Wend..Bendigo

Olen ollut tässä vähän aikaa ihan hiljakseen, kun ei ole pahemmin ollut mitään kerrottavaa. Töissä olen ollut, illat ovat kylmentyneet huolestuttavasti, eikä päivälläkään enää yleensä ole niin tukalan kuuma, kuin mitä on tottunut. Alkaako nyt muka jo olemaan syksy!? Vastahan se oli kevät!!

Meille on tullut kaksi uutta kämppistä, ranskalaisia tyttöjä ja aloittivat tällä viikolla bistrossa. Meillä on siis vähän liikaa jengiä joka vuorossa nytten (koulutusjuttu, että pitää olla "osaavampikin" siellä) ja voitte ehkä arvata, että on ollut vähän tylsää, kun yksinkin maanantai-tiistai vuoroja tehdessä on suurin homma yrittää keksiä jotain tekemistä. Pitää katsoa sitten ensiviikkoa.. Näinköhän vuoroja enää riittää samalla tavalla, kun "yksi liikaa" töissä..

Eilen mulla oli vapaapäivä ja mentiin sen kunniaksi Bendigoon, öbaut 185km Melbourneen päin täältä. Mission nimi oli "Pako Swan Hillistä" ja onnistui hyvin (vaikkakin illalla löydettiin itsemme takaisin täältä..). Swan Hill ei ole tunnettu ostosmahdollisuuksistaan tai monista ajantappotavoista, joten päivä Bendigossa hujahti todella sukkelasti ja mukavasti. Käytiin syömässä kiinalaista aamupalaksi lounasaikaan, kun ei aamulla maltettu aamupalaa syödä, kierreltiin paljon kaupoissa ja hengailtiin muuten vaan.

Huomaa kyllä, että kun on ollut suhteellisen pitkään ostamatta yhtään vaatetta, on niitä todella hankala ruveta yhtäkkiä ostelemaan huvikseen.. Mukaan siis tarttui fleece Riversistä $19 (lähinnä niitä kylmenneitä öitä varten) ja Guessin farkut kirpparilta $10.

Hehe, voisin kertoa olevani erittäin tyytyväinen varsinkin jälkimmäiseen! Melkein jätin sovittamatta mitään ja vasta sovituskopissa huomasin merkkilapun. Farkut olivat juuri sopivat (vaikkakin jos olisi ollut mahdollisuutta, olisin ehkä kokeillut pienempää kokoa, mutta hyvin noikin sopivat!)!

Muuten ostoskasseja täytti U2 singlet levy (jostain on nyt viimeaikoina tullut hirveä himo kuunnella ko. bändiä. Terkut vaan äidille ja 360-kiertueelle<3). ja pari Kingin kirjaa. Meinasin ostaa Lisey's storynkin.. Mutta Jonne kertoi, että ei ole mitään järkeä raahata kahta samaa kirjaa mukana, olivat ne kuinka erikielisiä tahansa. Duma Keyn olen kanssa lukenut jo, mutta en muista siitä mitään.. Ja Bachmanina julkaistuja en ole lukenut yhtäkään.

Toi tyttö on mun ehdoton lemppari noista kansikuvista!
Muut ei ole yhtään noin tunteella mukana.
Niitä on siis öbaut neljä erilaista kantta ja mun
edellinen kirja oli kanssa tytöllä.

JA sain Jonnelta lahjaksi Under the Domen! Pilasin itse paikanpäällä vähän yllätystä uhkaamalla ostaa sen, Jonnen piti sitten paljastaa, että ei kannata kun se on ostettu jo. Mutta ehkä parhautta!! Tota en hukkaa ikinä!

Voin ihan täysin allekirjoittaa ton. Ei maltakaan laskea käsistään! En vaan varmaan malta aloittaa lukemaan sitä, kuin seuraavana vapaapäivänä vasta, että voi lukea sitten yhdeltä istumalta..

Otsikkoa selvennän sen verran, että mulla nyt vaan Bendigosta aina tulee mieleen Wendigo. Jotenkin miellän ne päässäni samoiksi ja aina kun rupean Bendigosta puhumaan, meinaan sanoa Wendigo. Mikä nyt kuitenkin intiaanien ihmisiä syövänä taruolentona on vähän eri, kun Oz kaupunki..

P.S. Olen sitä mieltä, että mulla on kädet tosiaan vähän pikkusen kuivat. Onneksi olin fiksu likka Suomessa ja pakkasin mukaan Hydrocortisonia<3 Huonompi homma vaan, että löysin sen vasta äsken :D Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

"Läksiäiset"(?)

 Eilen sain kasaan muutaman lisätunnin, yhteensä jopa neljä, eli ylitin maagisen kolmenkymmenen tunnin rajan. Kokonaiset 31 tuntia siis viimeviikolta, jippii! Pitänee toivoa jotain parannusta tällä viikolla - näyttää ainakin ihan positiiviselta. T lähtee farmihommiin täksi viikoksi (on muuten viimeinen viikkonsa, jes!) ja teen hänen bistrovuoronsa. Ihan mukavaa ja vaihtelua!

Eilen oli A:n viimeinen päivä Swan Hillissä. Gonna miss that monkey! Töiden jälkeen hipsittiin J:n luokse nauttimaan barbequen rippeistä ja nauttimaan pari alkoholiannosta. Oliko vähän kivaa! Ja mitä upein talo.. Voih.

