9.Uskoni

Uskon vähän kaikkeen silleen sopivissa määrin. Varsinaista uskoa minulla ei ole ja olen vähän uskontoinstituutteja vastaan. Uskonnoissa itsessään kun ei mielestäni ole mitään pahaa, mutta sitten kun on kirkko, joka haluaa määräillä, komennella ja alistaa.. Uskonnon nimissä joo, mutta ei se sen uskonnon vika ole. Eli vaikka en kuulu kirkkoon, uskon silti toisiin kristinuskossakin oleviin asioihin.

”Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän” on hyvä ja toimii. Luonnehoroskooppi pitää ainakin omalta osalta paikkansa. Lohikäärmeitä voisi olla olemassa yhtä hyvin kuin enkeleitäkin. Unissa on joskus perää. Karma, kohtalo. Jing ja Jang ja maailman kaikki harmaan sävyt – ei mustavalkoisuus. (U know, ilman pimeää emme huomaisi valoa ymsyms.) Evoluutio. Elämä on sitä, mitä ITSE teet siitä. Positiivinen ajattelu. Yms.

Joskus kakarana multa olisi varmaan tullut paljonkin terävää tekstiä aiheesta uskoni. Nykyään olen fiksumpi, enkä niin negatiivinen ja hyökkäävä. Jokaisella kuitenkin on jotain, mihin uskovat, oli se sitten Jeesus tai tiede, Noidat tai avaruusoliot, henget tai luonto. Usko on tärkeää ihan ihmisen itsensä kasassa pitämiseksi, eikä siinä ole mitään pahaa niin kauan, kun usko pidetään omana tietona. Kun se sekotetaan asioihin, mihin se ei kuulu, tulee ongelmia.

Vähän jatkan vielä aiheesta, ihan vaan siksi, että luin tänään vihdoin The Amber Spyglassin loppuun ja koska se on Universumin tomun vika osa ja koska koko kirjasarja on niin täynnä uskomattoman hyviä ajatuksia!

Siinä kirkko on paha, samoin "Jumala". Hän ei  ole Luoja, vaan ainoastaan ensimmäinen enkeli, joka päätti nostaa itsensä muiden yläpuolelle, hallita ja alistaa. Mikä kirjassa nostetaan tärkeäksi tekijäksi on Tomu, pimeä materia, tietoisuuden partikkelit. Niitä ilman ei olisi mitään kehitystä - kaikki tietoinen koostuu Tomusta ja vetää Tomua puoleensä. Ihminen on kolmiyhteinen, Body, Soul ja Spirit. Mikä taas on uskonnoista.. Kaikki kuitenkin tieteellisesti ja uskottavasti. Lukekaa! :)

8.Se hetki

Se hetki? Se hetki? Se hetki..

Se hetki, kun kersana odotti näyttämöverhon takana omaa esitysvuoroaan voimisteluryhmän kanssa?
Se hetki, kun oli ensimmäistä kertaa keskenään metsässä?
Se hetki, kun oli Pylpyrä?
Se hetki, kun oli ripari?
Se hetki, kun oli Tarus?
Se hetki, kun peruskoulu loppui?
Se hetki, kun oli lukiolainen?
Se hetki, kun saa puhelun työhaastatteluun?
Se hetki, kun valmistuu ylioppilaaksi?
Se tunne, kun maksaa viimeisen erän lentolipuista Australiaan?

Mulla on kaikki nämä haasteet luetteloita. Terveisiä vaan kaikille äikänopeille: "Ei luetteloita!!" Paljon helpommin asiansa saa kyllä tiivistettyä luetteloksi.

