppasen vaikea nukkua, jos biletetään joka yö. Plus keittiössä kestää ikuisuuden tehdä mitään ruokaa ja tämä nyt on vähän tälläinen.
Jotta tämäkin merkintä ei jäisi aivan kuvattomaksi, jaan teidän kanssanne vielä tuskan, jota tunnen ylikasvaneen ja juurikasvuisen (ei näy kuvassa) pehkoni kanssa. Vakavasti tekisi mieli värjätä tukka taas, mutta toisaalta, nyt ollaan reissussa, niin tarvitseeko kaiken olla ihan tip-top. Hiusten leikkuuta kyllä voisi harkita, mutta sittenhän sitä pitäisi leikellä kokoajan. Ehkä annan pehkon kasvaa kaikessa rauhassa ja kehittää niin paljon juurikasvua kuin tuntee tarpeelliseksi. Ja lakata stressaamasta siitä, vaikka näytänkin siltä, että minulle olisi kehittymässä pälvikalju hyvää vauhtia. Olen suunnannäyttäjä ja teen siitä uuden muoti-ilmiön.

lauantai 2. lokakuuta 2010
Uudessa kodissa
Joo, vihdoin vähän aikaa sitten pääsin uuteen kotiini Woolloomoolooseen. Asustelen siis City Resortissa. Netti sivujen mukaan vaikutti aivan loistavalta paikalta ja lupasivat parkkitilaa autollekin. Ensisilmällä ihastumista ei kyllä ole tapahtunut.
Tulin hostellille vähän ennen 12, kuten olin puhelimessa luvannut, kun eilen tein varausta. Noh, näillä oli täällä huoneiden siivous kesken. "Tule parin tunnin päästä uudelleen." Jes. Kysyin sitten paikan autolleni ja lähdin viemään sitä sinne. Kapealla kujalla tolpan ja citypakun väliin parkkiin.. Tuotaah, en ole varma, olisinko pientä Relluanikaan sinne saanut helposti. Saatikka Falconia. Joku paikallinen spurgu kyllä koitti kovasti auttaa, mutta aivan päin mäntyä. "Joo, tilaa löytyy tule vaan", kun peilit hipoivat tolppaa ja nokka pakua. Päätin luovuttaa ja antaa kivan respapojan parkkeerata sen puolestani. Omaksi puolustukseksi pitää sanoa, että ei se helposti silläkään mennyt.
Kun tulin parin tunnin päästä takaisin kirjoittautumaan sisälle, oli respatyyppi vaihtunut ja sain taas uudelleen selittää yksityiskohdat varauksestani. Kysyin kanssa, missä oikea autoparkki on. Dodiin, eli se kahden pienen auton mentävä kuja on se autoparkki, josta maksan $140 neljässä viikossa. Vaikka se onkin 50% normaalista, on se minun mielestä pikkuisen suolainen. Ottaen huomioon kuitenkin, etten ole mestariparkkeeraaja ja autoa kuitenkin pitää käyttää lähes päivittäin. Surullista minusta. Pankkitilistä ainakin. Lupasi kuitenkin jutella pomonsa kanssa, jos jostain löytyisi kivempi paikka, voi kumpa!
Myös avainten kanssa oli jotain ongelmaa, samoin peittojen ja lakanoiden.. Jotkut lakanat ja tyynyliina olivat sängyssä jo valmiiksi, mutta.. onkohan ne sitten koska vaihdettu? Respasta tosiaan kun sain vain pussilakanan ja peiton (ja nekin tosiaan venailun jälkeen). Hmm. Huoneen jaan ainakin kolmen kiinalaisen(?) äijän kanssa. Kaksi punkkaa ovat toistaiseksi vielä tyhjillään, mutta kuulemma hostelli on tämän yön ihan täynnä. (Onneksi varasin jo eilen!) Pah, huoneissa ei ole edes lukollisia säilytyslokeroita, mitä tämäkinn muka on?! Onneksi mulla on auto, niin sinne saa piilotettua kaikkea mukavaa.
Ruokaa tein keittiössä(?) äskettäin. Varustelua voisi melkein kutsua puutteelliseksi, tilasta puhumattakaan. Heh, melkein voisi luulla, että vanhassa luukussa itselläni oli hulppea ravintolakeittiö (siellä oli sentään uunikin). Tyttöjen vessa/suihku on epäilyttävä ja pimeä ja vaatteidenpesukone on rikki. Onneksi pesin pyykkiä jo Parramattassa. Uuden koneen pitäisi tulla "pian". Jaa, enpä sitten tiedä, mikä täälläpäin on pian. Respatyyppi kun ei osannut varmasti sanoa, tuleeko se minun täälläoloni aikana (olenhan täällä vain neljä viikkoa), toivoo kuitenkin kovasti niin. Nice. Nurkan takana on kuitenkin kuulemma pesula. Lohdullista.
On täällä hyviäkin asioita, vaikka en tiedä pidemmänpäälle, kummat painavat enemmän. Vaikka toki kaikki riippuu siitäkin, mihin vertaa.