 A ja C. Ilmeet kohdillaan 8)

Ilme "mä lähen tästä karkuun nyt ihan heti, mitä täällä oikein tapahtuu! Hymyilen kuitenkin, ettei muut pitäisi outona.."

Kämppistytöt.

Jee, ryhmä kuva! Olenko itse vähän huono niiden kanssa, mutta kun toinen järjestää poseeraussession ovelasti tungen omankin kamerani aina mukaan. Hähää.

(Sillon jos olen sattumoisin muistanut ottaa kameran mukaan..Onneksi nytten!)

Olin sosiaalinen loppuillasta. ;) Vähän turhankin, pitihän sitä nyt muunkin maailman kanssa chattailla, eikä vain muutaman hassun kämppäämme eksyneen.. Selittelyä?

 Jonne väittää ettei siitä muka saa hyviä kuvia..

 Itse olen ihan toista mieltä! Loistaviahan nämä ovat :D

Pakollinen pusukuva.

On muuten sadas ja ensimmäinen merkintäni. Olisikohan edellistä merkintää pitänyt juhlistaa jotenkin, tuli kuitenkin pyöreitä täyteen.. Tai kehittää edes jotain muutakin sepostettavaa siihen kuin "ei ole mitään oikeaa asiaa". Hehe. Noh, niinhän käy joskus.

Kun ei oikeasti ole mitään asiaa

Patric's dayn olisin voinut skipata.. Tuli valvottua vähän turhan myöhään ja turhan kosteasti ja tyttö nukkui iloisesti 12 asti täysin tajuamatta herätyskelloja ja puhelinsoittoja. Hups, ei näin. Sepä siitä siivouksesta. Onneksi kuitenkin korjasin asian tänään ja siivosin oikein reippaasti puolitoista tuntia. Heräsin ajoissa ja ihan kävelin kerrankin töihin. Onhan sinne hurja vartin kävelymatka, jo ensimmäistä kertaa menin jalan enkä autolla. Hups sitäkin, enkai ole laiska?

Patricin päivänä ei ollut kiirettä eikä vilkasta, tylsää lähinnä. Sama meininki jatkui perjantaina ja eilenhän minulla ei sitten töitä ollutkaan. Uusi tyttö (vanha tavallaan, on ollut täällä aiemminkin. Ei kuitenkaan se sama, joka lähti aiemmin viikolla.) tuli taloon ja pomo päätti ystävällisesti leikata tuntini ja antaa uuden tytön "kouluttautua" baariin. Siis kun eihän siellä vielä aiemmin ole edellisellä kerralla työskennellytkään ja asiat ovat varmasti muuttuneet ihan sikanaan. -.- Tällä hetkellä kasassa (aamuisen siivouksen jälkeen) 29 tuntia! Wohoo! Ja illalla baariin töihin, kun Charlotte jalosti lahjoittaa minulle vuoronsa, että itse pääsee porukalla harrastamaan BBQ. Ah. Mutta eipähän tunnit haittaa, ehkäpä saisin vaikka 30 täyteen. "We can quarantee 38h/week" in my..

Luin eilen Liseyn tarinan loppuun. Ja aah, se oli tuplasti parempi kuin muistin, vaikka siitä on vajaa vuosi, kun sen viimeksi olen lukenut. Tyttö oli taas kirjan loputtua silmät punasina ja naama märkänä.. Jotain parasta. Hyvissä kirjoissa on ainoastaan yksi huono puoli: ne loppuu ihan tuskastuttavan liian nopeasti. Harkitsen vakavasti kyseisen teoksen lukemista kolme kertaa putkeen.. Suosittelen lämpimästi kirjaa jokaiselle, jota kiinnostaa psykologinen kauhu ja rakkaushömppä.. Ottaen tietenkin huomioon, että kirja on Kingiä, eli ei ihan tavallista rakkaushömppää - Kingiksi kuitenkin aiheensa puolesta epäkingimäinen.. Voi, voisinko jatkaa selostusta vaikka koko päivän?

Jonne tuli kotiin perjantaina. Lähtee ehkä ensi viikolla takaisin, ei ole ihan varmaa vielä. Toivottavasti kuitenkin löytyisi tekemistä. Pikkuhiljaa pitäisi kai ruveta suunnittelemaan seuraavaa siirtoa ja sitä, kuinka kauan täällä nyt meinaa oikeasti viihtyä (tämän hetken fiilis eilisen jälkeen taas "lähdetäänkö heti?"). Raha ei kuitenkaan ole pahitteeksi ja saa vajaasta kolmesta kymmenestäkin tunnista muutaman dollarin. Mutta vähän kutsuisi maailmakin taas, kaikki muutkin lähdössä tai ainakin innoissaan suunnittelemassa, mitä tekevät kun lähtevät.

Hyvää pyhän Patin päivää!

Tänään on siis st. Patric's day ja toivottavasti baarissa olisi kiirettä ja vilskettä. Ei haittaisi yhtään vaihteeksi. Illalla tarkoitus itsekin juhlistaa sitä vähän töiden jälkeen, huh! Mitähän siitäkin tulee? Huomenna kun pitäisi kuitenkin herätä reippaasti siivoilemaan.. Töihin kyllä muuten vasta 5:30, eli ehtii nukkua sitten vaikka kolmet päikkärit välissä, jee!

