6.12.10

8:00pm

On itsenäisyyspäivä! Hyvää itsepäisyyspäivää Suomelle ja kaikille suomalaisille, meille ulkomailla oleville kanssa. Jee.

Pitkä aika taas siitä, kun viimeksi olen koneella kirjaillut. Tällä kertaa syy on ollut puhtaasti vähäinen koneen lataus ja töpselipaikkojen rajallisuus kaikissa mäkkäreissä. On julmaa, että siellä on ilmainen netti, mutta ei paikkaa ladata konetta. Nyyh. Ehkä ne koittavat välttää sitä, että joutuvat luovuttamaan monia istumapaikkoja yhden pirtelön juoville nettipummeille. Mutta niin, kertoilen sitten asioita perustuen minun rajalliseen muistikapasiteettiin ja tönkköihin käsin kirjoitettuihin päiväkirjamerkintöihin. Osaanottoni siis jo valmiiksi.

Viimeksi kuin kirjoitin, oltiin muistaakseni Cape Patersonissa. Siellä nähtiin vompatti. Ihan kirjoittelujeni jälkeen. Se oli iso ja karvainen ja vompattimainen. Käppäili auton vieressä, eikä tuntunut yhtään pelkäävän meitä. Oli vallan mukavaa. Sen jälkeen käytiin hyvillä mielillä nukkumaan.

Seuraava päivä oli suhteellisen vaihteleva säänsä kanssa.. Satoi, paistoi aurinko, tihkutti, paistoi taas ja sitten taas satoi. Hengattiin rannalla aika pitkänkin aikaa, syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa. Ei harmi kyllä nähty yhtään lisää vompatteja.

Jatkettiin matkaa ja mentiin Leongathaan mäkkäreilemään. Koitettiin löytää vähän työtä, työtä, työtä.. Ja sadepäivän ratoksi ostettiin pari kaljaa ja herkkua ja mentiin Korumburraan yöpymään. Siihen mennessä sade oli taas ehtinyt lakata, mutta pimeäkin alkoi laskeutua. Oli rattoisa sadepäivän rattoilta.

Sitten taas seuraavana päivänä paistoi aurinko. Käytiin Wonthaggissa mäkkäreilemässä ja Jonne osti meille frisbeen. Harhauduttiin myös musiikkikauppaan ja ostettiin kumpikin levyt. Levykokoelmamme alkaa karttua niin, että nyt niitä levyjä on jo viisi. Itselläni Avenged Sevenfold ja uusimpani (samalla ehkä vanhimpani) Alice Cooperin Welcome to my Nightmare.

On jännä, miten toiset levyt herättävät paljon muistoja ja nostavat tunteet pintaan. Ja jaksavat kuulostaa hyviltä aina vaan. Welcome to my Nightmare oli ehkä ensimmäinen levy, mitä ikinä olen kuunnellut kuunnellut. Pikkusena istuin yläkerran olohuoneessa korituolissa ja kulutin älppärin B-puolta ehkä täysillä päivästä toiseen. Sillä puolella kun oli Steven. Voih, niin maailmankaikkeuden paras biisi. Ja Years Ago, tottakai. Se kuuluu siihen kanssa, niin kuin intro. Mutta on se koko lätty kyllä kuuntelemisen arvoinen. Ehkä useammankin kuin vain kerran.

Koska meillä oli frisbee, piti sitä pysähtyä testaamaan rannalla matkalla Philip Islandille (vihdoin kohti pingviinejä!). Vietettiin se päivä heitellen ja lilluen suola-aalloissa. Illalla päädyttiin San Remoon, mikä on ihan Philip Islandin edustalla. Oltiin siellä se yö.

Lauantaina vihdoin päästiin itse Philip Islandille. Kierreltiin ja katseltiin, mutta ei nähty yhtään pingviiniä. Johtuu ehkä siitä, ettei oltu syöty yhtään pirtelöä. Pingviinejä ei välttämättä näe yhtä suurella todennäköisyydellä, jos ei ole syönyt pirtelöä vuorokauden sisällä mahdollisesta pingviinipongauksesta. Siellä on kyllä Penguin Parade, minne myydään lippuja kohtuullisella $21,50 hinnalla. Ja sillä hinnalla pääsee istumaan rannalle katsomoon ja katsomaan pingviinien paluuta ruuanhakuretkeltään. Jee? Päätettiin, että vaikka hinta oli niinkin kohtuullinen (suolainen) kaikkeen siihen hyötyyn nähden, mitä sillä saa, jättää huvi toiseen kertaan.

