Jooh. Elikkäs nyt ollaan elelty jo pari päivää hostellielämää taas ja tänään vaihdetaan taas uuteen osoitteeseen. Jei. (Että minä inhoankin autoilla kaupungissa! Ja etsiä parkkipaikkaa kaupungissa! Ja raah (tulisiko-joku-minulle-autokuskiksi-kiitos!)!)

Hostelliasuminen on kyllä ihan kivaa, ei siinä mitään. Tapaa uusia ihmisiä ja ehkä saataisiin kehitettyä meille jotain uudenvuoden ohjelmaakin.. Tai sitten eksytään randomisti jonnekin ja toivotaan, että siellä on elämää.. Joo, meillä ei ole suunnitelmia. Mutta ainakaan ei tarvitse pakkasessa värjötellä rakettien kanssa. 8) ..Vaikka toisaalta viime uuttavuotta on jo kyllä valmiiksi vähän ikävä, vaikka silloinkin kyllä oli kylmä.

Huono juttu siinä, että saatiin olla Jamesin kämpillä nyt muutama yö Joulun aikaan on se, että siellä oli telkkari ja dvd soitin. Katsottiin Frendejä ja Matrixeja ja kotimainen Saippuaprinssikin! Ja arvatkaas kolme kertaa, ehtiikö sellaisesta tulla ikävä laiskoja koti-iltoja, jolloin ei ole kiire minnekään, vaan laiskistuu vain sohvan nurkassa ja tuijottaa telkkarista hömppää. Voih. Ei tarvitse huolehtia autosta tai asuinpaikasta tai töistä tai mistään.. Ehkä siitä, että omassa jääkaapissa on jotain syötävää silloin tällöin (ei siitä, että mitä voi kaupasta ostaa, koska ei ole jääkaappia ja kuumassa autossa tavarat usein menevät huonoksi).

Entäs huono juttu alennusmyynneissä täällä? No että onko kamalasti kaikkea ihanaa roinaa, mitä voisi ostaa omaan kotiin (bongasin mm. ehkä maailman ihanimmat tuolit yhdestä näyteikkunasta!). Se oma koti vaan puuttuu ja lentokoneen vuokraus kaiken sen tavaramäärän kotiin saamiseksi on taloudellisesti kai suhteellisen epäkannattavaa. Nyyh. Ai ja autokin alkaa käydä pieneksi jo pelkästään rinkoista ja kitaroista (niin ja sen yhden varakumin takia, mikä vieläkin on paksissa, kun sitä ei ole saatu vaihdettua vararenkaaseen, diipaduu..).
Mutta olkaatten siis ylpeitä minusta, olen hillinnyt itseni kaikkien $10 kenkien, laukkujen, astioiden, sisustuselementtien (alanko tulla aikuiseksi, kun en enää katselekaan vain vaatteita?) keskellä ja ajatellut kerrankin aivoilla. "Ei, minä en tee mitään korkokengillä täällä, vaikka ne olisivatkin kuinka ihanat!" ..enpä! huutaa kuitenkin pieni sisäinen ääni jostain pikkuaivojen sopukoista. Sanotaanko siis, että ainakin toistaiseksi olen saanut itseni hillittyä.

Jonne on taas töissä ja minä hengailen st.Kildassa. Eli mäkkärissä tällähetkellä. Luovutettiin huone aamulla ja illalla pitäisi kirjautua sisään seuraavaan mestaan. Ja sanoinko, että se on keskustassa? Ja olenko kertonut, että inhoan ajaa autoa kaupungissa! Varsinkin nyt, kun ehti tottua pieniin 7000 asukkaan kyliin.. Nojoo, jos ajattelee positiivisesti, niin palattuani Suomeen voin ainakin nauraa kaikille, jotka valittavat Helsingissä ajamisesta..Onhan sekin jo suhteellisen kokoinen, puoli miljoonaa asukasta. Sydneyssä neljä ja puoli. (Wikipedia)

Ja huomaatteko, mulla ei oikeasti ole mitään asiaa. Ei ole tapahtunut mitään merkittävämpiä asioita, eikä ole suunnitelmissa mitään ihmeellistä. Ajattelin kuitenkin kertoa, että olen hengissä ja niinpäinpois. :)

Ps. Kai joulukortit lasketaan joulukorteiksi, vaikka ne lähettäisi Joulun jälkeen? Kunhan joulukuun aikana?
..seuraavaksi voisi suunnitella kirjoittelevansa niitä..

Pps. Niin, ja pakko avautua vielä vähän tfn:istä ja muista paperijutuista. Joo, en ole vieläkään saanut TaxFileNumberiani (tilasin sen 9.11.). Ja verovirasto aukeaa taas 4.1.11, non siis lomalla. Jee.
Ja Jonne ei ole saanut palkkaansa CherryPickingistä. Eli ei silläkään kivasti mene, puhelin käteen siis kummallekin heti ensivuoden alussa, jippii.

Joulu meni jo

Aatonaattona huoltoasemalla.

 Huhhuh, nyt on Joulu "vihdoin" ohi. Juhlittiin sitä kahtena päivänä, 24. mentiin Jamesin vanhempien luokse illalliselle ja koska täälläpäin oikeasti juhlitaan joulua vasta 25, juhlittiin sitä silloin Jamesin veljen luona. Jonne lähti aamulla J:n isän kanssa töihin tekemään jotain.. Ja olen siis aivan yksin jonnekin iltaan asti. Tarkoitus olisi kai lähteä kaupungille hengailemaan, mutta ajattelin nyt käyttää hyväksi vähän aikaani ja keksiä jotain postattavaa tänne.

Tottakai perinteitä kunnioittaen, nyt kun olisi aikaa postata, on inspiraatiopula, eikä oikein tiedä mitä kaikkea mistäkin kirjoittaisi. Eli ei välttämättä oikein huvittaisi, mutta koska joulu nyt oli perjaatteessa erilainen kuin Suomessa (eri ihmiset ja erilainen ilma), kai siitä jotain pitää runoilla.

Oltiin kai kuitenkin oltu ihan kiltisti matkalla, kun Joulupukki kuitenkin vähän löysi luoksemme. :)

 Jamesin vanhempien luona juhlittiin tosiaan 24. islantilaisen perinteen mukaan (jos oikein ymmärsin). Pukki oli löytänyt ilmeisesti sinne, karkkia ainakin tuli paljon ja Jonne sai Aku Ankkoja ja kirjan ja silleen. :) Vähän harmitti, kun itse ei ollut kenellekään mitään lahjuksia ostanut. Ei osannut odottaa, että muutkaan olisivat ja lyhyellä varoitusajalla tiedettiin, että ylipäätään Jouluksi tullaan tänne.. Justjoo, selityksen makua? Noh, ehkäpä ihmiset ymmärtävät.