Ensimmäiseksi, jos lähdetään siitä autosta ylöspäin, täällä on katto päänpäällä, tilaa liikkua, muita ihmisiä, oikea sänky ja suihku ihan käytävän toisella puolella. Autolle on edes jotain parkkitilaa (eikä sitä tarvitse viedä parkkitaloon, huh!) ja sijainti on hyvä. Keskellä kaupunkia, mutta silti syrjässä.
Täällä on myös ilmainen langaton netti (mikä ilmeisesti toimii kuitenkin vähän silloin kun sitä itseään huvittaa..), kattoterassi on kivan näköinen (jos ei sataisi, varmasiti myös viihtyisä), sieltä on hyvät näkymät ja täältä saa ilmaista teetä ja kahvia (vaikkakin instanttia, yllätyskö), leipää ja riisiä ympäri vuorokauden ja paikka muutenkin vaikuttaa ihan suhteellisen viihtyisältä. Yleiset tilat eivät ole ihmeelliset, aika pienet ja silleen, mutta onpahan. Henkilökunta on kyllä mukavaa ja loistavaa, siitä en valita. Vaikkakaan en ihan ymmärrä, miten check in voi olla monta tuntia myöhässä! Yleensähän sen pitäisi olla mahdollista heti kymmeneltä? Kaksi aikaisempaa, missä ollaan oltu (Billabong Perthissä ja Sydney Backpackers, missä Jaskan kanssa viihdyttiin yö ja Jaska sen jälkeen pidempäänkin) ovat kyllä olleet mukavampia.
Toisaalta, en raaski kyllä valittaa liikaa. Nytpähän on ainakin kotii joksikin aikaa. Ja osoite, saa pyydellä kaikki mahdolliset paperit, lippuset, lappuset ja numerot tänne lähetettäväksi, eikä tarvitse itse juosta ties missä George st.n postikonttoreissa kuuntelemassa eioota. Enkä vielä mene sanomaan, että rahat menevät täällä ihan hukkaan. Saa nyt nähdä, ehkä keksin vielä paljonkin valitettavaa, tai sitten en. Eilen soitin kolmeen kertaan varauksesta ja tänään on ollut jotain sanomista joka kerta, kun olen respatyypin nähnyt. Heh, mutta kai sitä saa kysellä ja vaatia?
Matka Parramattasta tänne oli melkoinen seikkailu sekin. Tai Parramattasta tänne Sydneyn keskustaan pääsi helposti, vaikkakin aivan eri kautta, kun olin eilen Google mapsista katsonut ajo-ohjeet. Jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin pääsin jossain vaiheessa samalle aaltopituudelle ylös kirjoittamieni ajo-ohjeiden kanssa, eli pääsin Broadwaylle ja sieltä George streetille. Mutta sen jälkeen pyörin ympyrää, kun jotenkin onnistuin aina hukkaamaan Georgen, sitten vähän edestakaisin, kun en tiennyt mihin suuntaan piti lähteä ja vähän lisää ympyrää vielä. Yhtäkkiä olinkin mennyt jo ohi siitä risteyksestä, missä piti kääntyä ja takaisin. Hah, lopulta kuitenkin pääsin perille. Kartan ja ajo-ohjeiden lukeminen tuo vähän haastetta liikenteen aktiiviseen seuraamiseen ja ajamiseen.
Parkkeerasin sitten auton no-parking -kyltin eteen hostellin viereen siksi aikaa, kun odotin, että jono respassa liikkuisi edes johonkin suuntaan ja saisin tietää, minne auton saa parkkeerata. Ja sitten siitä eteenpäin jo tiedättekin.
Poliisikin pysäytti Sydneyssä, kun olin taas yhdellä harhapolulla oikealta reitiltäni. Kysyivät ajokortin ja puhalluttivat. Täälläpäin on laite, mihin pitää laskea. :D Jäin monttu auki tuijottamaan poliisia, kun se vakavalla naamalla pitää vempelettä naamani edessä kuin mikkiä ja käskee laskemaan.. Liian monimutkaista minulle. Nollat oli ja toivottivat hyvää matkaa ja lomaa. Hihuu.
Sitten esittelen vielä Pingviinikaverini, jonka olen tyystin unohtanut esitellä. Se on pieni ja se on pingviini. Se on kanssa pehmoinen ja sen vieressä voi nukkua. Siinä on sisällä pumpulin lisäksi jotain helisevää ainetta.
Pingviinikaverin ostin siis jo Perthistä, ehkä ensimmäisenä tai toisena päivänämme siellä. Se on ollut hyvä kaveri. Ja on vieläkin kunhan (älkää väittäkö että olisin kova hukkaamaan tavaroita!) taas löydän sen. Todennäköisesti rinkasta tai autosta (toivottavasti).
Tulin hostellille vähän ennen 12, kuten olin puhelimessa luvannut, kun eilen tein varausta. Noh, näillä oli täällä huoneiden siivous kesken. "Tule parin tunnin päästä uudelleen." Jes. Kysyin sitten paikan autolleni ja lähdin viemään sitä sinne. Kapealla kujalla tolpan ja citypakun väliin parkkiin.. Tuotaah, en ole varma, olisinko pientä Relluanikaan sinne saanut helposti. Saatikka Falconia. Joku paikallinen spurgu kyllä koitti kovasti auttaa, mutta aivan päin mäntyä. "Joo, tilaa löytyy tule vaan", kun peilit hipoivat tolppaa ja nokka pakua. Päätin luovuttaa ja antaa kivan respapojan parkkeerata sen puolestani. Omaksi puolustukseksi pitää sanoa, että ei se helposti silläkään mennyt.