Elän, tai ainakin pyrin elämään, hetkessä. Vuosi koostuu kuukausista, kuukaudet viikoista, viikot päivistä ja päivät hetkistä.
'Kun katsoo maailman isoja asioita tarkkaan, näet, että ne onkin pantu kokoon monista pienistä asioista.' (jostain DragonLanceista)

Se hetki elämässäni olisi varmaan kuitenkin se, kun pääsin liittymään partioon. (Itseasiassa muistan kyllä ensimmäisen kokouksen ja kun sitä ei ollutkaan.. En muista, miksi sitä ei pidetty mutta petyin niin paljon, että kävin itkemään ja kaikki katsoivat minua vähän oudosti.. Olen vieläkin turhautumisesta jne itkijä.)

Se hetki itsessään, se kun pääsin liittymään partioon, ei hetkenä ole mikään ihmeellinen. Mutta jos haluaisi etsiä käännekohtaa elämässä, tai jotain sellaista, mikä itseesi on vaikuttanut eniten, olisi se varmaan juuri tuo. En oikeasti osaa sanoa, millainen ihminen olisin, jos en olisi kokenut kaikkea sitä mitä koin. Tiivistettynä ehkä kaiken. Teininä vietin viikonloput metsässä hauskaa pitäen. Elämäni parhaat ystävät minulla oli partiossa. Kamalasti hienoja hetkiä, pt-kisa voittoja, naarmuja, hymyjä, lehmälaavuja, kohmeisia sormia ja märkiä lapasia, havunneulasia, perhe, kuusenkuivia alaoksia, herra huu ja niin paljon kaikkea muuta.

Ja ilman niitä? No olisin ainakin eri ihminen.

Kirjastokammo

Päivitelläänkö vaihteeksi ihan normaaleita kuulumisia pelkän haasteilun sijaan. Toisaalta, eipä ne kuulumiset ole ihan hirveästi viimekertaisesta muuttuneet, mutta jos vaikka muodon vuoksi?

Olen ollut kamalan laiska viimeaikoina, enkä ole edes kirjastolla jaksanut käydä moneen päivään. Olen vain lözzinyt hostellilla lueskellen Philip Pullmanin The Amber Spyglass, His Dark Material trilogian viimeistä osaa. (Universumin tomu, Maaginen kaukoputki) Kirjan olen lukenut jo Suomessa, ekan kerran joskus ihan kakarana ja parhautta vieläkin <3 Kirjasuosituksia niille, jotka tykkää fantasiasta, filosofiasta ja maailmankatsomuksista.. Tai jotain sellaista. Ei siis ole pelkkä fantasiaromaani.

Tykkään näistä täkäläisten postilaatikoista ulkonäöllisesti ihan kamalan paljon. Mutta en vain voi lakata ihmettelemästä niiden epäkäytännöllisyyttä! C'moon, entä jos sulle olisi tulossa vaikka joku isompi kirje? Tai useampi lehti?

Oikeasti syy siihen, etten ole kirjastossa pitkään aikaan viihtynyt, on ehkä:

Thieves operate in the library. Suoraan sanottu. Surullista on ehkä se, että asia vain todetaan.. Varkaat toimivat kirjastossa. Ei mitään lievennyksiä tai poikkeuksia tyyliin "Kirjastossakin saattaa olla pitkäkyntisiä", "Tilaisuus tekee varkaan", "Kirjasto ei vastaa kadonneista tavaroista". Mutta ei! Täällä selvästi on joku järjestäytynyt kirjastovarasmafia, jotka toimivat ainoastaan kirjastoissa..

Vielä ei ole merkkejä varkaista näkynyt.

Vähän alkaa olla haikeita fiiliksiä taas. Enään kaksi yötä Home Traveller'sissa. Huoh, niin se aika rientää, eikä enään ole kuin pari kuukautta Australiaa jäljellä. Ja taas on tutustunut ihmisiin, joita tulee tulemaan ikävä. Tänään on ohjelmassa jonkinnäköistä Partyilyä: on Harrisonin viimeinen ilta ja jollain on synttäritkin (Minullakin neljän päivän päästä!). Varmaan samalla juhlistetaan omaakin poistumistamme päivää aikaisemmassa vain..