Muuten ei kamalasti suomalaisesta Joulusta poikennut, paukkukaramellit ja paukkukaramellikruunut eivät kuitenkaan Suomessa ole kovinkaan iso juttu.. Ruokaa oli; kalkkunaa, kinkkua, kasviksia, perunaa.. Ja sweet potatos. Molen ymmärtänyt, että ne on tavallaan ihan sweet ilman vaahtokarkki-hunajakuorrutustakin? Jälkkäriksi joulukakkua ja jäätelöä. Nams.

Lahjat jaettiin vasta ruuan jälkeen ja voi että lapset olivat malttamattomia! Vähän muistan siitä kuin itsekin oli lapsi, oli se aika kidutusta istua joulupöydässä ja odottaa, koska saa avata lahjat. Erona toisaalta oli kyllä, että lahjat eivät lapsena olleet kokoajan kosketusetäisyydellä ja näkyvillä kuusen alla, aina piti odottaa Joulupukkia kylään ylipäätään tuomaan lahjoja. Voisi kuvitella kidutukseksi suorastaan nähdä lahjat ja tietää lahjojen olemassaolo kuitenkaan saamatta avata niitä.. Voih.

Joulupöydässä joulupäivänä oli kirsikoita.. Hrr.

 Joulupäivänä tosiaan syötiin sitten joululounasta J:n veljen luona. Lapset olivat saaneet lisää lahjoja aamulla Joulupukin jätettyä ne yön aikana ja leikkivät ahkerasti kännyköiden ja potkulautojen kanssa. Potkulaudat ovat täälläpäin kamalan iso juttu, lähes jokaisella iästä riippumatta on sellainen.

Ruuaksi oli katkarapuja ja ostereita(?) alkupalaksi ja kinkkua, possua (grillissä tehtyä), kalkkunaa, kasviksia, perunaa, salaattia.. pääruuaksi. Jälkkäriksi jäätelöä, karkkia, jotain kakkua.. Kaikkea hyvää siis sinäkin päivänä. Omnomn. Niin ja kirsikoitakin. Saavat kuulkaa australialaiset meitä kiittää! Eivät tiedä, mitä jouduimme kokemaan, jotta kirsikat ehtivät kauppoihin jouluksi.

Paukkukaramellikruunuja tonttulakkien tilalla.

Lähes kaikki on täälläkin joulupäivänä kiinni. Muutama huoltoasema ja ravintola on kyllä auki, kuten Suomessakin. Kun päästiin pois ruokapöydästä joskus viiden jälkeen, J lähti näyttämään meille st.Kildaa auton kanssa. Ei kuin pärräilty ympäriinsä, ajettiin Melbournen F1rata ympäri (en edes tiennyt, että ne ajavat Melbournessakin!) ja zippailtiin rannalla vähän.

Ei se kamalan jouluiselta tunnu nähdä tonttulakkeja rannalla auringon porottaessa. Siistiä kyllä sinänsä! Niin erilaista vain verrattuna Suomeen, jossa palellaan sisällä, lähdetään pulkkamäkeen testaamaan uusia stigoja tai luistinradalle luistelemaan uusilla hokkareilla.. Täällä potkutellaan uusilla potkulaudoilla tai testataillaan uusia krikettimailoja.

Ja kriketti? Jotain mitä en ihan ymmärrä. Ehkä sitä pitäisi nähdä telkkarissa tai livenä pelattavan oikeasti, ennen kuin siitä mitään käsitystä voisi luodakaan. Monet sitä ovat selittäneet, mutta kai siihen tarvitsee jonkinnäköisen havainnollistamiselementin, nyt kaikki kuulostaa vain kamalan ristiriitaiselta ja sekavalta. Niin ja tylsältä. Tänään tosiaan on Boxing Day, eli Boxing Day Testin ensimmäinen osa pelataan tänään..(Joo, älkää kyselkö enempää, mullakin on Wikipedia tällähetkellä auki ja sieltä yritän selvittää tarkemmin tota Boxing Dayn krikettiperinnettä.) Pitää ehkä linnoittautua television ääreen ja uppoutua kriketin epäilemättä lumoavaan maailmaan.. Heh, just.

We picked the cherries

 Eilen oli kuin olikin viimeinen kirsikanpoiminta päivä. Ja päästiin pois ennen kahtatoista, jo yhdentoista aikaan. Tosin, rakkaat gängerimme olivat kai erimielisiä asiasta, kun kerrankin tekivät yhteistyötä. Vic ja hänen traktorinsa ja Ron the haahuilija. Ronin antoi minulle luvan lähteä kolmannen lagin tultua täyteen, Victor koitti saada meitä kumpaakin jäämään vielä. "Ette halua enään yhtään tehdä? Fine, tulkaa sitten vain allekirjoittamaan kirjoihin keräämänne laatikot."

Sniikattiin toimiston kautta kämpille, käytiin kyselemässä uloskirjautumisista ja hakemassa palkkakuitit. Ne eivät ole ottaneet minulta ollenkaan  vuokraa pois! Haha, asuttiin kotonamme siis käytännössä puoleen hintaan, mikäs sen mukavampaa. Olen vaan sellainen ihminen, jota ei ole. "Älkää minusta välittäkö, minähän se vain olen."

Kotona odotti Shane ja Helen, BBQ, muutama olunen, Goon, vodka.. Mur, oli kyllä mukavaa! Ja kaiken sen vaivan arvoista. Kirsikat ovat ihan mukavia, kunhan tietää, että ne joskus loppuvat. Tai ovat jo loppuneet! Cherry Christmas sinne vaan.

Voi olla, että kaikki palataan takaisin päärynöitä ja aprikooseja varten. (Jonne lupasi kyllä tuhota kaikki aprikoosit, se inhoaa niitä. Maistuvat mummolle. :D) Halutaan tottakai sitten Campbell's Campiin, samat huoneet ja samat numerot. Two-four-five, two-four-six, two-four-seven and two-four-eight. "What number? One-zero-three-six?" Vic ja hänen traktorinsa. <3

Tänään piti siis lähteä pois kotoonta, haikeaa, tulee ehkä ikävä sitä paikkaa. Ellei sitten päätetä palata päärynöitä varten. Mietittiin moneen kertaan kirsikoiden tarkoitusta, kukaan ei tiedä kenenkään niitä ostavan, eikä niissä mitään suuria rahoja liiku. Syy niiden poimimiseen täytyy siis olla vain se, että pääsee valmiiksi kirjoille päärynöitä ja aprikooseja varten! Niissä täytyy olla isot rahat liikenteessä! ..luulen niin. Shane on siitä varma. Ja asiasta on tosiaan keskusteltu monet, monet kerrat.