Jonne on vieläkin Melbournessa, tulee huomenna takaisin. Ihan hyvä juttu, että töitä olikin koko viikoksi vain kolmen päivän sijaan, saattaapi olla vielä ensiviikoksikin. Se ei kuitenkaan ole vielä ihan varmaa. Sunnuntaina olisi taas pienimuotoiset Partyt, kun A lähtee Thaikkuihin. Varmasti tulee ikävä! Nooh, jääpähän tänne vielä C ja saksalainen.

Uusi tyttö lähti pois jo eilen ilman, että kukaan oli edes huomannut.. Oli kuulemma sanonut, että tulisi loppuviikosta takaisin, mutta tiedä sitten. Hah, ehkä nopein! Yksi ilta kanssamme - ei me nyt niin kamalia olla!

Hyödynsin eilisen vapaapäiväni pelaamalla Miinaharavaa ehkä sikamonta tuntia. Pesin kyllä pyykkiäkin, mutta mihinkään muuhun eivät energiat sitten riittäneetkään. Lözzäilin vaan. Illalla aloin lukemaan Liseyn tarinaa taas <3 Straubin Koko on kesken vielä, mutta Kingiä ei vain voi vastustaa! Ja Liseyn tarina <3 Ehkä parhain, vähintään yksi parhaista. Jonne sai sen joululahjaksi Jouluna. Heh, itse oon lukenut sen jo kahdesti, mutta ei siihen vain kyllästy. Taidankin tästä seuraavaksi tehdä jotain syötävää itselleni ja lähteä katsomaan, mitä Liseylle kuuluu.

Kingistä muuten (en ole siitä niin kamalasti kai tänne kertonutkaan..), se on parhaimmillaan henkilöhahmojen kanssa. Mulla on vieläkin kamala ikävä Under the Domea, jonka typeränä jätin Mooroopnaan motelliin. :( En minä ikinä unohda kirjoja minnekään! Mutta siis, kirjaa on ikävä ja tottakai haluaa tietää loppuratkaisun ja mistä jutut johtuvat jne.. Enemmän ikävä mulla on kuitenkin niitä hahmoja! Haluan tietää miten Barbin käy, mitä toimittajalle kuuluu ja poliisipäällikön leskelle.. Että miten ne pärjäävät Big Jimiä vastaan ja että saahan se lopun, jonka ansaitsee! Sama on Kingin muissakin kirjoissa. Henkilöistä tulee kavereita ja tuttuja - se vaan osaa rakentaa ne niin hyvin! Ja kirjoihin jää koukkuun, kun haluaa tietää miten hahmojen käy, ei niihin tapahtumiin niinkään. Straubin Kokossa esimerkiksi olen sen eron huomannut, henkilöt ovat ihan kivoja, mutta ei minua oikeastaan kiinnosta mitä niille tapahtuu. Tottakai varmasti on perseestä jos huomaa sarjamurhaajan olevan kannoilla, mutta..Mitä se minua liikuttaa? Nojoo, hyvä kirja sekin on, mutta haluan nyt tässä välissä kulkea vähän matkaa Liseyn kanssa. Keski-ikäinen kirjailijanleski on mielenkiintoisempi.

Kärpäspaperiloukkuja..

Hyvin alkanut päivä tänään.. Tai päivä sinänsä alkoi hyvin, heräsin suhteellisen pirteänä, kävin suihkussa, söin aamupalaa ja meikkailin ja valmistauduin töihin. Löysin kuolleen hiiren takaeteisestä ja heitin sen roskikseen. Hiirenmyrkyt alkavat pikkuhiljaa tuottaa toivottua tulosta, ehkä kohta ei ole enään yhtään järsijää tuhoamassa omaisuutta.. Kunhan vaan eivät sitten jäisi seinien sisälle haisemaan vaan osaisivat ulos, tai näkyvälle, että ne tajuaa sitten korjata pois. Hiirenmyrkyt <3

Tavallaan siis olen enemmän hiirenloukkujen kannattaja kuin myrkkyjen. Myrkyissään hiiret kuolevat minne sattuu, joku viaton kissa raukka saattaa syödä ne ja saada osansa myrkyistä.. Ja loukut yleensä (kun mietitään perinteistä Tomista ja Jerrystä tuttua juustosyöttistä hiirenloukkua) kai tappavat hiiren välittömästi. Meillä ravintolassa on käytössä hiirenloukkuja. Ymmärrän, että ne haluavat vielä enemmän päästä siimahännistä eroon ja vielä vähemmän haluavat niitä nurkkiin haisemaan.. Mutta herranen aika, mitä ovat sellaiset hiirenloukut, joihin hiiri tarttuu kiinni!

