Tralalalalangon

Eilen oltiin Traralgonissa, nyt ollaan Morwellissa. Sitä ennen ehdittiin viettää aikaa Nicholsonissa ja Rosedalessa. Täältä on enään öbaut 130km Melbourneen ja sitä ennen ajateltiin pistäytyä Walhallassa.

Nicholsonissa oli pienveneranta ja paljon pelikaaneja. Ja kamalan kuuma, siellä käytiin uimassakin, jopa minä uskaltauduin. Illalla katsottiin autossa sisällä piilossa hyttysiltä Amerikan Dadia ja siksi en ole mitään etukäteen kirjoitellut, koska koneesta loppui vähän kuin akku ja ollaan oltu taas huono-onnisia mäkkäreiden töpselipaikkojen kanssa.
(Täältä säkällä löydettiin yksi töpselipaikka katonrajasta, jonne en itse yletä edes laittamaan töpseliä. Shäälittävää.)
(Jonne haluaisi tulla koneelle lukemaan sähköpostin. Älkää kertoko sille, että mulla on näinkin tärkeää tekemistä, jos päästän sen nyt, menetän kaiken kirjoitusfiiliksen.)

Jäätiin mäkkäristä tien toiselle puolelle yöksi eilen sen jälkeen, kun oltiin käyty varmistamassa, että täällä on töpselipaikka. Ihan vaan, että aamulla päästään sitten juomaan aamukahvit tänne sujuvasti. Juotiin Jääkahvia vaihteeksi ja olihan se ihan hyvää. Vähän pettymys vaan, että nämä täällä eivät yritäkään tehdä sille mitään, ottavat jääpalat jääpalakaukalosta ja kaatavat kaupasta ostetun jääkahvin lasiin. Kermavaahdon pursottavat ihan itse paineilmakermavaahtotursottimesta.

Hypitäänkö me vähän aiheessa? Ei kai yhtään.

Leikittiin Jonnen kanssa välissä pari päivää, että oltaisiin riidelty/oltu mykkäkoulussa. Kyllästyttiin kuitenkin siihen ja nyt ollaan ihan vaan ällöttäviä taas. Jee. Harvinaisen raskasta matkustaa jonkun kanssa, jos tunnelma on kokoajan kireää ja räjähdysherkkää, nimimerkillä kokemusta on Perth-Sydney -matkalta. Huh.

Viereinen kuva taas on Rosedalesta. Siellä soittelin taas kitaraa pitkästä aikaa ja 'opin' uuden soinnunkin..Vielä kun opin painamaan sormilla tarpeeksi kovaa, että se kuulostaakin joltain, eikä vain kuolleelta. Ehkä vielä joskus.
Harjoitusta, harjoitusta! Niinpä, mutta se on vaikeaa, koska olen huono priorisoimaan tekemisiäni! Jos mulla on hyvä kirja kesken (taas, miksi sitä pitää aloittaa uusi aina samantien edellisen päätyttyä), Tukikohta (Josta olen melko varma, että olen nähnyt leffan tai jotain..?), kirjoitella pitäisi yrittää silloin tällöin, ruuan tekoa ja ihan vaan yleistä hengailua.. On sitä hankala saada aikaa vähän kaikelle. Ja varsinkin, kun Jonne sitten soittaa vieressä ja itse masentuu, kun ei osaa kuin muutaman soinnun..Höh.

Yritin ottaa kuvaa väreistä, mitä kuvassa pitäisi näkyä.. Mutta ei se onnistunut, näyttää aika harmaalta, ei vihreän kirjavalta, niinkuin kuuluisi. Voitte kuvitella siis, että vasikka, mikä ehkä suurennuslasin kanssa löytyy keskeltä kuvaa, on kuvan pääpointti. Kiitos.

 Traralgonissa käytiin lähinnä vain kaupassa ja mäkkärissä. Mäkkärissä (taas) sen takia, että oltaisiin päästy koneelle. (Ja vähän sen takia, että saatiin syödä siellä.) Siellä ei kuitenkaan ollut pistorasiapaikkaa (taaskaan) ja päädyttiin vain syömään siellä. Ähkyksi asti. Otettiin Family Value Dinner Box, missä siis on kaksi pientä BigMac-ateriaa, kaksi pientä juustoateriaa, kaksi medium juomaa ja kaksi pientä juomaa. Ja kuusi nugettia. Ja omn, nyt ei vähään aikaan sitten tarvitsekaan syödä mäkkärissä.

Kaupasta ostettiin maitoa. (Nojoo ja kaikkea muuta perussapuskaa, mutta siitä mulla ei ole enempiä kerrottavia.) Maito on ihan luksusta täällä koska ei ole jääkaappia. Ja siitä syystä juoduttiin juomaan se samantien. Se on jännä, miten huomaa, että joitain ihmeasioita tulee kamala ikävä vain silloin, kun niitä ei saa. Esimerkiksi maito. Silloin kun asuin omassa kodissa, en mä sinne oikeastaan ikinä ostanut maitoa, eikä sitä ollut ikäväkään. Täällä näen päiväunia maidosta. Niin ja ruisleivästä tottakai! En ymmärrä, miksei siitä ole tullut jotain terveysvillitystä ulkomailla kaiken maailman terveysmarjojen sijaan..

Eilen yritettiin etsiä elämää täältä.. Mutta ei sitä löytynyt. Kamalan kuollut paikka näinkin pieneksi paikaksi, eilen kuitenkin oli (kai) perjantai. Meinaan, että Orbostissa oli arki-iltana enemmän menoa kuin täällä, ja se kuitenkin oli pieni kylä. Mentiin siis vain aikaisin nukkumaan ilman mitään ihmeellisiä humputteluja.

Tähän mennessä, kun olen näinkin pitkälle saanut kirjoitettua, Jonne on jo ehtinyt kyllästyä ja lähtenyt takaisin autolle. Olen huomannut, etten vieläkään pysty maksamaan jotain tullijuttuja (joo, älkää kysykö, en oikein itsekään tiedä), koska nyt multa puuttuu vielä joku numero (rakastan sinua Byrokratia!). Ja oppinut uuden, mullistuksellisen asian kun lisään kuvia (vaikka sen oikeasti opin jo viimekerralla). Niitä kuvia oikeasti kannattaa pienentää siitä alkuperäisestä koosta, latautuvat huomattavasti nopeammin jopa kaikkeen siihen vaivaan nähden, mitä täytyy nähdä niiden pienentämisekseen (haha).