Nyt ollaan matkalla Melbourneen viettämään Joulua. Jonnella on siellä tosiaan tavallaan sukulaisia ja linnoittaudumme sinne nurkkiin ainakin vähäksi aikaa. Sitten on maailma taas totaalisen auki. Ehkä etsitään Melbournesta jotain tuntipalkallista!! työtä ja pysytään siellä vähän aikaa (mieli ainakin tekisi viihtyä siellä hetki kauempaakin). Tai sitten palataan Moroopnaan (Fruitsalad city, population 7203) poimimaan päärynöitä.. Tai etsitään muuta farmityötä.. Tai jotain muuta.

(Tällähetkellä ollaan parkissa paikallisen ABC:n pihalla ja suunniteltiin jäävämme yöksikin tänne. Haha, elämä on ihanaa. Toivottavasti ei ole kamalaa ihmisvilinäruuhkaa heti aamulla..)

Have a Cherry Christmas. (Jos olen huomenna laiska, tai ylihuomenna. Yritän kuitenkin olla ahkera. Mutta mahdollista on kyllä ihan, että vain unohdan Joulun. Jos en ole vielä sanonut, täällä ei oikein tunnu Joululta yhtään.)

21.12.10

6:18pm.

Josko nyt vihdoin sitten voisi oikeasti kirjoittaa viimeisestä työpäivästä.. Tai edes ensimmäisestä neljän päivän vapaan jälkeen. Kaikesta on pitänyt kirjoittaa joka päivä, mutta ei ole vaan huvittanut/jaksanut. Töiden jälkeen on paljon kivempi vain hengata ja jauhaa kirsikoista.
(Huolestuttavaa tosiaan, että paljoon mitään muuta puhuttavaa ei ole kenelläkään. Mutta olemmehan me Cherry Pickereitä!)

Viime viikon torstaina tosiaan oli toinen työpäivä ensimmäisen lauantain jälkeen. Pää meinasi hajota siihen kaikkeen turhaan vapaa aikaan, kumpa vain olisi päässyt poimimaan kirsikoita ja ansaitsemaan niitä hurjia rahoja! Heh, totuus on tarua karumpaa tai jotain. Oli ehkä odotettavaakin, että nopeasti se pää hajoaa niihin kirsikoihinkin. I didn’t pick the cherries, I got picked by cherries. Eli välttämättä tulevaisuuden Australian matkaajille en suosittele kirsikan poimintaa lagi palkalla.. Tuntiliksa olisi jees.

Fiilikset viikon aikana ovat heitelleet melko laidasta laitaan. Kirsikkamaalla joka päivä mietin, kuinka kirjailen jotain oikein adjektiivirikasta kaunokirjoitusta kirsikanpoiminnan romanttisesta puolesta. Kuinka herää auringonnousun aikaan kylmään Aussikesään, vetää aamukahvit (instant -.-) naamariin ja ajaa kirsikkamaalle peltojen huurutessa ympärillä. Kirjautuu sisään, nappaa valmiiksi mutaiset tikkaat kainaloon ja lähtee liukastelemaan kuraista peltoa jonnekin toiselle laidalle välillä upoten puoleen sääreen mutaan.. Kohmeisin sormin nyppii kirsikoita irti puusta vain huomatakseen niiden olevan huonoja ja tietäen, ettei lag tule ikinä täyttymään. Kaunista ja runollista tosiaan. Haha.

Toisina hetkinä ajattelin, että oli ihan hyvä, että kirsikat poimivatkin minut. Se tuntui lähes kutsumusammatilta, oksat notkuivat meheviä punaisia marjoja/hedelmiä (ei vieläkään Jonnen kanssa olla ihan varmoja, ollaanko sittenkin marjanpoimijoita..) ja ämpäri tuntui täyttyvän hetkissä. Tikkaita ei tarvinut siirtää läheskään niin usein, kuin ämpäriä tyjnentää lagiin. Ne olivat niitä hetkiä. Parin puun jälkeen tuli taas paskoja rypäleitä. (En ymmärrä, miksi _meidän_ pitää hoitaa lajittelutyö.. Kuka hullu tekee tällaisena kautena ei tuntipalkallista lajittelukeräystä, kun sato on vielä huonompi kuin palkka!)

Joka ilta on kuitenkin ollut kiva palata kotiin, kerääntyä pöydän ääreen ja puhua kirsikoista. Vaikka on ollut parempiakin kokemuksia, en kuitenkaan tätä vaihtaisi mihinkään ihan vain näiden iltojen takia. Ja kokemus sinänsä, huonojen jälkeen hyvät tuntuvat entistä paremmilta.

Viimeisestä työpäivästä on tosiaan pitänyt kanssa kirjoittaa monet kerrat.. Tai lähinnä siitä, kuinka viimeisen työpäivän jälkeen on aina kuitenkin ollut vielä yksi päivä lisää. Alun perin sunnuntain piti olla viimeinen, sitten maanantain. Maanantaita kukaan ei oikein uskonut viimeiseksi, mutta tänään luultiin, että vihdoin olisi oikeasti viimeinen päivä.. Ja huomenna töihin! On ollut totta, että paljon on sateiden syytä. Täällä siis tosiaan satoi lauantaina ja sunnuntaina. Maanantainakin aamulla. Hiphei, paitsi, että on muutenkin kohmeessa, on myös märkä. Sunnuntaina lopetettiin työt kokonaan jo kahdentoista aikaan, kun vettä tuli niin rankasti. Ja ihan hyvä niin, kun päästiin kotiin, satoi rakeita.

Masentunut kirsikanpoimija. "Ja sinä luulit, että tänään olisi ollut viimeinen työpäivä."

Välillä mietin, että tavan paljon huonoa karmaa minulle on ehtinyt kertyä, että matka on alkanut näin.. Vaikka en valita, on ollut mahtavaa, mutta olisi voinut olla helpompaakin. Säät eivät ole olleet kovinkaan suotuisia, varsinkaan viime aikoina tai matkan alussa. Plus, että tosiaan heti parin päivän sisällä tuli isoja muutoksia, mitkä ovat vaikuttaneet tämänkin hetken taloudelliseen tilanteeseeni.. Ja työt ”Australiassa saa ihan mieletöntä liksaa.” No, kai se vähän riippuu. Postinjakohommasta on turha ehkä edes sanoa mitään. Kahvilasta sain $12 käteen (”Baari ja kahvilahommista saa vähintään $15”), mutta sekin vaikuttaa ruhtinaalliselta verrattuna tähän! Ensimmäisenä päivänä per lagi sai kai $15. Tehtiin Jonnen kanssa viisi. Tänään per lagi sai $18. Tehtiin yhteensä kahdeksan.. Noh, aina se on parempi kuin ei mitään.

Toivottavasti oikeasti viimeistä päivää odotellessa. Lupailtiin, että kahdentoista aikaan oltaisiin valmiita.. Niin meidän piti lauantaina olla yhdentoista aikaan lopetettu toisen alueen puiden latvaosat ja tehtiin niitä vielä sunnuntainakin. Kohta on Joulukin ja pitäisi päästä Melbourneen. Ehkä ei huomennakaan vaan huvita mennä.