Kun tulin parin tunnin päästä takaisin kirjoittautumaan sisälle, oli respatyyppi vaihtunut ja sain taas uudelleen selittää yksityiskohdat varauksestani. Kysyin kanssa, missä oikea autoparkki on. Dodiin, eli se kahden pienen auton mentävä kuja on se autoparkki, josta maksan $140 neljässä viikossa. Vaikka se onkin 50% normaalista, on se minun mielestä pikkuisen suolainen. Ottaen huomioon kuitenkin, etten ole mestariparkkeeraaja ja autoa kuitenkin pitää käyttää lähes päivittäin. Surullista minusta. Pankkitilistä ainakin. Lupasi kuitenkin jutella pomonsa kanssa, jos jostain löytyisi kivempi paikka, voi kumpa!
![]() |
| Terveisiä täältä aurinkoisesta Sydneystä! |
![]() |
| Lintukaveri puistosta, kun venailin hostelliin pääsyä. |
Ruokaa tein keittiössä(?) äskettäin. Varustelua voisi melkein kutsua puutteelliseksi, tilasta puhumattakaan. Heh, melkein voisi luulla, että vanhassa luukussa itselläni oli hulppea ravintolakeittiö (siellä oli sentään uunikin). Tyttöjen vessa/suihku on epäilyttävä ja pimeä ja vaatteidenpesukone on rikki. Onneksi pesin pyykkiä jo Parramattassa. Uuden koneen pitäisi tulla "pian". Jaa, enpä sitten tiedä, mikä täälläpäin on pian. Respatyyppi kun ei osannut varmasti sanoa, tuleeko se minun täälläoloni aikana (olenhan täällä vain neljä viikkoa), toivoo kuitenkin kovasti niin. Nice. Nurkan takana on kuitenkin kuulemma pesula. Lohdullista.
On täällä hyviäkin asioita, vaikka en tiedä pidemmänpäälle, kummat painavat enemmän. Vaikka toki kaikki riippuu siitäkin, mihin vertaa.
Ensimmäiseksi, jos lähdetään siitä autosta ylöspäin, täällä on katto päänpäällä, tilaa liikkua, muita ihmisiä, oikea sänky ja suihku ihan käytävän toisella puolella. Autolle on edes jotain parkkitilaa (eikä sitä tarvitse viedä parkkitaloon, huh!) ja sijainti on hyvä. Keskellä kaupunkia, mutta silti syrjässä.
Täällä on myös ilmainen langaton netti (mikä ilmeisesti toimii kuitenkin vähän silloin kun sitä itseään huvittaa..), kattoterassi on kivan näköinen (jos ei sataisi, varmasiti myös viihtyisä), sieltä on hyvät näkymät ja täältä saa ilmaista teetä ja kahvia (vaikkakin instanttia, yllätyskö), leipää ja riisiä ympäri vuorokauden ja paikka muutenkin vaikuttaa ihan suhteellisen viihtyisältä. Yleiset tilat eivät ole ihmeelliset, aika pienet ja silleen, mutta onpahan. Henkilökunta on kyllä mukavaa ja loistavaa, siitä en valita. Vaikkakaan en ihan ymmärrä, miten check in voi olla monta tuntia myöhässä! Yleensähän sen pitäisi olla mahdollista heti kymmeneltä? Kaksi aikaisempaa, missä ollaan oltu (Billabong Perthissä ja Sydney Backpackers, missä Jaskan kanssa viihdyttiin yö ja Jaska sen jälkeen pidempäänkin) ovat kyllä olleet mukavampia.
![]() |
| Kattoterassi |
Toisaalta, en raaski kyllä valittaa liikaa. Nytpähän on ainakin kotii joksikin aikaa. Ja osoite, saa pyydellä kaikki mahdolliset paperit, lippuset, lappuset ja numerot tänne lähetettäväksi, eikä tarvitse itse juosta ties missä George st.n postikonttoreissa kuuntelemassa eioota. Enkä vielä mene sanomaan, että rahat menevät täällä ihan hukkaan. Saa nyt nähdä, ehkä keksin vielä paljonkin valitettavaa, tai sitten en. Eilen soitin kolmeen kertaan varauksesta ja tänään on ollut jotain sanomista joka kerta, kun olen respatyypin nähnyt. Heh, mutta kai sitä saa kysellä ja vaatia?
![]() | |
| Ja aurinkoisia näkymiä Roof Topilta. |
Parkkeerasin sitten auton no-parking -kyltin eteen hostellin viereen siksi aikaa, kun odotin, että jono respassa liikkuisi edes johonkin suuntaan ja saisin tietää, minne auton saa parkkeerata. Ja sitten siitä eteenpäin jo tiedättekin.