Älä lyö parsaa kirveellä - No broccoli beating

Vietettiin sekin päivä rannalla, Jonne heitteli frisbeetä ja itse leikin hiekkaleikkejä. Havainnollistin itselleni jokiekosysteemin syntyä ja virtaavan veden eroosiovaikutuksia maisemaan. Ehkä musta vielä joskus tulee jokibiologi tai jotain. Haha. Illalla mentiin yöksi saaren pohjoisosaan. Siellä nähtiin kenguruita paljon! Ensin luultiin, että pellon tehtävä oli viljellä kenguruita, koska niitä oli siellä tosiaan monia. Myöhemmin kävelymatkan varrella nähtiin kuitenkin irrallisiakin kenguja. Ja aamulla huomattiin pellon olevan täynnä lehmiä kenguruiden sijaan. Ne siis sittenkin ehkä hengailivat siellä muuten vaan. Mutta palataksemme itse kenguruidennäkemiskokemukseen, se oli juuri sellainen australialaistyyppinen tilanne: muutama maatalo siellä täällä, auringonlasku ja kenguruita loikkimassa kohti auringonlaskua. Nam. Paikka oli muutenkin nätti, samoin auringonlasku.

Sunnuntaina jatkettiin pingviininmetsästystä. Vaikka juotiin pirtelöä, ei nähty kuin sarvi-, villa-, maito- ja lentopingviinejä. Ei yhtään PikkuPingviinejä, mitten kotirannalla kuitenkin hengattiin taas se päivä. Jonne lueskeli kirjaa ja samalla takuttelin sen hiuksia. Nyt sillä on rastat puoleen keesiin, tänään pitäisi ehkä takutella loppuun. Ja ihan siistit rastat onkin, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti kehittyvät hyvin tai edes kohtalaisesti, että voin olla niistä ylpeä myöhemminkin.

Palattiin illan lopussa takaisin San Remoon, tällä kertaa vähän eri kohtaan. Tehtiin siellä sapuskaa ja käytiin yöpuulle. Aamulla herättiin ja lähdettiin metsästämään mäkkiä (maanantai, uudet kujeet, uudet työpaikkailmoitukset. Täällä tosiaan on ihan arkipäivä, vaikka Suomi juhlii itsenäisyyttä.) ja löydettiin sellainen Cranbournesta. Nyt majaillaa siis siellä, jatketaan työn hakua ja todennäköisesti (no ainakin toivottavasti) vietetään ilta 24/7 mäkissä seuraten Linnanjuhlia, kuten kunnon suomalaiset. (Koskahan viimeksi olen oikeasti seurannut Linnanjuhlia.. En ainakaan kahtena viimevuotena.) Meidän aikaan ne vaan alkavat vain 9h Suomea myöhemmin..

Sitten Falcoasiaan. Falcoasia on ollut tämän päivän päällimmäisin puheenaihe ja ajattelemisen aihe. Eikä yhtään positiivisessa mielessä, ei pelkoa. Enpä tiedä, olenko ”rakkaasta Falcosta” löytänyt paljoakaan positiivista koko yhteisenä aikanamme suhteessa kaikkiin negatiivisiin.. Tämän hetken päällimmäisin huolenaihe on se, että näinköhän se hajoaa alle. Pelkääjän paikalle vuotaa vettä jostain hanskalokeron takaa (_konepellin alta_. Tuskinpa kamalan terveellistä saatikka positiivista. Nyyh!) ja eilen pelkääjän ikkunakin römähti alas. Niin, eli tällä hetkellä se pysyy ylhäällä jeesusteipin ja muutaman strategisesti ängetyn pahvinpalasen voimalla. Siinä on siis joku nippeli rikki, eikä lasi vain pysy ylhäällä. Saatanan sähköikkunat. Eipä siinä muuten mitään, mutta pikkuhiljaa, varsinkin jos tätä menoa jatkuu, ”Rakas Falco” on tuplannut hintansa. Ei ihan sitä, mitä oli suunnitellut, varsinkin, kun upotti Sydneyssä rahaa sen uusiin rekisteröitymisiin ja juttuihin. Melkein tekisi mieli olla vihainen jollekin.