Ja koska oikeasti, nyt kun katsoi kelloon, tajusin, että olen roikkunut koneelle aika pitkään tekemättä mitään muuta, kuin hengannut fb:ssä ja kirjoitellen tätä, tulin vähän siihen tulokseen, että vaikka kerrankin tekisi mieli jaaritella ikuisuuksia, ei se ehkä ole tarpeellista.. Koska perjaatteessa on ihan oikeitakin asioita, mitä pitäisi saada hoidettua.

Yritän taas mahdollisuuksien mukaan päivittää tänne. :)

24.11.10

Istun tällähetkellä mäkkärissä. Jee, vihdoin mäkkäri, mistä löytyy kanssa pistorasiapaikkoja. Jonnella tosin hajoaa kai pää, kun tyttö päätti ruveta lataamaan miljoonia kuvia edellisiin merkintöihin ja kirjoittelemaan lisääkin. Heh, voi raukkaa. :( Toisaalta, löydettiin kyllä musiikkikauppa täältä ja se lähti sinne soittelemaan sähkökitaroita - tai jotain. Ehkä tämä menikin ihan hyvin näin.

Taas ollaan hypätty pari päivää eteenpäin. Turhaudun aina menneiden muisteluun ja siihen, kuinka se menee vain mekaaniseksi, sieluttomaksi "ja sitten, ja sitten", mutta ilmeisesti en kuitenkaan osaa parantaa tapojani. Aina mietin, että otan tavaksi joka ilta kirjoittaa hetken, koska ei siinä tosiaan kuin hetki aina päivittäin menisi.. Mutta ei vain saa aikaiseksi. Ja taas huomaa muutaman päivän vierähtäneen ja sitten on taas kamalasti muisteltavaa ja kirjoitettavaa. Ehkä tämä tästä vielä joskus. Onneksi ei mitään ihmeellisiä ehdi tapahtuakaan.

Edellinen kirjoitus kuitenkin loppui toiseen iltaan "uimapaikoilla". Sillä ensimmäisellä, missä oltiin toinen yö ja missä oli Rock Pooli:

Aikainen nukkumaan meno ei jotenkin taaskaan onnistunut. Mestassa oli lämmin, hyvä nuotiopaikka, paljon puuta, eikä itikoita! Ei siis mitään syytä mennä aikaisin nukkumaan.
(Ei kyllä soitettu kitaraa tälläkertaa.. Minua alkaa vähän huolestuttaa, en ole moneen päivään rämpyttänyt yhtään! Voiei! Kohta olen taas ihan yhtä surkea kuin viikko sitten!)
Aikainen herääminenkin oli siis suhteellisen vaikeaa. Herättiin kai kolmelta iltapäivällä, mikä on ihme, koska autossa on himppaisen kuuma nukkua! Aamulla kuitenkin avattiin jokainen ikkuna ja luukku ja kivasti kun läpiveti, pysyi koppi viileänä.

Jatkettiin samantien kuin herättiin matkaa, eikä matkanvarrella oikein mitään ollut. Victorian raja tosin, eli nykyisin seikkaillaan siis Victoriassa ja saadaan taas lueskella väsymyksen tappavuudesta ja powernapsien tärkeydestä. LoL.

Jossain pienessä kylässä pysähdyttiin kaupassa ja ostettiin kaikkea hyvää grillattavaksi: sieniä ja pekonia ja maustevoite. Ja kasviksia nyytteihin pistettäväksi. Oli suhteellisen taivaallista nuudelikuurin jälkeen! Valmistettiin niitä nuotiopaikallisella levähdyspaikalla ja loppuillasta hengattiin ranskalaisten backpackereitten kanssa, jotka pakuillaan tulivat siihen viereen. Soiteltiin kitaraa ja sellaista, ei mitään kovinkaan ihmeellistä. Kaikki mentiin aikaisin nukkumaan.

Meillä on Jonnen kanssa puolivuotisseurustelupäivä 22. tai 23.11. Eli juhlittiin sitä tekemällä hyvää ruokaa ja seuraavana päivänä mentiin majataloon yöksi Orbostissa. Orbost oli todella pieni ja todella herttainen pieni kylä. Siellä ei oikeastaan siis ollut mitään, mutta ihan varmasti joskus sinne vielä hyökkää avaruusolioita tai jotain muuta Kingimäistä. Isona ehkä muutan sellaiseen paikkaan povaamaan maailmanloppua. "Loppu on lähellä, sanokaa minun sanoneen. Kyllä te nyt nauratte, mutta minä vielä näytän.."

Syötiin majatalon alakerrassa ja katseltiin telkkaria yläkerrassa. Hengattiin ja vietettiin hvyää aikaa. Taas oli ihan yhtä mukavaa nukkua katon alla oikeassa sängyssä pitkästä aikaa! Majatalon alakerran ravintola oli jännä. Sieltä sai aussiruokaa (joo, ruokalistassa oli sivullisen verran niitä) ja kiinalaista (jota sitten oli jotain viitisen sivua?). Yleensä sellaisista paikoista kun kuvittelisi saavansa ainoastaan burgereita ja pihvejä. Hyvää oli kuitenkin. :) Jee.

Tänään lähdettiin kymmenen maissa ajelemaan eteenpäin ja saavuttiin tänne Lakes Entranceen, jossa syötiin aamupalaa ja tultiin mäkkäriin netteilemään. (Ja netin nopeudesta päätellen tullaan olemaan täällä varmaan ainakin ikuisuus..-.-) Melbourneen on enään jotain parisen sataa kilometriä ja tarkoitus olisi ruveta pikkuhiljaa katselemaan jotain duunin tyylistä ja muita juttuja.. Hii, vähän odotan jo sitä, että pääsee isoon kaupunkiin ja elelemään siellä sitten ilman kiertelyä. Vaikka on tämäkin upeaa.

Välillä kaipaa vain jotain hostellimaista asutusta, jossa toisten ihmisten kanssa sosialisointi sujuu sujuvasti. Ei siinä, ei Jonnen naama vielä ainakaan ole alkanut tympiä, päin vastoin, mutta tavallaan tänne tuli oppimaan englantia, hankkimaan uusia tuttavuuksia ja kokemuksia. Se on helpompaa, kun on enemmän ihmisiä ympärillä.