![]() | |
| Saanko esitellä, hyvä ystäväni Pingviini. |
Sitten esittelen vielä Pingviinikaverini, jonka olen tyystin unohtanut esitellä. Se on pieni ja se on pingviini. Se on kanssa pehmoinen ja sen vieressä voi nukkua. Siinä on sisällä pumpulin lisäksi jotain helisevää ainetta.
Pingviinikaverin ostin siis jo Perthistä, ehkä ensimmäisenä tai toisena päivänämme siellä. Se on ollut hyvä kaveri. Ja on vieläkin kunhan (älkää väittäkö että olisin kova hukkaamaan tavaroita!) taas löydän sen. Todennäköisesti rinkasta tai autosta (toivottavasti).
perjantai 1. lokakuuta 2010
Voi HUOH!
(Huomaattehan, kuinka toimelias olen ollut kamerani kanssa. Tai siis, huomaattehan, että en ole harrastanut kameraa vähään aikaan.Yritän korvata puutetta Googlen kuvahaulla. Säälittävää?)
Tänään oli ensimmäinen työpäivä, hihuu. Mutta päällimmäiseksi jäi fiilis Blaah. (Kuvaava kuva, jeh?) Tai siis, joo, sai kävellä ja kantaa vajaata puolta tuhatta mainosta selässään samalla. Heh, Hihuu tosiaan. Jätin hommat vähän keskenkin (häpeä minua), mutta alkoi melkein tulla pimeä ja piti etsiä hostelli. Joo, ostellin etsiminen sujuu ilmeisesti harppauksittain, olin saanut sähköpostiin tietoa autoparkillisesta hostellista, mutta tarjouskilpailu jäi kesken. Maksaisi $10 pitää autoa siellä yön yli (mikä on kyllä huomattavasti vähemmän kuin parkkihallissa!) mutta tuntuu silti turhalta maksaa siitä. Tyyppi kyllä sanoi, että jos vähän kertoisin suunnitelmistani siellä pysymisen suhteen, se voisi antaa kivaa tarjousta. Mutta, eipä ole kaverista sen jälkeen kuulunut. Voin ehkä siis hyvällä omalla tunnolla soittaa töihin ja etsiä hostellia vielä huomennakin?
En kyllä muista, koska viimeksi mikään homma olisi maistunut yhtä puulta. Surullista suorastaan. Tavallaan ihan piristävää, siinä tosiaan tarvitse miettiä ja aika kuluu yllättävänkin nopeasti ja tuntuu siltä, että käveltäväkään ei koskaan lopu :D Toisaalta, jostainhan sitä aina pitää aloittaa. Pitää ehkä jatkaa työn etsintää tästä huippupaikasta huolimatta. Sinänsä, onhan se ihan piristävää vaihteluakin, että kerrankin on työ, josta ei pidä. Olen ollut kai niiden etuoikeutettujen joukossa, jotka enimmäkseen ovat rakastaneet työtään. :) Ainakin nyt Suomessa viimeksi.
Piti jo eilen muistaa kirjoittaa hyvästä muististani avainten kanssa. 8) Tiedän, että muistini on huono noin muutenkin, en muista nimiä, kasvoja, tai oikeastaan yhtään mitään! Mutta avaimet ovat aina yhtä hupaisia unohtuessaan. Tai siis, koska niiden häviäminen kun on yleensä jonkinnäköistä paniikkia aiheuttavaa. Pariin kertaan on siis ollut auton avaimet hukassa isommin.
Provinssi tietysti oli ikimuistoinen, silloin hukkasin ne jonnekin tien varteen. Paniikissa etsin niitä sieltä täältä ja viimeiseksi menin kysymään infosta, kaiken toivoni hukanneena. Ja siellähän ne tietysti olivat! Onneksi. Ei haitannut silloin, vaikka Cypres Hillin keikka jäi välistä, huojennus avainten löytymisestä oli kuitenkin paljon isompi.
Nyt täällä en ole isosti niitä saanut "hukattua" kuin kerran. Muut ovat olleet vain niitä kertoja, kun avaimet eivät olekaan olleet siellä, missä niiden olisi pitänyt olla. Kerran kuitenkin, Hornsbyn lähistöllä vielä ollessani, pari päivää sitten, olin jättänyt avaimet auton virtalukkoon siksi aikaa, kun pari tuntia istuin mäkissä. Ei ollut kyllä auto kellekään kelvannut, onneksi. :) Sen jälkeen olen yrittänyt olla tarkempi ("niin, hetkinen..Ne avaimet, missähän ne nyt..Huh, ovat ne taskussa."). Auton ovien lukitseminen on ihan normaalia kyllä vieläkin. Varsinkin vieläkin. Onneksi ei ole huippuluksus auto, ettei kamalasti tarvitse pelätä, että joku sen tosissaan haluaisi varastaa.
Enää reilu kolme viikkoa, niin Rokkipoika tulee tänne. Hihuu. :) Vähän on ollut ikävä jo. Toivottavasti jostain saa sen hostellin ja kaikkea mukavaa, niin ei tarvi ihan yhtä typeriä työpäiviä viettää, kun ainakin tietää, että sen jälkeen pääsee lämpimään suihkuun ja sänkyyn nukkumaan. 8) Menisivät päivätkin ehkä vähän nopeammin.