Kaikki tietävät kärpäspaperin? Se on tahmeaa ja kärpästen on tarkoitus jäädä siihen kiinni: niistä pääsee kätevästi eroon niin. Mutta hiirenloukku toimien samalla periaatteella? Nyt jo kahteen kertaan olen töissä saanut korjata hiiriä roskikseen sellaisesta loukusta.. Toinen oli muutama viikko sitten, se oli kuollut, luultavasti nääntynyt nälkään tai kuollut pelkoon tai johonkin.. Ei kuitenkaan ihan nopeasti tai kivuttomasti, mitä päättelin siitä, että oli koittanut nylkeä itseään elävältä yrittäessään repiä itseään irti liimasta. Ja toiseen törmäsin tänään, se ei ollut vielä edes kuollut, rimpuili ja katsoi anovasti nappisilmillään, turkki silläkin osittain irti ruumiista kiinni liimassa. Voih, vähänkö sattui sydämeen! En mä kuitenkaan sitä tappaa pystynyt kaikesta huolimatta.. Voisi kuvitella olevan inhimillisempiäkin tapoja päästä eroon hiiristä?

Nojoo, jätetään ne hiiret nyt oman onnensa nojaan, toivotaan niille kuitenkin parasta ja että tajuavat pysyä kaukana ikävistä jutuista.

Töissä oli taas vaihteeksi kuollutta. On ollut nyt joka päivä lauantain lounasajan jälkeen. Olen ollut töissä bistrossa sunnuntain ja maanantain ja siellä hiljaisuus oli syynä lähinnä siitä, että töissä oli vain liikaa ihmisiä. Vähemmälläkin olisi todellakin pärjännyt, oli vain jokin public holida ja pitkä viikonloppu, niin olivat kai luulleet ihmisten tulevan ulos ruokailemaan todennäköisemmin kuin normaalisti.

"Yksin" elely täällä kimppakämpässä on sujunut hyvin. Ihanaa saada välillä omaa aikaa ilman, että tarvitsee ottaa toista huomioon tai muuta. Heh, itse olen ainakin niitä ihmisiä, jotka viihtyvät loistavasti vain ihan omassakin seurassa! Ja tosiaan, "yksin", kun ottaa huomioon, että kämpässä pyörii kuitenkin kolme muutakin ihmistä. Korjaan: kämpässä pyörii neljä muutakin ihmistä. Saatiin tänään uusi kämppis.

Hämppy eestä..alta?

Toinen hämppy takaa..päältä?

Ja vielä yksi hämppykuva. Bongasin niitä yksi ilta takapihalta, kun käytiin tutkimassa outoja ääniä.. Oudon äänen lähde oli katolta valuva vesi.. Sitä tuli kuin saavista kaataen, ei mitään hajua kuitenkaan mistä. (Ja ei, ulkona ei satanut.)

Haluan kanssa esitellä meidän ihanan kylppärimmme <3

Suihkussa on ihanat.. nupit? Miksi noita sanotaan? Mulla on kotona samaa sarjaa imukupilliset pyyhekoukut. Siihen noi ovat kätevät, veden lämmön säätelyyn yms. ei. En vieläkään voi ymmärtää, miksi täkäläiset niin rakastavat hot 'n cold hanoja.

Kuva suihkusta itsestään.. Kuuletteko tekin sen huutavan kosteusvauriota? Nooh, parempi kuin ei mitään ja tuleehan siitä kuitenkin lämmintä vettä! Wohoo.

Tuleeko neljässä päivässä ikävä?

Nyt on käynyt niin, että tiiviin viiden kuukauden 24/7 yhdessä olon jälkeen ch. on jäänyt yksin Swan Hilliin. Jonne sai Melbournesta töitä öbaut kolmeksi päiväksi, maanantai - keskiviikko, ja lähti nyt tänään sitten suureen kaupunkiin kolmen ja puolen sadan kilometrin päähän. Vähän oli haikeata saattaa toinen juna-asemalle, missä nousi nelivaunuisen taajamajunan kyytiin..

Noh, ehkä se on välillä ihan hyvä olla yksin! Ainakin allekirjoittanut on täysin sitä mieltä ja vähän innoissaankin "omasta ajasta". Töissähän se lähinnä tulee menemään (hyvä niin!), keskiviikkona vasta kai seuraava vapaa (jos vielä menee samalla kaavalla kuin aiemmat viikot..). Ja Jonnehan on silloin jo ehkä takaisin. Toivottavasti kuitenkin jatkuisi hommat vähän pidempään.. Tai nopeasti kuuluisi jostain muualta positiivisia työuutisia.

Töissä on ollut suhteellisen perus, tänään tosin on bistropäivä, jee. Vähän vaihtelua. Baari on ollut normaali hiljainen itsensä - ei mitään tekemistä siis. Kotkan paria kuppilaa entistä kovempi ikävä vaan.. Siellä oli sentään jääpalakoneet! Ja kruunukorkilliset pullot avattiin avaajalla <3 Mun kädet kertoo kanssa, että ne vihaa kierrekorkkeja. Ihan ymmärrettävää, ne ei läheskään niin helposti avaannu avaajalla, avaajia on öbaut kolme koko baarissa ja kädet ei Suomessa tykännyt pidemmän päälle edes Tehojen availusta! Siihen verrattuna kruunukorkit suorastaan silpovat käsiä..MUR!
(..kesäisiä puistoiltoja/kavereiden illanistujaisia ajatellen kierrekorkit ovat kyllä parhaita keksintöjä.)