Pikku-Ristoa on löytynyt vähän. Vaikka se ei ole enää ihan samanlainen kuin ennen vanhaan, on sitä kuitenkin vielä olemassa. Stressillisyys on kuitenkin huomattavasti vähentynyt, mikä on aivan loistavaa! Toivottavasti sama jatkuu.

21.11.10

,7:14pm.

Eilen käytiin Merimbulassa syömässä pitsaa. Ja mäkkärissä kahvilla siinä toivossa, että siellä olisi päässyt nettiin, mutta emme taaskaan löytäneet pistorasiaa ja tyhjäakkuisella koneella on huono tehdä yhtään mitään. Pitsa oli kuitenkin mielettömän hyvää! Eli ei kuitenkaan ollut turha reissu.

(Tälläkertaa unohdin alkuspiikit kokonaan, mutta olen suhteellisen vähän runollisella tuulella ja päädyin käymään suoraan asiaan. Ja jatkamaan kertomusta 'ja sitten, ja sitte'. Teitä on siis varoitettu.)

Merimbulasta jatkettiin matkaa Edeniin. (Vihdoinkin pääsin käymään siellä, jee.) Pieni paikka ja huono kauppa niillä siellä. Ei siis käyty siellä kuin kaupassa. Koska päivä oli kaunis ja näytti jatkuvankin nättinä, päätettiin samantien mennä leiripaikalle uimapaikan kanssa. Oltiin Begasta nyysitty ilmainen kartta, missä leiripaikkoja näkyi tarkemminkin tietoineen.

Löydettiin perille uimapaikalliseen leiripaikkaan ja on upean näköistä! Ensin jäätiin yhteen, päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa toiseen. Sirkat pitivät järkyttävää meteliä ja meinasi tehdä meidät hulluksi. Ei se paljoa parantunut toisessakaan paikassa, mutta oltiin laiskoja, eikä enää jaksettu takaisinkaan. Niin ja upea paikka se toinenkin oli!

Mitään erikoisen ihmeellistä ei päivällä tapahtunut. Kunhan hengattiin, lueskeltiin, keräiltiin puuta nuotioon.. Sellaista perus ajantappamista. Illalla sytytettiin nuotio taas ja hengattiin siinä tälläkertaa kuuteen asti. Ei edes soitettu kitaraa, vietettiin vaan hyvää aikaa, juteltiin ja katseltiin tulta. Päätettiin, että ei seuraavana päivänä jatketa matkaa.

Tänään tosiaan ei olla matkustettu, ellei leiripaikan vaihtamista takaisin 'ekaan paikkaan' lasketa. Vaikka ei tänne vielä olla leiriydyttykään, ollaan nyt täällä, minne ensimmäiseksi osuttiin. (Koska en ehtinyt ottaa aiemmin kuvia täältä..Niinnii, selityksen makua. Teki vain mieli liikkua.)

Päivällä makoiltiin rannalla, Jonne kävi uimassa. Etsittiin platypuksia, mutta ainoa, mitä itse löysin oli nuijapäitä. Jonne näki metrin kokoisen liskon! Minusta tuntuu, että kaikki eläimet, olivat ne sitten kenguruita tai liskoja, välttelevät minua. Nuijapää on kaveri.

Tänään suunnitelmissa on taas nuotiota, aikaisemmin nukkumaan ja huomenna pitäisi jatkaa matkaa. Ei huvittaisi yhtään - varsinkaan jos on hyvä ilma. Meidän tuurimme mukaan tänään oli koko päivän aika pilvistä. Pöhpah. Leireily ja hengailu on paljon mukavampaa kuin autossa istuminen. Varsinkin kun on löytänyt kauniin paikan. Kauppaan pitää kuitenkin päästä ja juomavesivarastoja täydentää.

Kuten kerroin, mulla ei runosuoni tänään oikein kukoista. Väsyttää vähän ja jumittaa. Luin tänään Kingin Needful Things loppuun (Näin asiaan liittyen), enkä pitänyt lopusta. Kingillä on kamalan usein huonoja loppuja. Mutta ihan sillä verukkeella en edes yritä keksiä mitään napakkaa loppukevennystä, vaan lopetan laimeasti ja töks. (Loppuspiikin kera tietysti.) Koska jos maailman paras kirjailijakin kirjoittaa huonoja loppuja, on minullakin oikeus.

20.11.10

10:51am.

Eilen oltiin yötä Begassa motellissa. Arvatkaa vain miljoona kertaa, oliko virkistävää vaihtelua nukkua oikeassa sängyssä, käydä suihkussa niin pitkään ja usein kuin itse haluaa (riippuen ainoastaan siitä, jaksaako kovin usein odottaa, että suihkusta alkaa tulla lämmintä vettä..) ja olla muutenkin omassa rauhassa sisätiloissa. Siistiä, näitä ehkä lisempää matkan varrelle. Koko lysti tosin maksoi $75, mutta korvaukseksi siitä napattiin tyyny mukaan, edelliselle kun yhteistuumin sanottiin hyvästit ilman edes yhtä yhteistä yötä, kun se näytti niin mähmäiselle..

Nyt en kuitenkaan kirjoittele tätä mukavassa motellihuoneessamme Princes motellissa, vaan levähdyspaikalla muutama kilometri Begasta etelään. Seuraavassa kaupungissa on mäkkäri (hihuu) ja päätin repäistä itseäni niskasta ihan kunnolla, kirjoittaa tekstejä ja päästä vihdoin julkaisemaan jotain itsestäni. (Oletuksella, että akku suostuu yhteistyöhön tarpeeksi pitkälle.)

Edellinen kirjoitus loppui levähdyspaikalle keskelle ei mitään ja siihen, että lähdetään sieltä pois. Kronologisesti ajatellen tämän siis pitäisi alkaa siitä (pakollisia alkuspiikkejä ei lasketa):

Aamu sarasti aurinkoisena enteillen todennäköisesti parempia ilmoja, kuin kaksi aiempaa. Siitä rohkaistuneena lähdettiin kohti tuntematonta, kun Princes Hwy:ltä käännyttiin pikkutielle, jonka päässä kyltin mukaan pitäisi olla Beach. Maisemat olivat mukavia ja pikkutie kuoppineen, mutkineen ja inhottavuuksineen oli todella nautittava ajaa..Justjoo. Jonne näki matkalla kengurun! Itse en. Höh.