Kun on päiviä, jolloin vituttaa kaikki

15.12.10
5:48pm

Tämä taitaa olla yksi niitä päiviä, jolloin vituttaa kaikki. Raaahkastan tätä kaikkea. (Äännetään siis lähinnä tuskaisena karjahduksena ”Raah”. Vaikka paremmin kuvaisi ehkä Paah, siihen liittyy siis myös paljon turhautumista.)

Herättiin kivasti neljänteen työttömään päivään kymmenen jälkeen tai jotain ja huomattiin, että naapuripariskunta on häipynyt kumisaappaineen. ”Varmaan töihin, hehe.” Syötiin aamupala nopeasti ja ajettiin toimistolle kyselemään töiden perään. Eioota. ”Ei nekään sitten varmaan ole kuin kauppaan. Varmuuden vuoksi ovat saappaansakin ottaneet mukaan.” Häivyttiin itsekin kaupoille ja netteilemään mäkkeilemään.

Kun tultiin takaisin, naapuripariskunta oli vieläkin poissa. ”Olisivathan ne meillekin sanoneet, jos jotain työtä olisi ollut.. Olisivathan?” Nojoo, töissähän ne siis olivat oleet, tuntipalkkaisessa. Joku random dude oli tullut täältä hakemaan, kun me tyytyväisinä vielä nukuttiin. Pläh. Ärsyttää vähän. Huomenna meilläkin on luvassa poimimista, kuudelta pellolle ja joku kymmenen tunnin rupeama taas. Pitää toivoa, että niistä maksetaan enemmän kuin $14/kori tai poimia hieman enemmän kuin viisi koria.. $7/tunti ei ole niin kamalan loistava palkka.. Varsinkin, jos töitä on taas vain yhdelle tai kahdelle päivälle.

Vähän ajan päästä varmaan toivoo, että olisikin vapaapäiviä. Kun aletaan poimia aprikooseja ja päärynöitä ja sellaisia, pitäisi töitä olla vaikka muille jakaa. Toisaalta, tällähetkellä en toivoisi  muuta kuin vähän rahaa vaivanpalkaksi. Vähän välillä harmittaa, että ylipäätään lähdettiin pois Sydneystä, siellä kun olisi ainakin toisella ollut suhteellisen vakituinen tuntipalkkainen työ. Vaikka asuminen siellä tottakai olisi maksanut enemmän, kuin mitä tienpäällä on maksanut, ei olisi tarvinut elää säästöillä. Onneksi on veronpalautukset.

Nojoo, pitää ehkä ruveta tiukentamaan budjettia vielä entisestään. Tähän mennessä esimerkiksi tässä kuussa elellyt vajaan $20päiväbudjetilla tähän mennessä.. Tänään pompsahti vähän taas, piti tankata, ostaa ruokaa ja kumisaappaat. Tietää muutamaa kulutonta päivää tulevaisuudessa.. Toivottavasti.

Joulu on taas..

14.12.10
3:15pm.

Pöh, vai joulu? Kymmenen päivän päästä? Vaikea uskoa. Täällä sen kuin vain lämpenee, shortseissa varjossa tuntuu liian kuumalta! Vähän on ikävä Suomeen ihan vain sen Joulun takia. Vähän kun on tottunut viettämään sitä, jos nyt ei lumessa niin ainakin kylmässä. Ja lunta kanssa – huonoon aikaan ollaan tänne tultu, kun Suomessa on lunta ja täällä vesisadetta (=ei farmitöitä). Ja pikkujoulut ja perhe ja kaikki muu sellainen joulumeininki.. Ei ihan ole kuin täällä. Eikä mulla ole tonttulakkiakaan mukana!

3rd day off

14.12.10
2:53pm

Onko vähän turhauttavaa vai turhauttavaa? Saatiin töitä Sheppartonin läheltä kirsikoiden poimijoina. Työnvälitystoimiston tyyppi lupasi töitä viikosta kolmeen.. Aloitettiin lauantaina ja.. onhan meillä ollut jo yhdelle päivälle poimittavaa. Ollaan siis ehkä saatu asuminen täällä maksettua, wipii. Torstaina saattaa olla töitä, tai ei. Nämä täällä eivät paljoa näytä itsekään tietävän asioista.

Sateiden takia kirsikkasato on ilmeisen huono ja siksi ei riitä poimittavaa, niin kuin pitäisi olla. Kuitenkin, jos olisi tiennyt, että töitä ei ole kuin päiväksi, oltaisiin kenties vain jatkettu etsimistä tai oltaisiin tehty se yksi päivä töitä ja jatkettu matkaa, ei buukattu asumistakin täältä.

Uljas Campbell's Campimme! Huomatkaa parakkityyppiset kylpyhuoneratkaisut ja vesitankki talojen välissä. Oli muuten tyhjä koko pysymisemme ajan, vaihtoivat kyllä vanhan ja reiällisen uuteen ja reiättömään. Eivät vaivautuneet täyttämään kuitenkaan.

Toisaalta, en valita. Ei asuminen täällä ole kuin $49/vko/hlö. Eli $7/päivä. Aika halpa, sanoisin. Varsinkin, jos töitä olisi suhteellisen säännöllisesti, että siitä jäisi jotain käteenkin.. Ihmiset täällä ovat kanssa mukavia. Ainakin ne kaksi, joiden kanssa asutaan täällä meidän campissa. Aussipariskunta, kiertelemässä Australiaa autolla, vähän kuin mekin. Ihan viihtyisää ja rauhallista ja kaikkea mukavaa. Toisaalta, vähän huolettaa se työttömyys, tiedä sitten, jos torstain jälkeen eivät taas osaa sanoa onko töitä vai ei (jos silloin torstainakaan on) jatketaan todennäköisesti vain matkaa. Turha täälläkään on aikaa kuluttaa, muualla voisi olla fiksumpaa loppureissuakin ajatellen.

Kirsikoiden poimiminen itsessään ei ollut niin kamalaa, kuin olisi voinut kuvitella. Tietysti vähän pikkuisen ärsytti, kun sekin homma oli suhteellisen epäorganisoitua. Meille näytettiin alueet, mitkä piti poimia, mutta jos sen sai tehtyä, kukaan ei oikein tiennyt mihin mennä ja mitä tehdä. Taukoja tai mitään ei ollut – ne olisi pitänyt tajuta pitää itsekseen. Työ ei ole tuntipalkkaista, vaan maksetaan sen mukaan, kuinka monta laatikollista kirsikoita saa poimittua. Niin, ja kukaan meistä täällä ei tiedä edes, kuinka paljon laatikollisesta maksetaan.. Toivottavasti siis ollaan poimittu tarpeeksi edes sen vuokran kattamiseksi – kumpikin meistä poimi ainoastaan viisi laatikollista siinä kymmenen tunnin aikana, mitä tehtiin poimintaa. Ei mitään hajua, onko se hyvin vai huonosti ensimmäiseksi päiväksi, siellä kuitenkin oli jengiä, jotka poimivat päivän aikana 20 laatikollista tai jotain.. Hehe.