Letters and, well, mostly just numbers

Australia on pinta-alaltaan 7 741 220km²
Suomi taas 338430km², vajaat 23 kertaa pienempi.


Australiassa on ihmisiä 21 515 754 (2010)
ja Suomessa ihmisiä on 5 378 039 (2010). Noin neljäsosa Australian väkiluvusta.
Australiassa väestöntiheys on 3/neliökilometri, Suomessa vajaa 18/neliökilometri.

Suomen väkiluvullisesti suurimmassa kaupungissa (Helsingissä) on 588 941 asukasta.
Sydneyssä, Australian väkiluvullisesti suurimmassa kaupungissa, on 4 399 722 asukasta.

Kotkassa asukkaita on 54 845.
Swan Hillissä 9 771.

Ei tässä muuten mitään, yritän painaa vain kunkin luvun nollien määrää öbaut mieleen. Yritän täten ehkäistä sitä, että taas joskus väittäisin olevani kotoisin puolen miljoonan asukkaan pikkukaupungista.. Annan ehkä turhan vilkasta ja väkirikasta kuvaa "nolla sinne tai tänne" logiikalla.

Mulla on ikävä..

Mulla on ikävä kavereita ja perhettä. Se nyt on ilmeistä, tottakai jokaiselle niitä tulee ikävä.

Mutta mulla on kanssa ikävä Suomea ja sen talvea ja syksyä. Kylmyyttä ja pimeyttä ja lunta. Tietysti siihen liittyy vahvasti myös viltteihin käpertyminen, äärettömän kaunis luonto, sisällä kyhjäys, elokuvat, käsityöt.. Aikaisia herätyksiä pimeässä ja kylmässä ei ole ikävä. Eikä loskasohjoa tai jäätävää merituulta, josta huolimatta nenä pitää aina välillä pistää ulos, oli se kuinka ikävää tahansa.

Mulla on ikävä mun vaatekaappia ja kaikkea turhamaisuutta. Vaikken luonnostaan olekaan turhan turhamainen, on se yllättävän piristävää saada valita vaatteet useammasta kuin yhdestä farkkuparista, kahdesta mekosta ja vajaasta kymmenestä paidasta. Vaikka ei uskoisi, puolessa vuodessa moinenkin vaatemäärä alkaa tuntumaan melko tutulta ja tylsältä. Entäs kengät sitten? Vaikken normaalistikaan käytä kuin öbaut yhtä paria kenkiä kerrallaan (LoL), olin lähes onnesta soikeana, kun eilen ostin uudet balleriinantapaiset työkengiksi. Heihei vähäksi aikaa rakkaille Vagabondin tennareille ja flipflopeille, nyt mulla on mistä valita! ..toisaalta, Note to Self, kengät mallia "käppyräballerinat" syövät akillesjänteitä.

Meikkiä olen käyttänyt reissussa jopa vähemmän kuin Suomessa, samoin koruja. Mutta voi että, joskus olisi kiva värjätä oikein luometkin ja pistää kaulaan muutakin kuin Pandoraa (vaikka suuresti rakastankin <3). Tai maalata kynnet! ..kaikkea näitäkinhän tänne voisi ostaa ja antaa itselleen mahdollisuuden turhamaisuuteen.. Samalla kuitenkin joku tylsä rationalisti ja ilonpilaaja huutelee takaraivosta, ettei siinä ole mitään järkeä, en minä niitä kuitenkaan käytä ja Suomeen niitä varsinkin on ihan turha raahata takaisin. Ja oikeassahan se on.

Kulutustottumukset ainakin ovat muuttuneet radikaalisti. Heha, jos työkäyttöön hankittuja vaatteita ei lasketa, olen viimeksi shoppaillut Sydneyssä, sieläkin saalis oli kai kolmisen paitaa :D Muutenkin on krääsän keräily jäänyt ihan vähän vaan.

Mulla on ikävä mun yhen megan mokkulaa. Voi että se oli ihana, nopea ja uskollinen kun vertaa Mäkkinettiin. Sillä katsoi Youtubea ja kaikkea! Spotifykin kuului, oi niitä aikoja. Ja mun isoja kaiuttimia mulla on kanssa ikävä. Läppärissä ei käytännössä ole kaiuttimia ja en vain tykkää napeista. Hyi minua.

Ja sitten mulla on ikävä ruisleipää <3 Ah, voiko olla mitään isompaa herkkua! Ja näkkäriä ja hapankorppuja.. Ette arvaa harmittaako, kun en ottanut ukin antamaa varhaisjoululahjaa mukaan.. Noh, nyt se on enää turha valitella. Ja oikeaa kahvia! Entäs halpaa ruokaa sitten ylipäätään? Ja halpaa alkoholia. Tai omaa keittiötä, jossa voisi rauhassa täyttää jääkaapin ja kaapit ihan millä haluaa? Ostaa ihan mitä vain keittiötavaroita, eikä vain etsiä kissojen ja koirien kanssa niitä muutamaa kahvikuppia, joista yksi löytyy loppujen lopuksi sohvan takaa likaisena muiden olinpaikan jäädessä vielä arvoitukseksi.

Omaa huonetta/kämppää, jotain omaa tilaa, jonka seinät voisi ripustella täyteen tauluja ja jonne voisi ostaa kaikkea ihanaa. Täällä ollessa kun tietää kohta taas lähtevänsä tien päälle, ei autoon lisempien rojujen hamstraus kuitenkaan inspiroi ihan kauheasti.