Olen huono ihminen, enkä muista mitään paikan nimiä ikinä, mutta saavuttiin kuitenkin rannalle. Soli nätti ranta ja mukava paikka, syötiin aamupalaa siellä. Ja koska päivästä tosiaan alkoi tulla lämmin ja mukavan oloinen, päätettiin etsiä oma ranta, ilman parkkimaksua. Palattiin takaisin 1tielle ja ajettiin sitä hetken matkaa eteenpäin, käännyttiin takaisin metsään ja sieltä vielä metsäisemmälle tielle. Se vasta olikin mukavaa ajettavaa.

Käytiin katsastamassa parikin rantaa Dark ja Myrtle Beach, upeita, kauniit maisemat ja lämmintä.. Mutta kuolleita lintuja ranta täynnä! Ei silleen yksi tai kaksi tai muutama siellä täällä, vaan kymmenittäin koko rannan mitalla nousuvesirajassa! Siis mitä hittoa? Jatkettiin matkaa ja löydettiin nimetön ranta, jossa auton sai lähelle rantaa. Vaikka sielläkin oli kuolleita lintuja _paljon_, päätettiin silti jäädä sinne. Eihän sitä siellä lintujen kanssa tarvitse hengailla.

Illalla tuli pilvisempää ja synkempää ja mentiin aikaisin nukkumaan. Oli ollut tarkoitus poltella nuotiotakin, mutta jostain syystä kummankaan ei tehnyt enää mennä ulos teltasta, kun sinne kerran oli päässyt.

Heh. Paikka vaikutti melko karmivalta alusta asti. Paitsi kuolleita lintuja, oli siellä myös pystyyn kuolleita puita ja korppeja. Ja sitten tuli fiilis, mitä ei oikein osaa selittää, mutta mikä vaan ei enteile hyvää. Tiedättehän sen, kun kauhuleffoissa aina on joku, joka sanoo, että sillä on kammottava olo, että joku ei välttämättä olekaan hyvä idea. Ei se ikinä sitä osaa selittää ja muut saavat aina ylipuhuttua kyseisen nössön mukaan, mutta katsoja tietää, että nössöä pitäisi kuunnella. Ja myöhemmin kaikki saavat katua sitä, etteivät ajoissa kääntyneet pois, vaan jäivät paikkaan. Vähän sellainen fiilis tuli Kuolleiden lintujen rannasta. Varsinkin auringonlaskun jälkeen ja teltassa nukkuessa.

Urhoollisesti selvittiin kuitenkin yöstä, herättiin aamulla todella virkeinä ja hyvinnukkuneina. Aamulla (yllätys) paikka ei enää ollut niin karmiva ja koska oli mahtava ilma, jäätiin sinne vielä hengailemaan. (taas) Soiteltiin kitaraa, lueskeltiin, juteltiin.. Vietettiin ja tuhlattiin aikaa auringossa ja hyvästä ilmasta nauttien. Käytiin meressäkin. Yöllä aaltojen pauhu kuulostaa kohtalokkaalta ja kammottavalta, hiostavassa ja kuumassa auringonpaisteessa virkistävältä ja kutsuvalta. (Petollista, se on sen taktiikka tuudittaa ihmiset turvallisuuteen!) Käytiin 'uimassa' - leikkimässä aaltojen kanssa, lillumassa ja vain ihailemassa sitä, miten kiehtovia aallot ovat. Juuri ennen aallon murtumista näyttää, että koko meri olisi edessäsi lasiseinän takana ja voi nähdä pohjaan. Upeaa.

Iltapäivällä Jonne löysi valtavan punkin päästään. Kiireesti kerättiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin ajelemaan seuraavaan kaupunkiin ihmisten ilmoille, että saadaan jotain apuvälinettä miehen pelastamiseksi. Päädyttiin Batemans Bayhyn, kipitettiin apteekkiin ja apteekin tädit ottivat punkin pois. Jee - Päivä pelastettu! Yöksi jäätiin levähdyspaikalle muutama kilometri Batemans Baysta etelään.

Levähdyspaikalla oli muutamia autoja ennestään ja yksi asuntoauto, joka ainakin vaikutti siltä, että on asunut siellä jo ikuisuuksia. Niillä oli siellä auton lisäksi teltta ja katoksia, kunnon mökkimeininki (telkkareineen ja sähköineen -.-). Illalla me tälläkertaa oikeasti tehtiin tuli, oli mukavaa. Niin ja (vaihteeksi) soiteltiin kitaraa, juteltiin ja juotiin Goonia. Ja koska Jonnelle näyttää sattuvan ja tapahtuvan kaikkea melko usein, sinä iltana se tökkäsi metrin mittaisen halon ranteestaan läpi.. No ei ihan niin brutaalisti, mutta iso tikku sillä meni kämmeneen ja syvälle! Reikä ei kuitenkaan jäänyt kuin pieni ja nyt se on jo lähes parantunut. :) Jee.

Kirjoitan tätä taas seuraavana päivänä loppuun. Viimeksi loppui akku kesken, oli tarkoitus tosiaan mennä mäkkäriin. Ja kahdessa mäkkärissä ollaan käytykin, mutta missään ei ole ollut pistorasiaa! Lapsellista minusta. Mutta pointti siis oli, että mulla ei oikeasti ole mitään käsitystä päivistä ja en muista mentiinkö seuraavaksi illaksi sitten jo Begaan. Leikitään niin ja jatketaan siitä.

Bega oli pieni ja mukava paikka. Ja maisemat matkan varrella olivat upeita! Ei silleen, että se muka Australialta olisi näyttänyt, mutta mielettömän kaunista! Saavuttiin Begaan, varattiin motellihuone ja nautittiin. Ja siitä eteenpäin tiedättekin jo.

17.11.10

Balmainin puistossa löydettiin ötykkäkaveri.

10:12

Ollaan pysähdytty jonnekin metsään (tienviereen, mutta keskelle ei mitään) ja kerrankin voisin soittaa kitaraa huoletta, mutta koska tätä juornalismia olen harrastanut paljon pidempää ja uskolliset lukijani (köh) varmasti odottavat jotain kuulumisia kuuluvan silloin tällöin, eikä mäkkärissä jaksa ruveta runoilemaan, ajattelin nytten uhrata arvokasta kitaransoittoaikaani päivittämällä vähän kuulumisia pitkän tauon jälkeen.