Ei siinä sinänsä mitään – vapaa-aika on aina mukavaa, mutta jos tänne on tullut poimimaan kirsikoita, eikä viettämään vapaa-aikaa.. Ja jos vähän kuin sen rahan perässä.. Paah, tavallaan hieman ärsyttää.

Oltiin Pakenhamissa suihkuilemassa, kun saatiin puhelu takaisin työnvälitystoimistosta torstaina. Sanoivat vain, että työtä olisi, tulkaa tänne. No mehän mentiin, seuraavana päivänä (perjantaina) kirjoiteltiin papereita ja lauantaina aloitettiin työt. Ja tosiaan kun lopetettiin, kaveri sanoi vain, että sunnuntaina ei sitten tarvitse tulla, soittakaa maanantaina toimistolle ja kysykää, jos silloin on poimittavaa. Sunnuntaina mentiin aikaisin nukkumaan ja maanantaina herättiin innostusta täynnä taas viideltä, että ollaan kuudelta toimistolla – ihan vain varmuuden vuoksi, jos niitä töitä olisi. Toimisto oli (yllätys) autio siihen aikaan ja hengailtiin kämpillä kahdeksaan, jolloin sitten soitettiin toimistolle sen auettua. Ja tosiaan, ei töitä, lupasi soitella takaisin sitten jos niitä on. Soittelikin ja ehkä torstaina.. Tiedä sitten, meinaavatko ne soittaa meille, onko niitä töitä, vai pitääkö meidän taas päivystää.. Ihanaa! Pitänee huomenna vähän kysellä, jos ne torstaista tietäisivät silloin enemmän.

Ainiin ja totta, kummallakaan meistä ei vieläkään ole TFN numeroita, vastahan itsekin tilasin sen silloin, kun Sydneystä lähdettiin. Ihanan nopeaa toimintaa nämä kaikki paperiasiat. Ja totta, tämä on verollista tuloa, eli maksetaan sitten sikakorkeaa veroprosenttia tuosta yhdestä päivästä. I love.

Asumuksesta vähän – se ilmeisesti ei ole ainoastaan meidän asuttama. Viereisessä  huoneessa on joku, joka kovalla rapinalla haluaa meidän listasta läpi. Ehkä hiiri? Ja seinissä/katon alla asuu kanssa joku, ehkä possumi? Jippii ja jee.

Sadesäätä..

Hei, vähänkö loistavuutta. Täällä sataa kaatamalla vettä ja ilmeisesti ympäri Australiaa on viimeaikoina satanut sikanaan. Ainakin Victoriassa ja New South Walesissa. Ja koska me ollaan etsimässä jotain farmityötä tai vastaavaa, se on hankalaa.

Ollaan koitettu soitella vaikka minne ja kelle, mutta kaikki sanovat vain eioota ja kertovat kuinka epävarmaa kaikki on. Kertovat, kuinka viiteenkymmeneen vuoteen ei ole satanut tähän aikaan vuodesta näin paljoa ja kuinka kaverin hevoset on sateen takia jouduttu evakuoimaan, voi raukkoja. :c Mutta itseä se harmittaa lähinnä itsekkäistä syistä, auringonpaiste on kivempaa kuin vesisade! Ja työtä olisi kiva saada.. Mutta tottakai minun tuurillani..

Mutta ei mulla muuta, terveisiä täältä vetisestä, sateisesta ja märästä Australiasta vaan sinne. :) Hengissä ollaan vielä, ellei suleta pois sateen takia.

Hämähämähäkki

Eipäs katsottukaan linnan juhlia eilen. Väsähdettiin, eikä jaksettu enää herätä. Sen sijaan, nähtiin pari hämähäkkiä.. Pientä ja suloista, vähän kuin kahdeksanjalkaisia Pingviinejä.. Just.

En mä välttämättä mikään hämähäkkifoobikko ole, mutta sitten jos niitä on enemmän kuin yksi ja poikasia, tulee välttämättä vähän vainoharhaiseksi: Niillä on pesä meidän autossa?! Ja loppuillan tunsin sitten hämähäkkejä kiipeilemässä pitkin jalkoja.

Jonne oli tottakai ihan onnessaan ja halusi ottaa lemmikiksi yhden niistä, johonkin lasiin - vähän niinkuin kukka. Niinpä niin, kukka millä on kahdeksan jalkaa ja kahdeksan silmää ja murhanhimoisia ajatuksia sinun nukkuessasi.. Ei, meillä ei ole kuppeja hämähäkeille.

6.12.10

8:00pm

On itsenäisyyspäivä! Hyvää itsepäisyyspäivää Suomelle ja kaikille suomalaisille, meille ulkomailla oleville kanssa. Jee.

Pitkä aika taas siitä, kun viimeksi olen koneella kirjaillut. Tällä kertaa syy on ollut puhtaasti vähäinen koneen lataus ja töpselipaikkojen rajallisuus kaikissa mäkkäreissä. On julmaa, että siellä on ilmainen netti, mutta ei paikkaa ladata konetta. Nyyh. Ehkä ne koittavat välttää sitä, että joutuvat luovuttamaan monia istumapaikkoja yhden pirtelön juoville nettipummeille. Mutta niin, kertoilen sitten asioita perustuen minun rajalliseen muistikapasiteettiin ja tönkköihin käsin kirjoitettuihin päiväkirjamerkintöihin. Osaanottoni siis jo valmiiksi.

Viimeksi kuin kirjoitin, oltiin muistaakseni Cape Patersonissa. Siellä nähtiin vompatti. Ihan kirjoittelujeni jälkeen. Se oli iso ja karvainen ja vompattimainen. Käppäili auton vieressä, eikä tuntunut yhtään pelkäävän meitä. Oli vallan mukavaa. Sen jälkeen käytiin hyvillä mielillä nukkumaan.

Seuraava päivä oli suhteellisen vaihteleva säänsä kanssa.. Satoi, paistoi aurinko, tihkutti, paistoi taas ja sitten taas satoi. Hengattiin rannalla aika pitkänkin aikaa, syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa. Ei harmi kyllä nähty yhtään lisää vompatteja.

Jatkettiin matkaa ja mentiin Leongathaan mäkkäreilemään. Koitettiin löytää vähän työtä, työtä, työtä.. Ja sadepäivän ratoksi ostettiin pari kaljaa ja herkkua ja mentiin Korumburraan yöpymään. Siihen mennessä sade oli taas ehtinyt lakata, mutta pimeäkin alkoi laskeutua. Oli rattoisa sadepäivän rattoilta.