Ja mulla on ikävä ihmisiä, jotka puhuvat samaa kieltä kanssani. Että osaisi pitkästä aikaa oikeasti käyttää kieltä, jota puhuu, heitellä sanaleikkejä ja viljellä sarkasmia.. Nii, sarkasmia ymmärtäviä ihmisiä mulla on kanssa ikävä. Näille se on täysi mysteeri ja siinä saakin sitten tovin selitellä.. Eheh.

Mulla on kanssa ikävä mun Rellua. Falco tympii liikaa. En edes aloita. Mutta Rellu, ah! Se oli sopivan kokoinen, pieni ja näppärä. Eikä mulla sen kanssa ollut ikinä mitään ongelmia.

Mun kädet sanoo kanssa, että mulla on ikävä tiskiharjaa! Ne on niin kuivat kuin korput, eikä mikään rasva auta! Täällä kun ei olla kuultu tiskiharjasta, sienistä ja räteistä vaan.. Ja kun päivittäin töissä lilluttaa käsiään tiskivedessä..

Sitten mulla on ikävä vanhoihin duunipaikkoihin. Siellä oli viinoja ja likööreitä mistä valita, kaikki eivät juoneet vain Jackia, Johnia ja Jimiä. Ja siellä joku joskus joikin viskinsä/bourboninsa ilman cokea. Täällä raaka viina on tuntematon käsite. Siellä kanssa työvuorolista tuli öbaut viikkoa aiemmin kolmeksi viikoksi kerrallaan. Täällä kerran viikossa, yleensä kun uutta listaa on kulunut vähintään kaksi päivää.

Ja on mulla varmaan vaikka kuinka paljon lisää ikävä asioita. Ja paljon asioita, joita tulen jäämään ikävöimään täältä!

(Kuvat Googlen kuvahausta, haha :D)

Kieli solmussa

Oon täällä kamalan monta kertaa selittänyt siitä, kuinka kaikkien mielestä mulla on kamalan outo/hassu/cooli/ihana... aksentti. Adjektiivi riippuu vähän kommentoijasta, mutta jokatapauksessa se on aina erilainen ja epäaustralialainen. Lähes poikkeuksetta kommentista/kommentti seuraa kysymys(tä) Mistä maasta olen kotoisin.

Ajattelin nytten sitten omistaa postauksen englannille.

Itsehän olen huono englannissa. Vieläkin siihen nähden, että olen ollut täällä yli puoli vuotta. Toisaalta, silloin kun olin yksin Sydneyssä englanti sujui ja ajattelukin tapahtui vieraalla kielellä, toisaalta eipä suomea silloin kamalasti tullut viljeltyä. Mikä oli hyvä. Nykyään menee vähän kausittain kielen kanssa, toisinaan englanti sujuu ja toisinaan kieli on niin solmussa että huh, huh, eikä päässä ole yhtään linkkiä sanojen englanninkielisiin vastineisiin. En tiedä onko tälläinen "kausittaisuus" ihan normaalia. Töissä kyllä ajattelu ja puhe hoituu lähinnä enkuksi, kotona taas suomeksi.

Yleisesti isoissa kaupungeissa kukaan ei puhu sellaista stereotyyppistä aussimongerrusta. Matea ne kyllä viljelevät kaikkialla ja kaikille. Mutta puhe itsessään on selkeää. Sitten on taas näitä pienempiä kaupunkeja, jotka ovat täynnä vanhoja patuja, joista ei saa mitään selvää. Sanat vaan sulavat massaksi ja sitten on ihan että wut!? Mutta toisaalta, voisi verrata vaikka savoon tai johonkin, jota kaikki eivät välttämättä suomeksi tunnistaisi. Valtaosan ajasta ymmärtäminen on kuitenkin ihan yhtä helppoa, kuin minkä muunkin englannin ja pikkuhijlaa alkaa tottua vääntämiseenkin ja tunnistaa sanan sieltä, toisen täältä.

Englantini on siis vieläkin suhteellisen huonoa. Toisaalta, yritän muistuttaa itselleni, että ei se niin kuitenkaan ehkä ole. Satun nyt vaan vertaamaan itseäni kämppis britteihin ja paikallisiin. Minähän olen kuitenkin baarissa töissä, jossa pitää silloin tällöin muutama sana englanniksi vaihtaa, Sydneyssä olen hoitanut kaikki hemmetin autoasiat ilman suomenkielistä apua pelkällä enkulla ja olen reissussa tutustunut ihaniin ihmisiin ihan englannin kielellä. Ja verrattuna siihen, mitä englanti oli, ennen kuin tulin tänne? Ei ehkä edes tarvitse puhua siitä.

Toisaalta, jos mulla on kieli somussa näiden kanssa, on niillä ihmettelemistä mun nimessä ja esimerkiksi suomalaisissa painan nimissä. En ole ennen tajunnut, kuinka vihaiselta Kotka voi kuulostaa.. Eihän siinä ole muuta kuin konsonanttia! Ja nämä sanovat ne kovina kovaa. Hui. Tai Paavo Nurmi ja Kimi Räikkönen.. Ei mitään hajua, kestä puhuvat ennen kuin kertovat mikä tyyppi se on ja mitä tehnyt. Ja voi että Duudsonit on iso juttu!