Viikko sitten tosiaan poistuttiin Balmain Backpackersista. Oli melko haikeaa, paljon tuttuja kun oli sinne ehtinyt kertyä ja paljon mukavia aikoja.
(Kun samana iltana käytiin pelastamassa vielä wheat-bixit sieltä itsellemme (Jonne unohti ne sinne, kun myöhemmin checkautui ulos) jokainen vastaan tulija oli "Oii, olette vieläkin täällä". ..No ei, tultiin vaan hakemaan ruokaa..)
Ehdin olla siellä aika tasan kuukauden ja vaikka suuri osa jengistä ehti vaihtua moneen kertaan, oli siellä pysynyt jengiä saman ajan kuin itsekin oli ehtinyt siellä viihtyä. Muutettiin Balmainin puiston viereen asumaan siksi aikaa, kun Sydneyssä oltiin. Ei mikään ihmeellinen paikka, mutta siihen nähden, että oltiin kaupungissa, oli rauhallinen ja mukava mesta pysyä.

Keskiviikkoiltana etsittiin paikka yöpyä ja torstai itselläni meni töissä. Kun torstaina pääsin töistä, löysin Jonnen terassilta joidenkin paikallisten raksaihmisten kanssa. Soittelivat kitaraa siinä ja itsekin liityin joukkoon sitten. Oli mukava ja random ilta, vaikka kamalan pitkään ei siinä istuttukaan. Kehuivat kamalasti GoldCoastia, ehkä sinnekin pitää jossain vaiheessa eksyä.

(En tiedä, olenko aiemmin ihmetellyt, mutta täällä tuntuu olevan kaksoisolento yllättävän monelle tutulle ihmiselle. Suorastaan häiritsevää, kun melkein joka kadunkulmassa luulee törmäävänsä tuttuun, mutta sitten muistaa, että on Down Under ja tutut todennäköisesti Suomessa. Yksi niistä raksamiehistäkin oli ilmetty suomituttu ja voi olla vähän häiritsevää, kun joutuu suomitytön tuijotuksen kohteeksi ihan ilman syytä. Voiei.)

Perjantaina oli viimeinen päivä töissä. Oli perus rauhallinen ja hiljainen (tylsä) siivouspäivä. Töiden jälkeen Steve (my boss) pyysi kaljalle viimeisen työpäivän kunniaksi. Kehui kamalasti ja kyseli suunnitelmista ja kertoi itsestään ja kahvilaurastaan. Kun kyseli, että mitä meinaan isona tehdä, sanoin etten yhtään tiedä. Ehdotti, että kannattaa ehkä ruveta yrittäjäksi, että minusta olisi ainesta siihen. Ja onhan se houkuttelevaa ja sitä haluaisinkin tehdä.. Kamala fiilis vaan jäi lähteä sieltä sitten ja jätin sen tavallaan pulaankin tässä välissä. Olen huono ihminen, kun poden sitten jälkeenpäin harmistusta kaikesta.

Lauantaina meidän oli tarkoitus nähdä Joshia. Kun odoteltiin, että kuultaisiin siitä, mentiin aamupalalle ja kahville Balmain Coffee Beaniin ja sen jälkeen kiertelemään Rozell Marketia ihan vain ajan tappamiseksi. Rozell Market on aina lauantaisin ja sunnuntaisin järjestettävä markkinameininki Balmainilla (tai Rozellessa, olen vähän niiden rajojen kanssa sekaisin), ihan vanhan hostellin vieressä. Päädyttiin katselemaan kitaroita, koska niitä siellä myytiin. Jonne oli luvannut, että opettaa minua soittamaan, jos meillä vain olisi kaksi kitaraa. Ja olisihan se siistiä itsekin osata soitella, rämpytellä edes jotain. Ja onko coolimpaa, kuin jossain outbackilla kuluttaa aikaa kitaraa rämpytellen ja maisemia fiilistellen!

Monia kitaroita siellä olikin, mutta kaikki olivat vähän arveluttavia. Niin, että itse niistä muka jotain olisin ymmärtänyt, mutta asiantuntija (J) kertoi, että ei niistä oikein mistään tiedä, onko ne kunnossa, kun kielet ovat niin vanhat. Saattavat soida kunnolla, kun kielet vaihtaa, tai ei. Jossain pappa innostui selittämään ja olisi kitaran myynyt $30. Siitä oli kyllä kaula katkennut joskus yhdestä kohtaa ja muutenkin oli turhan itsekorjattu. Huitoi sitten viereiseen kojuun "Tuolla myydään vain kiinalaista rojua, tämä on kuitenkin hyvä kitara". Itse ei oltu edes huomattu, että sielläkin on kitaroita.. Noh, sieltä ostin sitten kitaran itselleni $55 ja sain nahkaisen kitaralaukunkin itselleni! Wipii. Tyttö oli iloinen ja fiiliksissä.

Päivä oli mielettömän lämmin ja lähdettiin kitaroiden kanssa rantaan zippailemaan ja Jonne opetti jotain perussointuja ja rämpyttelin siellä. Joshista ei loppujenlopuksi mitään kuulunutkaan ja siirrettiin näkemistä sunnuntaille. Meillä oli alunperin ollut tarkoitus lähteä jo lauantaina, sen jälkeen, kun ollaan Josh nähty. Palattiin siis Balmainiin, ostettiin tortillameininkejä ja pickikkeiltiin tonnikalatortilloja ja rämpyteltiin kitaraa.

Illalla innostuttiin leikkaamaan minulta puoli päätä siiliksi. En nyt sano, että sitä olisin suunnitellut pitkään, alunperin oli tarkoitus leikata kaikki hiukset pois. Mutta jos siihen ryhdytään, pitäähän sitä kaikkea siltä väliltäkin kokeilla! Ja onhan se uskottavamman näköistä kanniskella kitaraa rokkarin (punkkarin?) näköisenä. ;)

Sunnuntaina sitten vihdoin nähtiin Joshia. Annoin sille muumimukin ja salmiakkia, siltä taas sain lahjaksi kamalasti kirjeitä joltain tullilta ja plääh! Mentiin syömään kiinalaiseen ravintolaan lähelle sen Unia. Soli jännä paikka, siellä tarjoilijat kiertelivät ruokien kanssa  ja siitä sai sitten valita, mitä haluaa syödä. Syötiin nyyttejä ja kalmareita ja juttuja. Oli mukavaa. Pian Joshin piti kuitenkin mennä takaisin kirjastoon opiskelemaan ja sanottiin heipat.