torstai 30. syyskuuta 2010
Postin tuo, postin tuo..
No okei, eli mainokset, mutta onko sillä niin väliä. Christasta on tullut siis postinjakotyttö. (Eli mainosten, mutta onko se niin justiinsa!) Huomenna ois eka duunipäivä ja saa kävellä. Se on ihan hyvä ehkä vaihteeksi autossa istumisen jälkeen. Hihuu! Rahaa tulee siis sitten jostain..Pitäisiköhän sitä hankkia osoitekin.
Kiva tulla Parramattaan, infosta asti kävin kysymässä läheltä hostelleja, mutta ei! Mikä kaupunki tämä muka on, jossei täällä ole hostellia pienelle tytölle. Joku championg football juttukin, että kaikki hotellitkin joko täyteen buukattuja tai ylihinnoiteltuja - kiitti vaan. Auton kanssa närästäisi lähteä takaisin Sydneyyn, mutta pitää nyt kai katsella sitten. Ehkä sieltäkin joku kiva parkkipaikallinen löytyisi..ehkä. Tai sitten jostain muualta täältä jostain..Vaikka infomies kovasti päätään pudistelikin ja väitti, että kaikki lähimmät ovat Sydneyssä.
Kivasti tänään oli tullut toiseenkin hakemukseen vastaus sähköpostiin. :) Joku siis kuitenkin ehkä huolisi punapäisen tytön duuniin itselleen. Se taas olisi siivoushomma..Hui. Mutta pitää nyt katsastella, josko siitä kuuluisi vielä lisempää ja miten mainostenjako maistuu. Toisaalta, maistuuhan se mikä vaan, kun ei kyllästymiseen asti tarvitse hommailla.
ABN number on mulle taas uusi tuttavuus. Luulin että veroasiat hoituvat TFN:n kanssa, mutta nää kyselee kaikki ABN:nää.. Just joo, voisivat joskus leikkiä selkeitä näiden asioiden kanssa. Vaikka toisaalta, samoin ovat kaikki Suomen veroasiat täyttä hepreaa minulle. Pitää nyt ehkä selvitellä ja katsella, kumpaakaan kun minulla kuitenkaan vielä ole. TFN:n tilasin sillon joskus ennen kun lähdettiin Perthistä, eikä sitäkään vielä ole kuulunut. Josko vaikka tämä sitten. Hyvä että ainakin valinnanvaraa löytyy. :)
Parramatta vaikuttaa melko kivalta kaupungilta/kaupunginosalta, miksi näitä nyt ikinä kutsutaankaan. Vaikka ihan ihrveästi en ole ehtinytkään pyöriä. Hornsby (tai Hornsbyn lähistö (otin siis vihdoin selville, missä viimeksi vietin aikaani)) kun oli ainakin todella pieni. Toisaalta, ei täälläkään ole hostellia, joten tästäkään kamalasti kostu. Plaah. Eli seuraavaksi Google auki ja hostelleja jostain läheltä - kiitos! Jos huomenna vaikka pääsisi ihan oikeaan sänkyyn. Ja pysyisi siellä vaikka jonkin aikaa. Kuulostaa suunnitelmalta minusta.

tiistai 28. syyskuuta 2010
28.9.10
5:14pm. Oisko tänään kuvien vuoro? No tottakai! Kuvia on siis Cänbrasta (Canberra) ja Liverpoolista. Olen ollut himppasen huono kameran kanssa ilmeisesti Sydneyssä ja nyt täällä jossain, missä nyt ikinä olenkaan. Suloisesta tyhjästä renkaastakin (voi, se oli niin parka!) piti ottaa kuva, mutta enpä muistanut. Hyi minua.
Tosiaan, nyysin siis muutaman kuvan Jaskan kamerasta. Hähää 8)
Renkaat ovat ehkä ok tällähetkellä toistaiseksi..En siis ole ihan varma, kaikkien renkaiden paineet "tsekkasin", mutta koska ilmalaite oli ihme automaattihärveli, en oikeastaan tiedä, puuttuiko vai oliko niissä liikaa painetta. Nyt niissä kuitenkin pitäisi olla oikean verran. Seuraavalla kerralla kai pitää etsiä sellainen, mitä osaa itsekin käyttää. Ihan vaan, että pystyy seuraamaan vaikka, josko niissä paineet pysyvät, eikä vaan korjata.
Tänään on ollut taas työnhakupäivä (niin pitkään kun jaksoin). Mitään ei ole oikein kuulunut mistään, mutta ei se oikeastaan haittaa. Tänään on ollut loistava ilma ja olen vain makoillut nurmikolla ja lueskellut. Yöpaikka löytyi koirien- ja vanhusten ulkoilutuspuiston vierestä..Tai välistä. Ihme aamuvirkkua porukkaa täällä! :) Kaikki liikkeellä ennen kahdeksaa. Toisaalta, tänään on lämmin päivä, niin autossa olisikin ollut turhan lämmin muutenkin sen jälkeen.