Ihan hyvä olisi ehkä se oikeasti viimeinen ilta olla vähän vähemmän kosteissa tunnelmissa, kun lauantaina pitäisi kuitenkin saada auto ajokuntoon ja lähteä ajelemaan. Ja koska olen ainoa ajotaitoinen, pitää olla ajokunnossa itsekin.

7.Paras ystäväni

Varsinaista parasta ystävää minulla ei ole. Tai sanan siinä ”ollaan erottamattomia, BFF 4ever!!11” merkityksessä. Paljon on hyviä ystäviä, mutta yksi omituinen tapaus, jonka voisin nostaa parhaaksi ystäväkseni, löytyy.

Ollaan tunnettu joku kuutisen vuotta kohta. Tutustuttiin isosleirillä, mikä – nykyään kun meidät tuntee – on ehkä randomein paikka, missä meihin on voinut törmätä. Toisaalta, kun Ausseissa kerrottiin joillekin siitä, kuinka tutustuttiin, eivät ne meinanneet pysyä tuoleillaan! Ihan ymmärrettävää, jos ympäristö on kristillinen leiri ja tarinaan liittyy maalarinteippiä, jeesusteippiä, käsiraudat ja tuoli. Pointtina oli siis se, ettei toinen uskonut, että jeesusteippi on kestävämpää kuin maalarinteippi, käsiraudat olivat vain rekvisiittaa.

Paras ystäväni on siitä loistava, että ei haittaa, vaikka unohtaisin pitää siihen vähään aikaan yhteyttä. Ei ole mitään ihmeellistä, jossei puoleen vuoteen kuulla toisistamme yhtään mitään. Ja silti, sitten kun toiseen sattuu törmäämään, on kuin oltaisiin viimeksi nähty eilen. Ehkä ollaan vaan tylsiä, eikä muututa vaan pysytään aina samanlaisina. Tai sitten että ollaan vaan samalla aaltopituudella, vaikka muuten muututtaisiinkin. Kenenkään muun kanssa en ole ikinä jutellut yhtä syvällisiä ja mustia juttuja. Joku voisi meitä kuunnellessaa luulla, että ollaan karattu pehmeästä huoneesta tai suunnitellaan jotain terrori-iskua, jolla tuhotaan maailma. Ehkä meillä on vähän outo huumorintaju.. Tai näkemys maailmasta.

En tosiaan ole mitään sellaista BBF tyyppiä. Että uskoisin, että aina tullaan olemaan tekemisissä ja yhteyksissä, hengailtaisiin aina yhdessä ja jaettaisiin kaikki salaisuudet toistemme kanssa. Ei se nytkään mene niin. Mutta uskon siihen, että jos mulla ikinä tulee olemaan tyyppiä, jonka kanssa synkkaa aina, se on tämä paras ystäväni. Pelkästään jo se, että ollaan pitkään oltu pitämättä yhteyttä ja silti mikään ei ole muuttunut, kertoo siitä, että ehkä se on sama kolmenkymmenenkin vuoden päästä. Ja että vielä joskus lähdetään uudelle seikkailulle, käymään kahvilla.. Ja päädytään varaamaan vuoden viisumi ja lentoliput pallon toiselle puolelle..

6.Minun päiväni

Minun päiväni ovat suurimmaksi osaksi tylsiä. Tällähetkellä täällä Melbournessa ainakin.
Herään Jonnen kanssa samaan aikaan joskus kahdeksalta.
Tehdään aamupalaa.
Sanon Jonnelle heipat.
Käyn suihkussa.
Hengailen hetken hostellilla kun odotan että hiukset kuivuvat.
En kuitenkaan jaksa odottaa hiusten kuivumista, vaan lähden liikenteeseen märillä hiuksilla.
Menen joko kirjastoon tai kaupungille.
Hengailen joko netissä tai kiertelen jossain päämäärättömästi. Joskus saatan jopa lukea kirjaa tai neuloa jotain.
Syön jotain puolen päivän maissa. Joskus oikeaa ruokaa, joskus ostan pussillisen sipsiä.
Palailen hostellille viimeistään kun Jonne pistää viestiä, että on päässyt töistä.
Hengailen ja venailen että Jonne käy suihkussa.
Tehdään ruokaa ja juodaan pahaa instant kahvia.
Hengataan loppuilta huoneessa tylsästi lueskellen tai ulkona pihalla nauttien pari lasia goonia.
Ja sitten mennään nukkumaan.