Palasimme autolle, kävimme tankkaamassa ja sanoimme heipat myös Sydneylle.

Ensimmäisenä iltana tien päällä päädyttiin Nationalparkkiin (minkä nimeä en nyt tähän hätään muista) aivan Sydneyn eteläpuolella. Oli kaunista ja upeaa. Paikkaa yöpymiseen ei vain tahtonut löytyä, kun joka puolella oli portteja, jotka sulkeutuvat 8:30pm, eikä niiden sille puolelle silloin saa jäädä. Löydettiin ihana uimaranta, jonne olisi ollut kiva jäädä yöksi, mutta koska Aussitavan mukaan uhkailtiin sakoilla ja rangaistuksilla, jatkettiin matkaa.

Säkällä löydettiin sitten pikkutie, jota pitkin päädyttiin parkkipaikalle ja päätettiin jäädä sinne, kun alkoi tulla jo pimeääkin. Kun oltiin saatu retkituolit ja rempseet kaivettua esiin, kurvaa auto vilkut päällä automme viereen. "Moi pojat..vai tytöt..?" No vähän kumpiakin. Tuli kuitenkin vain kertomaan, että on laittamassa portteja kiinni, että jos halutaan jäädä sinne, päästään pois vasta viiden aikaan. Ahaa, ei oltaisi niistä miljoonista kylteistä arvattukaan. Kerrottiin, että ei haittaa, oltiin ajateltu nukkua autossa. "Teoriassa se ei ole ihan sallittua, mutta en sitten nähnyt teitä." Toivotti hyvää yötä ja jatkoi matkaa. Jaa, että niin kovia rangaistuksia ja sakkoja täällä.

Aamulla herättiin ja satoi vettä. Perus. Juuri silloin, kun on nätissä paikassa ja haluaisi vain hengailla koko päivän siellä, sataa vettä, eikä tee mieli kuin istua sisällä ja läskistyä. Ajettiin läheiselle uimarannalle, minkä koulubussi oli vallannut koululaisineen. Uskaltauduttiin silti käymään suihkussa ja jatkettiin virkistyneinä matkaa. Ajomatka oli suhteellisen hasardi, koska pilveä oli tiellä niin paljon, ettei eteen meinannut nähdä. Upeat maisemat jäivät suurimmalta osalta näkemättä, harmi kyllä.

Maanantaina (kai, saatan olla päivistä vähän sekaisin, mutta kuitenkin siis seuraavaksi yöksi) pysähdyttiin kunhan vain jollekin levähdyspaikalle vähän matkaa ennen Ulladullaa. Satoi vieläkin, joten katos oli hyödyllinen. Jumitettiin paljon ja hengattiin kitaroiden kanssa katoksessa. Opin taas uusia juttuja! Juotiin Goonia, juteltiin, soiteltiin kitaraa. Ja kun mentiin nukkumaan, huomattiin, että kello oli jo viisi aamulla.. Ilmankos alkoi valoistua.

Aamulla jumitettiin pitkään (yllätys) levähdyspaikalla, keiteltiin nuudeleita ja kunhan hengattiin. Yritin soitella kitaraakin, mutta sillä kertaa ranne vihoitteli. Yöllä nukkuminenkin oli ollut katkonaista sen takia. Ties mikä varhaisreuma tai muu vaiva silloin vaivasi, nyt onneksi jo parempi taas.

Nuudeleiden ja lisemmän jumituksen jälkeen lähdettiin ajelemaan eteenpäin, käytiin Ulladullassa kaupassa ja mäkkärissä. Ja vettä satoi vieläkin.

Yöksi pysähdyttiin kunhan jonnekin tien varteen, missä oli jokin katosta muistuttava. Vahvistettiin sitä vielä vähän pressulla ja siitä tuli ihan kotoisa mökkerö. Ulladullassa oltiin ostettu tortillameininkejä ja syötiin tortilloja, soiteltiin kitaraa ja hengattiin.

(Musta jotenkin tuntuu, että nämä kertomukset toistavat itseään.. Varsinkin illat "juteltiin, soiteltiin kitaraa, juotiin Goonia". Ja varsinkin näin ajan päästä mihinkään on vaikea saada tunnetta mukaan. Ikävää. Ja nyt voin paljastaa senkin, että aikaa on oikeasti kulunut enemmän, kuin päiväys antaisi ymmärtää. Lähdettiin edellisestä paikasta "kiireellä" seuraavaan, ihan ilman mitään syytäkään ja mulla jäi teksti kesken. "Jatkan sitä sitten kohta", justjoo. Kyllä ne "kohta" tiedetään, kun on olevinaan paljon muuta ja parempaa tekemistä.)

Miun kitara ja Jonnen uskollinen 313.

Kippari-Kalle lookki.

Samainen ötykkä.

Maisemia rannalta, minne oltaisiin haluttu jäädä.

Random paikka keskellä metsää pressulla vahvistettuine katoksineen.

Stresh..

Tänään on viimeinen ilta Balmain Backpackerissa. Ikävää. Haikeaa. On täällä kuitenkin ollut jo pitkään ja tuntee paljon ihmisiä. Kohta kai parvekkeelle nauttimaan muutamasta kaljasta, sitä ennen vähän ABN applyä.

Tänään pomo tykkäsi vielä vähemmän siitä, että olin lähdössä. Kovasti koitti saada minua vielä yhdeksi viikoksi. En kuitenkaan halua, eikä täälläkään ole huoneita vapaana. Moottoritie kutsuu ja kovaa! Varsinkin nyt kun sitä on saanut ajatella. Ja leirielämä kiinnostaa.

Pienenä vietin kaikki viikonloput metsässä. Tai pienenä ja pienenä, teininä, silloin samaan aikaan, kun normaalit ihmiset ryyppäsivät puistoissa. Yritin kai itsenäistyä pysymällä lapsena, muut etsivät oikopolkuja aikuisten maailmaan. Nyt tuntuu, että musta on tullut aikuinen itse. Enää ei ole oikeastaan missään sitä samaa huoletonta fiilistä, kuin puskassa aina oli. Ei ollut mitään väliä, mitä kaikkea oikeassa maailmassa tapahtui, puskiko kymmenet kokeet päälle tai oli jotain muuta aihetta olla stressaantunut. Kun pääsi puskaan, oli vain puskassa, eikä tarvinut huolehtia muusta. Kännykän ja siviilielämän pystyi unohtamaan täysin.