Tässä koirapuiston vieressä chillaillessa ensin ihmettelin selänrapsuttimilta näyttäviä tikkuja, joita koiranulkoiluttajat puistoon raahasivat. Myöhemmin selvisi, että siinä onkin "koura", mihin saa pallon, eli se onkin kätevä pallonheittolaite! Ei tarvitse kumartua nostelemaan kuolaisia palloja, saatikka muuten käpälöidä niitä. Kunhan heiluttelee tikkua. Vähänkö kätevää.
Voisin ehkä tottuakin pelkkään chillailuun. Nyt ei yksinolokaan masenna, saapahan reilusti vaan olla..Ja odotella puhelinsoittoja, joita ei koskaan tulekaan. Mutta muuten on juuri rentoa. Toisaalta, kai sitä kohta jotain aktiviteettiakin kaipaisi..Mörön karkoitusta näin iltaisin. 8) Ei ihan vielä.
Fiilis on kuitenkin suhteellisen loistava. (Mitään ei siis oikeastaan ole tapahtunut, niin päätän jaaritella kaikkia turhuuksia.) Kesä tulee, eikä sitten enää ole kurjaa. Eikä muutenkaan, vajaa kuukausi niin Jonnekin pääsee tänne. Hihuu.
Ja koska, vaikka kirjoitettavaa piti olla kuinka, en ilmeisesti keksikään yhtään mitään järkevää, päätän jaaritella vielä viimeisen jaarittelukappaleen, vaikkapa epilogin. The End.
| Olipa kerran HongKong |
| HongKongissa oli pinkkejä muovirahoja. |
| Kun hengailtiin Kenin kanssa drinkkibaarissa. |
![]() |
| Olin tuomari Cänbrassa. |
![]() |
| Gumly Gumly oli vähän Wagga Waggasta eteenpäin. |
![]() |
| Tirpunen vanhan eduskuntatalon edessä. |
![]() |
| Jaska haastatteli jotain tyyppiä..O.o |
![]() |
| Liverpool kyltin kanssa 8) |
Tänään on ollut taas työnhakupäivä (niin pitkään kun jaksoin). Mitään ei ole oikein kuulunut mistään, mutta ei se oikeastaan haittaa. Tänään on ollut loistava ilma ja olen vain makoillut nurmikolla ja lueskellut. Yöpaikka löytyi koirien- ja vanhusten ulkoilutuspuiston vierestä..Tai välistä. Ihme aamuvirkkua porukkaa täällä! :) Kaikki liikkeellä ennen kahdeksaa. Toisaalta, tänään on lämmin päivä, niin autossa olisikin ollut turhan lämmin muutenkin sen jälkeen.
Tässä koirapuiston vieressä chillaillessa ensin ihmettelin selänrapsuttimilta näyttäviä tikkuja, joita koiranulkoiluttajat puistoon raahasivat. Myöhemmin selvisi, että siinä onkin "koura", mihin saa pallon, eli se onkin kätevä pallonheittolaite! Ei tarvitse kumartua nostelemaan kuolaisia palloja, saatikka muuten käpälöidä niitä. Kunhan heiluttelee tikkua. Vähänkö kätevää.
Voisin ehkä tottuakin pelkkään chillailuun. Nyt ei yksinolokaan masenna, saapahan reilusti vaan olla..Ja odotella puhelinsoittoja, joita ei koskaan tulekaan. Mutta muuten on juuri rentoa. Toisaalta, kai sitä kohta jotain aktiviteettiakin kaipaisi..Mörön karkoitusta näin iltaisin. 8) Ei ihan vielä.
Fiilis on kuitenkin suhteellisen loistava. (Mitään ei siis oikeastaan ole tapahtunut, niin päätän jaaritella kaikkia turhuuksia.) Kesä tulee, eikä sitten enää ole kurjaa. Eikä muutenkaan, vajaa kuukausi niin Jonnekin pääsee tänne. Hihuu.
Ja koska, vaikka kirjoitettavaa piti olla kuinka, en ilmeisesti keksikään yhtään mitään järkevää, päätän jaaritella vielä viimeisen jaarittelukappaleen, vaikkapa epilogin. The End.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Lopullinen raatokriketti
Lähes unohdin, että Sydneyyn päättyi meidän raatokriketti turnauksemme.
Eli Road Kills, Perth - Sydney
Jaska:
82, 17 kengurua, 25 lintua, vompatti ja kissa.
Ch.:
138, 25 kengurua, 36 lintua, lammas, vompatti, kissa, 3 kettua ja pupu.
Voitin siis, joku voisi väittää että reilusti, mutta itse kuvailisin voittoa rökälevoitoksi. Onneksi olkoon minulle.

Pieni tyttö liian suuressa maailmassa
Hei, on ehkä ensimmäinen kerta nyt koko matkan aikana, kun kirjotan mitään reaaliajassa. Jei, jännää. 8) Paljon tässä on kyllä ehtinyt tapahtua, eikä tietokoneen valokuva-albumi ole täysin ajantasalla (kamerapiuha on kai jossai muualla, kuin mukana nytkin), joten yritän soveltaa jotain hienoa ja monimutkaista..Tai ainakin saada asiat vaikuttamaan sellaisilta.