Sitten taas seuraavana päivänä paistoi aurinko. Käytiin Wonthaggissa mäkkäreilemässä ja Jonne osti meille frisbeen. Harhauduttiin myös musiikkikauppaan ja ostettiin kumpikin levyt. Levykokoelmamme alkaa karttua niin, että nyt niitä levyjä on jo viisi. Itselläni Avenged Sevenfold ja uusimpani (samalla ehkä vanhimpani) Alice Cooperin Welcome to my Nightmare.

On jännä, miten toiset levyt herättävät paljon muistoja ja nostavat tunteet pintaan. Ja jaksavat kuulostaa hyviltä aina vaan. Welcome to my Nightmare oli ehkä ensimmäinen levy, mitä ikinä olen kuunnellut kuunnellut. Pikkusena istuin yläkerran olohuoneessa korituolissa ja kulutin älppärin B-puolta ehkä täysillä päivästä toiseen. Sillä puolella kun oli Steven. Voih, niin maailmankaikkeuden paras biisi. Ja Years Ago, tottakai. Se kuuluu siihen kanssa, niin kuin intro. Mutta on se koko lätty kyllä kuuntelemisen arvoinen. Ehkä useammankin kuin vain kerran.

Koska meillä oli frisbee, piti sitä pysähtyä testaamaan rannalla matkalla Philip Islandille (vihdoin kohti pingviinejä!). Vietettiin se päivä heitellen ja lilluen suola-aalloissa. Illalla päädyttiin San Remoon, mikä on ihan Philip Islandin edustalla. Oltiin siellä se yö.

Lauantaina vihdoin päästiin itse Philip Islandille. Kierreltiin ja katseltiin, mutta ei nähty yhtään pingviiniä. Johtuu ehkä siitä, ettei oltu syöty yhtään pirtelöä. Pingviinejä ei välttämättä näe yhtä suurella todennäköisyydellä, jos ei ole syönyt pirtelöä vuorokauden sisällä mahdollisesta pingviinipongauksesta. Siellä on kyllä Penguin Parade, minne myydään lippuja kohtuullisella $21,50 hinnalla. Ja sillä hinnalla pääsee istumaan rannalle katsomoon ja katsomaan pingviinien paluuta ruuanhakuretkeltään. Jee? Päätettiin, että vaikka hinta oli niinkin kohtuullinen (suolainen) kaikkeen siihen hyötyyn nähden, mitä sillä saa, jättää huvi toiseen kertaan.

Älä lyö parsaa kirveellä - No broccoli beating

Vietettiin sekin päivä rannalla, Jonne heitteli frisbeetä ja itse leikin hiekkaleikkejä. Havainnollistin itselleni jokiekosysteemin syntyä ja virtaavan veden eroosiovaikutuksia maisemaan. Ehkä musta vielä joskus tulee jokibiologi tai jotain. Haha. Illalla mentiin yöksi saaren pohjoisosaan. Siellä nähtiin kenguruita paljon! Ensin luultiin, että pellon tehtävä oli viljellä kenguruita, koska niitä oli siellä tosiaan monia. Myöhemmin kävelymatkan varrella nähtiin kuitenkin irrallisiakin kenguja. Ja aamulla huomattiin pellon olevan täynnä lehmiä kenguruiden sijaan. Ne siis sittenkin ehkä hengailivat siellä muuten vaan. Mutta palataksemme itse kenguruidennäkemiskokemukseen, se oli juuri sellainen australialaistyyppinen tilanne: muutama maatalo siellä täällä, auringonlasku ja kenguruita loikkimassa kohti auringonlaskua. Nam. Paikka oli muutenkin nätti, samoin auringonlasku.

Sunnuntaina jatkettiin pingviininmetsästystä. Vaikka juotiin pirtelöä, ei nähty kuin sarvi-, villa-, maito- ja lentopingviinejä. Ei yhtään PikkuPingviinejä, mitten kotirannalla kuitenkin hengattiin taas se päivä. Jonne lueskeli kirjaa ja samalla takuttelin sen hiuksia. Nyt sillä on rastat puoleen keesiin, tänään pitäisi ehkä takutella loppuun. Ja ihan siistit rastat onkin, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti kehittyvät hyvin tai edes kohtalaisesti, että voin olla niistä ylpeä myöhemminkin.

Palattiin illan lopussa takaisin San Remoon, tällä kertaa vähän eri kohtaan. Tehtiin siellä sapuskaa ja käytiin yöpuulle. Aamulla herättiin ja lähdettiin metsästämään mäkkiä (maanantai, uudet kujeet, uudet työpaikkailmoitukset. Täällä tosiaan on ihan arkipäivä, vaikka Suomi juhlii itsenäisyyttä.) ja löydettiin sellainen Cranbournesta. Nyt majaillaa siis siellä, jatketaan työn hakua ja todennäköisesti (no ainakin toivottavasti) vietetään ilta 24/7 mäkissä seuraten Linnanjuhlia, kuten kunnon suomalaiset. (Koskahan viimeksi olen oikeasti seurannut Linnanjuhlia.. En ainakaan kahtena viimevuotena.) Meidän aikaan ne vaan alkavat vain 9h Suomea myöhemmin..

Sitten Falcoasiaan. Falcoasia on ollut tämän päivän päällimmäisin puheenaihe ja ajattelemisen aihe. Eikä yhtään positiivisessa mielessä, ei pelkoa. Enpä tiedä, olenko ”rakkaasta Falcosta” löytänyt paljoakaan positiivista koko yhteisenä aikanamme suhteessa kaikkiin negatiivisiin.. Tämän hetken päällimmäisin huolenaihe on se, että näinköhän se hajoaa alle. Pelkääjän paikalle vuotaa vettä jostain hanskalokeron takaa (_konepellin alta_. Tuskinpa kamalan terveellistä saatikka positiivista. Nyyh!) ja eilen pelkääjän ikkunakin römähti alas. Niin, eli tällä hetkellä se pysyy ylhäällä jeesusteipin ja muutaman strategisesti ängetyn pahvinpalasen voimalla. Siinä on siis joku nippeli rikki, eikä lasi vain pysy ylhäällä. Saatanan sähköikkunat. Eipä siinä muuten mitään, mutta pikkuhiljaa, varsinkin jos tätä menoa jatkuu, ”Rakas Falco” on tuplannut hintansa. Ei ihan sitä, mitä oli suunnitellut, varsinkin, kun upotti Sydneyssä rahaa sen uusiin rekisteröitymisiin ja juttuihin. Melkein tekisi mieli olla vihainen jollekin.

1.12.10

9:40pm.