Ja minun oma nimeni, jota olen ylpeänä pitänyt kansainvälisenä ja helposti englanniksi käännettävänä.. Australiassa olen aina ensin Kristin tai Kirstin, vasta myöhemmin Christa, jos ikinä sitä oppivat. Joku vanha ukko kertoi minulle ihan pokkana, kuinka täällä Christa a lopuisena on sama ja äännetään kuin Christ [kraist]. Juupajaa. Yritin sille kyllä kertoa, että Englannissa ja Amerikoissakin Christa on ihan nimi.
Sukunimi taas? Yleisimmin kai Ilorando.

arrgh

Kun välillä on niitä hetkiä kun vaan ärsyttää ja masentaa.. Jokainen kai tietää niitä? Kun ei ole oikein mitään varsinaista syytä, keksii syyn ihan mistä vaan. Yleensä sitten vain kaikesta. No nyt on yksi niistä hetkistä.

Palailen linjoille kun on kivempi kirjoitusfiilis.

Swan Hillissä ollaan nyt oltu kuukausi. Jossain vaiheessa kai pitäisi siis päättää, että ollaanko täällä kaksi vai kolme kuukautta.. Tämän hetken mielipide? - Lähdetään vaikka heti.

Eilen olin duunailemassa, samoin kun alkuviikolla muutenkin. Paitsi keskiviikkona. Tähän mennessä tunteja kasassa lähes 18.. Enään reilu 20 to go siihen maagiseen "we can guarantee 38h/week". Täysin odotettavissa tämän illan ja huomisen aikana, sunnuntai taas vapaa. Yhtenä viikkona saanut 38 tuntia täyteen.

Töissä on kyllä ihan kivaa jengiä. Vaikka tosiaan puhunkin tosi hassusti (olenko siitä jo joskus sanonut?), olen kai asiakkaiden mielestä ainakin tosi cool. Eli sinänsä ei ole mitään valittamista.

Puolivuotisjulkaisu

Dodiin, nyt ollaan jo siinä pisteessä, että olen ollut reissussa puoli vuotta. Puoli vuotta sitten lähdin Helsinki-Vantaalta kohti suurta ja tuntematonta ja puolen vuoden päästä olen takaisin Suomessa. Päivät pallon alapuolella vähenevät siis uhkaavaa vauhtia, vaikka eivät ne tätä aiemminkaan ole ainakaan lisääntyneet. Tästä lähtien ollaan kuitenkin lähempänä loppua kuin alkua. Nyt yhtäkkiä tuntuu kuitenkin, että vielähän on kamalasti jäljellä, ennen kuin taas olen rakkaassa kotimaassani. Puolessa vuodessahan ehtii tapahtua ihan kamalasti!
(Varautukaan kuvaoksennukseen puolen vuoden ajalta! :D)

Ensin oltiin Hong Kongissa kolme päivää. Takana Suomessa valvottu yö, siitä huolimatta valvottu suhteellisen pitkä lento matka. Rasittavasta bussisompailusta huolimatta löydettiin hostellille turvallisesti. Hong Kongissa lähinnä kierreltiin ja ihmeteltiin, toivuttiin jet lagista ja hengailtiin. Tavattiin Ken, jonka kanssa sompailtiin yksi ilta. Pakattiin kamat ja päädyttiin ongelmitta lentokentälle.

Hong Kongilaista pinkkiä muovirahaa.

Turisti!

Coolit, aidot merkkilasit luotettavalta katukauppiaalta.

Hong Kongilaista sateenvarjovilinää.

Hong Kongista lennettiin taas turvallisesti Perthiin, jossa T oli vastassa. Lahjottiin sitä Jallulla ja lakritsilla ja se heitti meidät hostellilllemme. Kertoili kaikkia juttuja lähinnä Perthistä ja soitti meille Down Under biisin: Welcome to Australia, you might accidentally get killed. Väsyneinä ja innoissamme päästiin nukkumaan ja parantelemaan jet lagia. Jota ei Hong Kong ei lisännyt, mutta jota oli vieläkin jäljellä Suomen aikaeroista johtuen.

"Uskollinen" kotimme.

Perthissä meni muutama päivä ihan vain kierrellessä ja ihmetellessä. Jossain vaiheessa saatiin aloitettua autoasiaa enemmän ja töiden hakuakin ajateltua. Potentiaalinen auto löytyi suhteellisen helposti Fabianilta ja päätettiin ostaa se. Samana iltana toinen päätti kuitenkin, että haluaisi mielummin olla Suomessa. Noh, mitäpä minä siinä estelemään, jos toinen on sitä mieltä niin lähtekööt. Kurjaahan sitä on väkisin matkustaa. Minä taas tekstaamaan Jonnelle, että mitä jos pyytäisin sitä tänne niinkuin nyt.. Ostin auton, järjestettiin käytännönasiat ja suunnattiin nokka kohti Sydneytä.

15.-23.9.10 kului siis tien päällä Perthistä Sydneyyn. Matkalla oli kamalasti kaikkea, vaikka oikeasti ei mitään. Muutamia huoltoasemia siellä täällä, kengurunraatoja ja rekkoja. Maisemat olivat upeita ja tiet suoria ja pitkiä.