Tavoitteena seuraavalle jollekin ajalle, on löytää se pienipoika - Risto - taas sisältäni ja oppia nauttimaan kaikista pienistä asioista, ja yrittää unohtaa kaikki ikävät. Ainakin aina silloin tällöin. Elämää on ihan liian vähän, että se kannattaisi tuhlata vain kaiken ikävän stressaamiseen. Ja maailmassa on ihan liikaa kaikkea ihmeellistä, että siitä voisi huomata edes pienen murto-osan, jos kokoajan elää kiireessä ja ajatellen muita asoita.

Tämä tyttö yrittää vastaisuudessakin tulla tänne kirjoittelemaan, mutta tuskin näin ahkerasti. Autoelämä kutsuu. Ja BottleShop, parveke ja viimeinen ilta Backpackerissa.

Kiertelen ympäri maailmaa

..taskussa leipää ja ruokaa vaan..(?)
Ei siis mitään hajua, miten toi jatkuu. Mutta kuitenkin.

Tämä on siis kai viimeinen viikkoni töissä aim cafessa. Hahaa, sitten lähdetään vaan kiertelemään maailmaa. Nojoo, eli tarkoitus on etsiä lisää työtä sitten kyllä. Ja se vähän ehkä huolestuttaakin. Mutta toisaalta mietittiin, ei ole mitään järkeä pysyä Sydneyssä, jossa asuminen syö kaiken palkan. Viiden viikon päästä oltaisiin todennäköisesti suunnilleen samassa tilanteessa, ainoastaan viisi viikkoa myöhemmin ja ilman sitä, että töistä pitää irtisanoutua.

Pomo ei luonnollisesti tykännyt. Oli kuitenkin arvannut tämän koittavan, mutta ei näin pian. Jos olisin itse työnantaja, ehkä vihaisin backpackereita. Vähän turhan liikkuvaa porukkaa. Mutta toisaalta, itse backpackerina.. Elämä on, enkä mä täällä ole uraa luomassa. Parempi mennä jonnein muualle, josta löytyy sitten töitä kummallekin. Ehkä nyt vihdoin jotain fruit pickingiä tai harvestingia. Ja koska on auto, ei ole paikalla väliä! Tai sitten lähdetään Melbourneen. Se olkoon meidän turvasatama.
(Jonnella siis on perhetuttuja siellä. Jee.)

Eipä tässä oikein muuta sen mullistavampaa ole tapahtunut. ABN ja TFN on vieläkin saamatta (ja hakematta uudestaan, meinasin tänään ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta en muistakaan Joshin osoitetta ulkoa. Hyvä minä. Huomenna sitten.), muuten on ehkä kaikki paperiasiat hoidettu. Hostellia pitää ehkä jatkaa vielä parilla päivällä (perjantaihin tai lauantaihin), että saan työt hoidettua täällä. Vaikka mikäpä sitä autossa asuessakaan.. Vähän ikävä autoaikoja. Pikkuhiljaa olen asunut yli puolet aussiajasta kuitenkin taas hostellissa, kun siitä ajasta, mitä Jaskan kanssa matkasin ja jonkun aikaa vielä sen jälkeenkin, hostelliöitä oli vain viisi.

??

Melkein voisi joku väittää, että on taas ongelmia. Toinen taas sanoisi, että kuulostaa seikkailulta. Ja tätä vaan vähän stressaa ja huolestuttaa nyt, kun joutuu päättämättömänä ja tietämättömänä odotella.. Samalla, kun kaikki mahdollisuudet ja vaihtoehdot tekevät kaiken vielä hankalammaksi. Jos olisikin vain muutama mistä valita, ei olisi yhtään niin hankalaa.

Käytiin eilen katsomassa kahta kämppää ja kumpikin vaikutti ihan lupaavalta. Surry Hills paremmalta kuin toinen, jossain korvessa ollut. Surry Hills päätti huopaa ja soutaa ja loppujen lopuksi ei saatu edes pientä spare roomia, mitä aluksi lupaili siksi aikaa, että odotetaan, mitä vuokranantaja päättää tehdä. Sanoi, että osaa vasta ensi viikon lopulla varmasti sanoa, kelle on huonetta vuokraamassa.

Ehdittiin välissä soittaa korpeenkin, mutta aasialainen nainen alkoi kuulostaa pelottavalta "You Pay Now" ja epäilyttävältä, joten päätettiin skipata se kokonaan. Neljän viikon takuu ja kahden viikon vuokra eivät ihan ole ylimääräisenä budjetissa, varsinkaan, jos ne pitää heti maksaa. Niin ja silloin elettiin vielä toivossa, että Surry Hills on vaihtoehto.

Kymmenen pistettä: kuka on paidassa ja mikä leffa?

Nyt on tilanne, että meillä on hostellia vain ensi keskiviikkoon asti. Voihan sitä sitten taas jaksaa, mutta melkein alkaa pikkuhiljaa vähän hajottaa hostellielämä. Melkein. Toisaalta, alkaa maantie kutsua taas. Ja koska hostellikin melkein vähän hajottaa, eikä nyt sitä kämppääkään ole ja alkaa tuntua kokoajan vaikeammalta sen kanssa, alkaa maantien kutsu kuulostaa kokoajan houkuttelevammalta.
(Mutta mitä sanon pomolle ja millainen irtisanoutumisaika mulla on? Niin ja minne me sitten mennään, mistä saadaan töitä?)

Huomenna on uusi työpäivä ja pitää kai pomon kanssa vähän jutella asiasta. Ja miettiä vähän matkasuunnitelmaa, Melbourne nyt ainakin houkuttelisi vähän.. Toisaalta, joku Fruit Picking voisi olla ihan kätevä myös jossain tässä lähiaikoina.. Onhan tässä keskiviikkoon asti aikaa selvitellä ja päätellä asioita. Tai jäädä tänne vielä pidemmäksikin aikaa.