 Hei taas kaikki pitkästä aikaa. Ja joo, olen samaa mieltä; minun ei pitäisi lupailla mitään tiheämmästä päivitystahdista, kun se ei kuitenkaan tunnu onnistuvan. Unohdetaan turhat lupaukset ja tyydytään siihen, mitä tulee olemaan. Yritän vieläkin olla suunnilleen säännöllinen ja kaikkea muuta mukavaa, mutta jos ei, niin yritän myös olla potematta siitä huonoa omaatuntoa. Kiitos ja kumarrus ja synninpäästöt ja silleen.
(Nykyään minulla tosin _saattaisi_ olla mahdollisuuksiakin siihen, luin Tukikohdan loppuun (Kingiä – yllätys, hyvä – yllättävää?). Enkä aloita seuraavaa kirjaa vielä johonkin aikaan. Vasta ylivoimaisen tylsistymisen uhatessa! Rakastan lukemista ja rakastan Kingiä (seuraavaksi vuorossa olisi Under the Dome), mutta se on kamalan rasittavaa, miten niihin sitten jää koukkuun. Tiedättehän, sitä kun on vaan aina pakko lukea eteenpäin ja päivät kuluvat siihen. Toistaiseksi yritän keskittyä ympärillä olevaan maailmaan, kun ei ole mitään syytä paeta Maineen tai muualle vieraisiin maailmoihin. (Huomaatteko, miten yritän yrittää kamalasti kaikkea.. Hienoa, yrittäminen on suhteellisen avoin käsite, Haha, ei siis lupauksia. Asiaan vihdoin?))

Viimeksi kun kirjoittelin, suunnittelimme lähtöä Walhallaan. Ja sinne tosiaan lähdimmekin samana iltana, tuskin edes tunnin päästä kirjoituksen julkaisemisesta. Ja huonon onnemme tai karman tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua seurauksena alkoi satamaan samalla hetkellä, kun auto käynnistyi. Ja sitä satoi sitten seuraavat kolmisen päivää, hiphei ja huraa.

Walhalla oli herttainen ja _pieni_ lähkkärikaupunki keskellä sademetsää. Joskus sata vuotta sitten, kaupungin kulta-aikana, siellä oli paljon kaivoksia ja asukkaitakin. Kultaa ne siellä kai kaivoivat. Ympäristö oli rehevää ja viidakkoa, sen näköistä, että ei olisi yllättynyt yhtään, vaikka jonkun mutkan takana olisi törmännyt dinosaurukseen. Kaunista siis – harmi vain, että kelit sattuivat huonoiksi. ’Kaupunki’ on solassa ja metsät kohoavat sen ympärillä joka suuntaan. (Niin, mutta siellä oli koivujakin?! En edes tiennyt, että koivuja on muuallakin kuin Suomessa.)

Viivyttiin siellä yö ja seuraava päivä. Suunnitelmissa oli tavallaan jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta koska satoi ja oli kylmä, siellä ei ollut kamalasti tekemistä. Eivätkä maisematkaan olleet niin kuvauksellisia ja siistejä, kuin mitä auringonpaisteessa olisi voinut olla. Kurjaa. Lueskeltiin ja soiteltiin siis lähinnä – todella kehittävää ja hyödyllinen reissu.

Walhallasta ajeltiin eteenpäin – kunhan jonnekin, missä voidaan viettää yö ihmisten ilmoilla. Päädyttiin kai Darnumiin (kartan mukaan päättelen nyt jälkeenpäin niin). Siellä oli Musical Village lähellä (mökkerö, missä oli kyltin mukaan kaikkea siistiä musiikin historiaan liittyvää. Jee..) ja pubi vieressä. Soli herttainen pikku pubi avotakkoineen ja biljardipöytineen. Ehkä isona ja rikkaana perustan sitten samantyylisen. Juotiin kaljat siellä ja mentiin aikaisin nukkumaan. Viereisellä niityllä oli vuohia, joita suunnittelin syöttäväni, mutta unohdin sen. Höh. Tie jylisi vieressä, eikä aamullakaan jaksettu siihen pitkäksi aikaa jäädä – tehtiin aamupalat ja –kahvit, pakattiin sänky ja jatkettiin matkaa.

Seuraavana päivänä huomattiin olevamme huolestuttavan lähellä Melbournea. Pysähdyttiin Mäkkärihuoltoasemalla nettiin pitkäksi aikaa – töitä, töitä (Ei mitään..-.-) ja päädyttiin Frankstoniin yöksi (vajaa viisikymmentä kilometria Melbourneen!!). Melbourneen ei kuitenkaan vieläkään haluta mennä. Siellä tarvitsisi hostellin ja vähän tietoa kaupungista (parkkipaikkamahdollisuuksista) ja muista jutuista. Eli töitä ennen sitä.

Frankstonissa oltiin kaksi yötä. Se oli..omituinen kaupunki. Tai se, mitä kaupunkia nyt nähtiin – rantoja ja pieni kävelyretki kaupunkiin – ei vakuuttanut kovinkaan mieleenpainuvasti. Ranta oli kyllä kaunis ja aurinko laski mereen nätisti..Niemen taakse tosin, mutta värjäsi taivaan ja meren kivasti. ch:lla oli pahasti Tukikohta kesken, elikkäs hän perehtyi kaupungissa olon aikana lähinnä siihen. Hyi minua. Mäkkärissä tosin käytiin pakolliset nettailut, töitä, töitä.

Tänään päätettiin jättää Frankston oman onnensa nojaan ja suunnata kohti etelää, Phillip Islandia ja pingviinejä! Toistaiseksi vain kohti, mennään sinne oikeasti ehkä huomenna tai ylihuomenna. Mutta jee! Tyttö pääsee vihdoin näkemään pingviinejä!

(Älkääkä yrittäkökään muistuttaa minun tuuristani eläinten suhteen.. Tiedän itsekin, että jos kaikki menee normaalin kaavan mukaan, saan viettää saarella kolmesta viiteen viikkoa, että näen pingviinistä edes pyrstön. Mutta kuitenkin! ..vähänkö olisi kiva pingviini lemmikkinä!)

Tänään nähtiin merta. Oikeita aaltoja ja oikeaa rannikkoa. Upeaa! Zippailtiin kallioilla tutkimusmatkalla ja kerättiin simpukoita. Nähtiin paljon rapuja ja merikasveja laskuvesialtaissa (miten sellasia hiidenkirnuja nyt kutsutaankaan, mitkä laskuveden aikana jäävät kuivalle, mutta ovat kuitenkin täynnä vettä..?) ja seikkailtiin kallioilla muuten vaan. Tottakai jätin kameran autoon, mutta toisaalta ihan hyvä. Eivät mitkään kuvat olisi tehneet mitään oikeutta millekään.

Seisottiin kauan nilkat uponneina hiekkaan vain katsellen aaltoja. Se on vähän sama kuin tuli, ehkä massiivisempana vain. Kun välillä aallot eivät yllä lähellekään varpaitasi ja välillä taas joutuu perääntymään, ettei kastuisi paidanhelmoja myöten. Välillä meri on vain vellovaa massaa ja välillä jokainen aalto särkyy vaahtopäiksi jo kaukana merellä niin, että rantaa kohti on tulossa pelkkää valkoista. Toisinaan seisot hiekalla ja vähän ajan päästä tuntuu, että oletkin jossain merenpinnan alapuolella aaltojen kohotessa edessäsi peittäen horisontin.. Ja seuraavaksi seisot meren pinnan päällä, veden ympäröidessä sinua joka puolelta ja houkutellessa syvemmälle nilkkoja kutitellen. Aikaisemmin näkemäni aallot joka puolella ovat kai olleet pelkkää liplatusta.