Viimeksi kun kirjoitin, emme olleet vielä Sydneyssä. Nyt ollaan oltu täällä jo torstaista asti. Tai täällä ja täällä, täälläpäin. Nytkin olen itse jonkinmatkaa Sydneystä puskaan, ajoin vähän turhan kauas etsiessäni mäkkiä. Mutta kun jätin kartanlukijan Sydneyyn ja navigaattori on manuaalinen..Siis eli saatoin vähän eksyä vilinässä. :) En kuitenkaan pahasti. Sydney ajaminen on kuitenkin jotain aivan ihmeellistä pienelle tytölle, jolle autokin on liian iso. Kaistoja on vähän turhan monta ja autot menevät vähän turhan lujaa..Täällä on myös tapana ryhmittää kaikki kyltit yhteen kasaan, että matkalla saa vain arvailla, josko joskus tulisi kylttejä ja mihinkähän suuntaan..Mutta enihau, hyvin on selvitty (mitä nyt ensimmäisenä päivänä vähän unohdin parkkihallissa, että vaikka liikenne on väärinpäin, autot eivät kuitenkaan ole törmäilyautoja (kannattaisi minusta, liikenneturvallisuus paranisi huomattavasti)).
Matkakaverukset siis erosivat tänään. Huomattiin, että intressit ovat vähän toisenlaiset, toisella kiire löytää töitä ja toinen haluaa katsastaa kaupunkia mahdollisimman paljon. Jotenkin tunnuttiin olevan toistemme tiellä. Parempi näin, mutta nyt on pikkusen orpo fiilis yksin kylmässä maailmassa eksyksissä.. Voi minua parkaa, nyyh. Pitää huomenna katsastaa, josko töistä kuuluisi jotain, että saisi uuden suunnan elämälleen. Tai edes Tax File Numberin ja vastaavia asioita..Heh, hullu maailma, toimistotkin menevät kiinni ihan liian aikasin.
Ennen kun tultiin Sydneyyn, käytiin Canberrassa, Wollongongissa ja Liverpoolissa. Ainakin. Koska en ole nyt täysin varma, missä vaiheessa viimeksi päivitin.
Canberra oli väkisin väsätty pääkaupunki vähän ei minnekään. Viivottimella kaavoitettu jne. Olihan se kaunis ja vaikuttava, mutta vähän plääh. Käytiin vanhaan eduskuntataloon rakennetussa museossa ja osuttiin kierroksellekin. Oli mielenkiintoista kyllä. Vähän monimutkaiselta tosiaan kaupungin historia kuulosti, mutta sellasta se kai on.
Wollongongiin päästiin maailman pisintä ja kiemuraisinta liukumäkeä pitkin..Eli jonkinnäköinen mäki tai jotain. Wollongongissa melkein harrastettiin eksymistäkin kun lähdettiin Hideway Cafesta (HC) melkein väärään suuntaan ja sen jälkeen vielä enemmän väärään. Käytiin kirjakaupan kautta, ostin Alice's adventures in Wonderland ja Kingiä. Hihuu, Liisaa oon jo tähän mennessä lukenut. Vaikuttaa ihan unelta.
Liverpoolissa taas käytiin ihan vaan koska se on Liverpool. Eipä siellä mitään kamalan ihmeellistä ollut, kaikki kuvatkin tosiaan ovat vielä kameralla. Rengasongelma havaittiin siellä ja täytettiin ilmalla. Soli ollut siis tyhjä. Ilma näytti pysyvän hyvin, mutta myöhemmin, parin päivän päästä huomattiin, ettei ehkä kuitenkaan ollut ihan kovimmillaan rengas.
Sydneyssä ensimmäinen yö oltiin hostellissa, auto jätettiin parkkihalliin ja se oli mielenkiintoisen hintaista. Tietenkään keskustassa ei ole ilmaista parkkitilaa, voi meitä hölmöjä. Seuraavana päivänä lähdettiin retkelle ja löydettiin itsemme vain muutaman kilometrin päästä rengas tyhjänä. Huomattiin siis, että se ei ihan tarpeeksi kovana pysykään tarpeeksi kauaa. Kaivettiin esiin vararengas ja sekin oli tyhjä. Voi plääh. Käytiin täyttämässä kummatkin ja nyt toistaseksi vararengas toimii. Pitää ehkä joskus käydä korjauttamassa toinenkin varmuuden vuoksi.
Pari päivää retkeiltyämme, tultiin tänään takaisin Sydneyyn, erottiin ja lähdettiin omille teillemme. Mitään sen kummallisempaa tässä on tuskin ehtinyt tapahtua.
Nyt on tosiaan yksinäinen ja orpo fiilis. Vähän kuin muka olisi koti-ikävää. Ikävää ainakin on, mutta onneksi Rokkipoikakin tulee tänne jo kuukauden päästä. Tasan. Enää vajaa kuukausi siis, reilu neljä viikkoa. Eii paha. Kunhan jostain saan duunin ja silleen, selviydyn ehkä yksin siihen asti. (Tottakai selviydyn. Kaikki muutkin ovat aina ennen selvinneet, miksen siis minäkin.)