Kalgoorlien ruuhkaa.

Super Pit Kalgoorliessa.

Pildappa rock.

Sydneyyn saavuttiin turvallisesti, yövyttiin yksi yö hostellissa ihan oikeassa sängyssä ja lähdettiin retkelle. Retki ei kauas vienyt, kun auton rengas oli vähän kuin puhki. (Ei ole paljon parantunut vieläkään, nyt toisaalta toisen puolen takarengas.) Siitä ne ongelmat auton kanssa alkoivat. Ja retken jälkeen erosivat kahden matkaajan tiet. Oli eri intressit ja ch. jäi yksin pallon alapuolelle. Nukuin autossa, etsin töitä mäkkärissä ja löysinkin jotain.

Sydney.

Three sisters.

Ihka ensimmäinen työpaikka oli postinkantaja. Tai mainosten jakaja. Samalla muutin hostelliin pois autosta, Sydney City Resortiin. Kumpikaan ei kamalan pitkään kestänyt, duunit lopetin aika äkkiä samoin kuin vaihdoin hostellia. Uusi osoite siis Balmain Backpackers, joka on ehkä maailman paras hostelli. Hyvä tuuri siis kerrankin. Ja ei City Resortistakaan pelkkiä huonoja muistoja jäänyt, tapasinhan siellä Joshin, josta tuli hyvä ystäväni ja josta oli isosti suurta apua!

Ei aikaakaan, niin sain uuden duunipaikan AIM cafesta, jossa äkkiä teinkin täyttä päivää. Oli mukavaa ja päivät kuluivat nopeasti töissä ja hostellilla hengaillen sekä odottaessa Jonnea. Auton kanssa oli häikkää ja siihen tuhlasin kamalasti energiaa. Omiin nimiin rekisteröiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin olisin toivonut, mutta onneksi oli Josh apuna. Ja 27.10. Jonne jo saapuikin.

Bondi Beach.

Kitara ostokseni.

Puolet hiuksistakin lähti Sydneyssä.

Puistoeläin aka. Possumi.

Sydneystä jatkettiin matkaa eteenpäin 15.11. alkaen suuntana Melbourne. Ennen kuin päästiin Melbourneen asti, ehdittiin kuitenkin kierrellä ja kaarrella ainakin reilun 3000km edestä. Nähtiin Wallhalla, Philip Island, vähän sitä sun tätä ja käytiin poimimassa kirsikoitakin. Jouluksi kuitenkin vihdoin päästiin Melbsiin  ja vietettiin siellä Jonnen tavallaan sukulaisten kanssa Joulua.

Todistusaineistoa siitä, että minäkin olen joskus soittanut ahkerasti kitaraa (Vaikkakin tälläkertaa Jonnen).
Kuva muuten kuolleiden lintujen -rannalta.

Nicholsonista. (Käytiin siis uimassa ja pistettiin kamat narulle kuivumaan. Muuta pointtia kuvassa ei olekaan :D)

Wallhalla.

Philip Island.

Vähän jumituttiinkin Melbourneen, kahdesti lähdettiin sieltä ja palattiin kuitenkin kummallakin kerralla. Ensin lähdettiin poimimaan päärynöitä (osoittautuivat kuitenkin paskoiksi nektariineiksi) ja toisella kerralla suunnattiin kohti Great Ocean roadia (jolle ei vieläkään olla päästy), mutta käännyttiin takaisin, kun Jonne sai töitä.

Beach Boxes.

Joulupäivänä.

Lähdettiin retkelle suomalaisten kanssa Melbournessa.

Mustia Joutsenia.

Ajelulta Sheppartoniin. Oli vain pienen kapeaa ja mutkaista. "Oikotie."

Yksi Sheppartonin kuuluisista(?) maalatuista lehmistä.

Päärynänpoimintareissun tulos. Yksi Binillinen nektariineja päivän aikana. Arvo $30.

Nyt ollaan asetuttu Swan Hilliin, jossa työskentelen tarjoilijana/baarimikkona. Tarkoitus täällä olisi olla öbaut kahdesta kolmeen kuukautta, elikkä jonnekkin maalis/huhti/toukokuulle. Että saa vähän rahaa säästöön tulevia koitoksia varten. Tulevat koitokset ovat luultavimmin Adelaiden ja Alice Springsin suunnalla, ehkä Tasmaniassa? Mitä tähän seuraavaan puoleen vuoteen nyt sitten tulee mahtumaan!

Välillä iskee koti-ikävä. Ja välillä haluaisi ihan kamalasti olla Suomessa. Toisaalta taas, eihän tätä mihinkään vaihtaisi! Kaikki mitä täällä on, on kamalan ihanaa ja uutta. Puolen vuoden jälkeen helposti vain unohtaa sen kaiken uuden ja ihanan, on mukamas tottunut! Mutta taas kun alkaa miettimään, niin löytää sen kaiken ihanuuden, mistä muuten jäisi paitsi, jos olisi vain Suomessa. Tuskinpa ikinä tulen kotimaatani lopullisesti muualle vaihtamaan. Mutta en tätä reissuakaan!