Nojoo, asiaan taas. Yöksi ollaan nyt päädytty Cape Patersoniin Wonthaggin Inverlochin ja Wonthaggin kautta. Paikasta en juurikaan osaa sanoa, täällä on pimeää. Mutta meri on selän takana (tämä on jonkinlainen Beach) ja paikka muuten on kai suhteellisen pieni. Tänne tavallaan pyrittiinkin, mutta päädyttiin vahigossa.. Ei niin, ettäkö oltaisiin eksytty välillä, mutta jotain vikaa tällä pallonpuoliskolla on teiden viitotuksien kanssa!
(Voih, pakko sanoa sananen tai toinen asiasta! Tienviitotuksista ja opasteista siis. Opaskylttejä on yleensä hyvissä ajoin, jee – tiedän olevani menossa oikeaan suuntaan. Mutta sitten jos tulee risteys, on kyltit unohdettu kokonaan. Mitä hyötyä on kylteistä suoralla tiellä? Jos olet sattunut arvaamaan oikein risteyksessä, saattaa vähän matkan päästä taas olla kyltti, missä kerrotaan, että olet oikeilla jäljillä. Ja juuri ennen paikkaa itseään (ainakin Sydneyssä) kylttejä on joka risteyksessä ja vähän muutenkin siellä täällä. Ihan hyvä – ei ainakaan viime metreillä eksy, jos on sattunut sinne asti selviytymään.
Kadun nimet sitten? Noh, yleisesti ottaen, kyltti saattaa olla olemassa tai saattaa olla olematta. Jos kadun kulmauksessa on tienviitta, se saattaa olla millä puolella katua vain ja osoittaa oikeastaan mihin suuntaan vain. Viitta ei siis automaattisesti ole sillä puolella, millä katu itsessään alkaa tai edes kadun suuntaisesti.
Ja liikennemerkit yleisesti sitten? Pääsääntöisesti niitä on ihan loogisesti ja ymmärrettävästi. Yleensä kummallakin puolella tietä, että ne varmasti huomaa (varsinkin, jos kyse on nopeusrajoituksista). Nopeusrajoituksien kanssa on olemassa tiettyä (minunmielestäni) epäloogisuutta.. Esimerkiksi: Tielle ilmoitetaan yléisnopeusrajoitus, metrin päästä siitä kerrotaan mutkasta, jossa toivotaan, että ajetaan 20-30km/h alle nopeusrajoituksen, sen jälkeen on toinen mutka mahdollisesti alemmallakin nopeussuosituksella ja sen jälkeen alkaa taajama ja nopeusrajoitus muuttuu jälleen.. Miksi pitää esittää sitä ensimmäistä nopeusrajoitusta ollenkaan, jos sitä ei kuitenkaan pysty ajamaan koko pätkällä?
Ja vielä yksi huvittavuus (anteeksi kaikki, lupaan, että unohdan liikennemerkit sen jälkeen piiiiitkäksi aikaa). Minusta on todella loistavaa, että täällä on tuhlattu energiaa vilkkuviin ’trafficlights ahead’ varoituskyltteihin. _Vähän_ on kuitenkin pakko ihmetellä niiden hyödyllisyyttä, jos pystyt näkemään itse liikennevalotkin koko sen ajan, kuin kyseisen varoituksen..
Olisi vielä muutama ’ärsyttää’/ihmetyttää –kohta, mutta ehkä jätän aiheen tällä kertaa. (Joo, ja aion pitää lupaukseni siitä, että unohdan aiheen piiiitkäksi aikaa, mutta sitten..!))

(Nojaa – eli  missähän aiheessa oikeasti oltiin?)

Nykyisessä yöpaikassa – aivan. Joo, joku saattaa ihmetellä edestakaisin sahaavaa reittiämme, mutta en oikeasti edes halua kertoa, mistä se johtuu. Asiaan liittyy kuitenkin vahvasti kaasukeittimemme ja sen ilmeisen tyhjä sisusta. Ja haluttomuus koetella onnea, jos siellä _ehkä_riittäisi vielä poweria ruuan lämmitykseen ja haluttomuus syödä kylmää ruokaa. Ja lopputulos tällähetkellä tuon kaiken seurauksena on lievä ällötyksen tunne, taas astetta tukkeutuneemmat verisuonet ja päätös: ei enään Family McDinnerBoxeja! Ja nettailun tulos oli: ei, töistä ei ole vieläkään kuulunut mitään.

(Ja kaikille tiedoksi: nyt kello on 10:43pm.)

Ja vielä minulla on asiaa.
(Eikö minun puhetulvani lopu ikinä? Ei tänään, vihdoinkin tuntuu siltä, että on aikaa vaikka kaikille maailmassa (eli ei ole kirjaa luettavana, eikä nettiä hengailuun. Mitäpä sitä muutakaan tekisi Jonnen lueskellessa vierellä pelkääjän paikalla. Ei olla vielä jaksettu levittää edes sänkyä), mutta lupaan tämän (todennäköisesti) olevan viimeinen asia..Se vain on niin pakollinen näin uuden kuukauden kunniaksi:)

Että tiesittekö, että Joulu on kohta? No en minäkään sitä oikein tajua. Joulukoristeita on joka puolella ja hyvän joulun toivotuksia, mutta haloo.. Nythän on lämmintä! Ja kesä! Tiedoksi vain, että Joulua juhlitaan talvella, Joulupukki liikkuu reellä paksuissa talvivaatteissa.. Ei shortseissa ja aurinkolasit päässä. Täällä näkee kanssa überövereitä jouluvaloja talojen koristeena – miksi? Täällähän on valoisaa, valothan menevät suurimmaksi osaksi hukkaan..

Nojoo, ehkä mulla on jotain sopeutumisongelmia jouluineni tänne.. Tai, että eihän Joulu täällä tunnu miltään Joululta. Mutta, eihän se näiden vika ole, että täällä sattuvat vuodenajat menemään eri tahtiin, kuin toisella pallonpuoliskolla. Tuntuu se silti pikkuisen oudolta minusta.. Saattaapi olla tai saattaapi olla olematta, eihän sitä tiedä, millaisen rantajoulufiiliksen ehdin tässä vielä kerätä. Enäänhän jouluun on muutama päivä (nojoo, 23 tai jotain). Pitää ehkä hankkia kalenteri alkajaisiksi.

Ja nyt ch. kiittää ja kumartaa ja lopettaa tekstiripuloinnin tähän. (Ja jos jotain vielä kiinnostaa, nyt kello on 10:53pm.)