torstai 23. syyskuuta 2010
23.9.10
8:40am.
Eilen käytin Wagga Waggassa. Oli aika turha paikka. Infotätikin selosti tunteella ja tadolla ainoastaan sitä, miten sieltä pääsee pois, ei puolella ssanallakaan maininnut, että siellä olisi itsessään jotain nähtävää. Eikä varmasti olisi ollutkaan. Vaikka reissu oli sinänsä turha (paitsi että oli matkanvarrella), oli Wagga Wagga "so good we named it twice" käymisen arvoinen ihan vaan vaikka siksi, että voi sanoa käyneensä siellä. Siellä oli kanssa pienempi paikka, Gumli Gumli. Sekasin nämä täälläkin ovat.
Toissapäivänä taas käytiin Bordertownissa ja Hopetounissa. (Hopetounia en tiedä lasketaanko, koska se oli todella pieni mesta, mutta käytiinpähän siellä kuitenkin tankkaamassa ja juomassa kahvit.)
Bordertownissa kun päästiin infoon ja Jaska oli kyselemässä tarroista, infotäti innostui. Ennen kun Jaska sai sanottua lauseensa loppuun, infotäti: "Ai etsimään kenguruita? No meillä niitä on 20. Valkoisia kenguruja. Tiesittehän että kun niitä on monia eri lajeja: punasta, ruskeeta, harmaata.." ja niin edelleen. Emme olleet edes tienneet mistään Bordertownin kenguruista, mutta onneksi täti oli innokas kertomaan meille niistä. Käytiin siis katsastamassa kenguruita, saatiin monia kuviakin, hihuu! Ja parilla niistä oli vavvakenguru taskussa. Chillejä otuksia, kun eivät säntäile auton alle.
Hopetounissa taas tosiaan käytiin tankkaamassa ja juomassa kahvit paikallisesta konditoriasta. Tai konditoriatäti oli juuri sulkemassa, mutta teki meille instant coffet (australialaiset eivät näytä kuulleenkaan tavallisesta suodatinkahvista. Joko on instant coffe tai sitten capuccino, latte, long black (tuplaespresso)..Ja instant maistuu ihan vedelle, kun ei kukaan pistä jauhetta tarpeeksi (teelusikallisen! Naurettavaa.)). Syötiin myös piirakat, oli hyviä. Sellaisia Sweeney Todd mallisia lihapiirakoita. Omn. Ties minkä sedän täti on jauhanut mukaan..Nojoo. Kuitenkin, kun odoteltiin että kahvivesi kiehuu, täti kyseli kaikennäköistä reissustamme, mistä tulemme, minne menemme. Kun sanoimme että tosiaa Hopetounissa olemme vain ohikulkumatkalla (yllätys, kukapa sinne vartavasten haluaisi), täti innostui kertomaan heidän uudesta järvestään. Kaupunki oli vielä 12 kuukautta sitten ollut riippuvainen tankkiautoista, jotka toivat vettä kaupungin maanalaisiin säiliöihin. Nyt 12 kuukautta sitten tosiaan he olivat saaneet vesiputken ja - mitäpä muutakaan - täyttäneet järven itsellensä. Heh, totta, asiat tärkeysjärjestykseen. Mutta mesta kuulosti siistiltä, siellä oli myös vanhoihin viljasiiloihin tehty majatalohuoneita ja kaikkea muuta..Jatkettiin kuitenkin vain matkaa eteenpäin.
Toissapäivää edeltävänä päivänä taas käytiin Adelaidessa. Adelaide oli ihana, ihastuin siihen aika paljon. Soli iso kaupunki ja sitä ympäröivät kukkulat. Nättiä. Ja siellä oli kivan näköisiä ihmisiä katukuvassa, ei mikään takapajula, missä kaikki näyttävät vähän oudoilta. Son kanssa ei minkään rajalla, mutta silti (suhteellisen) lähellä kaikkea. Kierreltiin vähän aikaa kaupungilla ja tutustuttiin paikalliseen bussiasemaan. Siellä oli myös sarjakuvakauppa, missä oli Kingin Dark Tower sarjakuvia. Voi minua raukkaa, joudun siis vielä menemään uudestaan sinne ostamaan sarjakuvat pois niiden hyllystä omaan hyllyyn. Hihuu. Äiti kertoi että siellä on paljon suomalaisia, voisin itse liittyä yhdeksi niiden joukkoon..
Nyt ollaan öbaut viidenkymmenen kilometrin päässä Canberrasta, eikä Sydneyynkään ole enää montaa sataa kilometriä. Käytännössä kai voitaisiin siis olla siellä jo tänään, katsoo nyt, kuinka kauan viihdytään pääkaupungissa. Huomenna siis kuitenkin olemme jo Sydneyssä. Ei huonosti ajettu, ollaan oltu tienpäällä 15. asti, eli yhdeksättä päivää. Ja huomenna (viimeistään) perillä. Kymmenessä päivässä Australian halki.
Road Kills
Jaska
80
17 kengurua, 24 lintua, vompatti ja kissa
ch.
132
25 kengurua, 35 lintua, lammas, vompatti, kissa ja kolme kettua

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)