Tänään käytiin Jonnen kanssa shoppailemassa samassa outlet keskuksessa siellä jossain Pointissa. Tuhlasin hurjat $7 yhteensä päivän aikana, ostin uudet thongsit ja t-paidan. Onko ehkä makeimmat thongssit ikinä? Tai siis, enhän minä Hohdosta, Jack Nicholsonista tai Kingistä yhtään välitä.. Siellä oli kanssa siistit Kellopeli Appelsiini flipflopit.. Jotenkin kuitenkin päätin päätyä näihin. Me likes.
(En vaan ole yhtään varma, raaskinko käyttää näitä ikinä! Ei kai toi naama siitä kulu? No niinpä - ei varmaan!)

 Niin ja paita oli kanssa pakollinen. Ensin meinas, että en tykkää t-paidoista ollenkaan, mutta päätin tehdä poikkeuksen. Norton ja Fight Club ovat myös jotain vastustamatonta nääs.

Niin ja käytiin syömässä kuumia koiria ja donitseja ja juomassa vähän pirtelöä. Oli mukavaa.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja lämmin päivä. Koko viime viikko ollut kamalan kylmää ja sateista. Ei hyvä. Toivottavasti ilmat vähän lämpenisivät, varsinkin jos ollaan liikenteeseen lähdössä.

Tänään illalla ohjelmassa on vähän leffaa ja aikaisin nukkumaan. Huomenna on taas aikainen aamu. :c

Puhelintyttö

Kirjottelen tätä nyt hostellin tietokonehuoneen aulassa, enkä uskalla liikuttaa konetta milliäkään. Kurottelen siis typerästi lattialla istuessani säärten päällä olevan koneen ylle.. Netti kettuilee taas ja pelkään, että jos kone liikahtaakin, niin yhteys katkeaa taas. Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. 8)

Tytöllä on taas puhelin. Osti uuden, koska vanhan korjauksessa (vaikka sen loppujen lopuksi olisi saanutkin melko edullisesti) olisi kestänyt vielä muutaman päivän ja kuitenkin ainakin viisi päivää olin jo ilman konetta, en jaksanut enää. Kaikki vanhat ja uudet numerot kyllä menivät vanhan puhelimen myötä, en ollut fiksuna tyttönä tallentanut niitä Vodafounin simkortilleni. Jotenkin en osannut ajatella vaihtoehtoa, että puhelin hajoaisi. Pitää ehkä jossain vaiheessa saada aikaiseksi korjauttaa tuo vanha, nyt kun tietää, mikä siinä on vikana.
(Mutta siis, mulla siis ei ole kenenkään numeroita. Jos haluatte jakaa omanne kanssani, pistäkää toki viestiä ja kertokaa kuka olette. 8) Jos olette turha tyyppi, ei tarvitse vaivautua. Kiitos.)

Kämppää käytiin katsomassa eilen toissapäivänä (vaikka piti käydä jo edellisenä). Olihan se ihan kiva ja silleen, mutta suhteellisen kallis, kun ottaa huomioon, että halvemmallakin saa. Sijainti oli kyllä lositava, ihan keskustassa eikä kämppä muutenkaan ollut hullumpi.. Mutta toisaalta tarkoitus ei ole kai tuhlata kaikkia rahoja keskustassa asumiseen, vaan säästää vähän tulevaisuudenkin varalle, jos sitä joskus vaikka vielä poistuu Sydneystä tämän kymmenen kuukauden aikana.

Töissä on aika randomia. Vähän tekisi mieli valittaa, mutta perjaatteesta kuitenkaan en nyt tee sitä..Mainitsen ehkä muutamia asioita.
(mitkä kaikki eivät ole minuun kohdistuvia negatiivisuuksia. esimerkiksi:)
Eilen lähdin töistä iloisesti ja oli ollut kiva päivä. Vartin päästä (olin ehtinyt käydä puhelinkorjaajalla ja olin kävelemässä jonnekin tappamaan aikaa) aloin ihmetellä kilinää mitä pidin. Ei mulla kuitenkaan mitään kolikoitakaan ollut taskussa tai mitään.. Noli pomon avaimet! Äkkiä kiireellä juoksin takaisin, mutta Boss oli ehtinyt jo häipyä. Jätin avaimet respaan.

Tänään en osannut käyttää herätyskelloa
(Tai niin luulin, aika oli vain am ja pm sekaisin. Syytin ensin herätyskelloa, mutta joku talipää oli pistänyt kellon ajan puoli vuorokautta eteenpäin.)
ja nukuin tyylikkäästi pommiin. Heräsin puoli tuntia ennen töiden alkua ja hyppäsin sen jälkeen vielä väärään bussiin. Siihen ainoaan, mikä ei mene suoraan kaupunkiin. Tyypillistä? Loppujen lopuksi en kuitenkaan myöhästynyt kuin kymmenisen minuuttia (jos katsoo pomon kelloa, oman mukaan vain viisi), koska bussi jättikin kivaan paikkaan lähemmäs Surry Hillsiä, ettei tarvinnut Town Hallilta asti kävellä. Jee. Kivasti sattuu kaikki tälläiset peräjälkeen.

Muusta en kyllä nyt jaksakaan valittaa kuin itsestäni. Taas on hyvä fiilis, enkä halua pilata sitä vatvomalla ikäviä asioita. Odottelen sellaista hetkeä, kuin takaisin hostellille päästyäni olen vielä äkäinen ja ärsyyntynyt ja puran sen sitten tänne. Pääasiassa kuitenkin tykkään olla duunissa siellä.. Välillä vaan tulee olo, että se vaan katsoo, kuinka paljon voi pompottaa ilman että vinetän. Ja tuntuu kanssa, että tunteja on ainoastaan juuri sen takia, että teen pienellä(?) rahalla mukisematta ja ahkerasti. Mutta joo, ei siitä sen enempää. 8)

Eilen käytiin Jonnen kanssa katsomassa Resident Evil Afterlife 3D:nä Eventissä. Oli aika mylly! Kamalan kallista vaan, $21,50/lippu. Mutta J oli kiva ja herrasmies ja tarjosi :) Pitää itse tarjota seuraava kierros, jos mentäisiin vaikka katsomaan uusi Saw! ..jos Jonne suostuu, mulla kun on kai tapana painaa kynnet sen kyynärvarteen aina kun säikähdän.. Vaikka siis, minähän en säiky helposti! ..ehkä vähän.