Toisaalta, mielenkiintoisemman postauksen saisi kaikista arkisista asioista. Tai siis niistä asioista, mistä täällä on tullut arkea.

Arkea on, että on ainoa suomalainen kaikkien muiden kansalaisuuksien vallatessa hostellin.
Arkea on, että hostellilla kuulee enemmän saksaa tai ranskaa kuin englantia.
Arkea on, että öisin puissa rapistelee kissankokoisia possumeita. (Että moi vaan oravat.)
Arkea on, että keväällä on syksy.
Arkea on, että suunnitelmat ovat viikoksi eteenpäin ja sen jälkeen kaikki on vähän auki.
Arkea on nuudelipussi päivälliseksi.
Arkea on hidas nettiyhteys.
Arkea on laittaa pistorasia päälle katkaisimesta.
Arkea on erilliset kylmä-kuuma nupit jokapuolella.
Arkea on herätä autosta.
Arkea on viettää ilta siellä minne sattuu huvittaa pysähtymään.
Arkea on olla vapaa ja ilman velvollisuuksia. (Jossei auton ruokkimista lasketa.)
Arkea on tutustua uusiin ihmisiin päivittäin.
Arkea on kengurujauheliha lähikaupassa.

Se tunne kun..(III)

 Se tunne, kun Suomi voittaa maailmanmestaruuden, olet Australiassa, heräät neljältä aamuyöllä todistamaan tapahtumaa, suomenkielinen streami hukkuu ja joudut seuraamaan ruotsinkielistä diaesitystä, kun netti on liian hidas pyörittämään videota. Joskus tosiaan haluaisi olla Suomessa enemmän kun toisinaan. Jaakko ois ollu aika jees. Mutta onnea jokatapauksessa Suomelle ja kaikille suomalaisille, jo oli aikakin! Ruotsalainen hostellilla luulee vieläkin, että huijaan sitä siitä, kuka voitti. Toisaalta, onhan 6-1 aika uskomatonta finaalissa!

Kamalasti päiviteltävää.. Tai lähinnä jorinaa, mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Hostellila on mukavaa ja rakastan ihmisiä täällä! Vähän harmittaa, että ollaan lähdössä jo lauantaina.. (note to self: varaa hostelli lauantaihin asti, ettei tarvitse checkautua ulos huomenna) Mutta toisaalta, onkohan tämä juuri sitä matkustelua. Juuri kun tutustuu uusiin ihaniin ihmisiin, pitää ne hyvästellä. Epäreilua.

Mulla oli vuosipäivä matkani kanssa 14.5. Sillon varattiin lennot. Silloin odotin innoissani Australiaan pääsyä pakoa arjesta. Nyt taas on ikävä Suomeen sitä samaa arkea. Toisaalta – ihan vain sen takia, että pääsee taas joskus uuteen reissuun! Sitten ehkä Eurooppaa tai Aasiaa.. Amerikkakin (kummatkin) olisi ihan kiva joskus. Onhan tässä koko elämä aikaa!

Väsyttää!

Tinapilli ja huuliharppujamit. 

 Hostellihuoneemme. (Se aikasempi) Huomatkaa siisteys<3

Vessan lukko kiinni. 

Vessan lukko auki. Normipäivä. 

5.Mitä on rakkaus?

Taisin jo aiemmin kertoa, että löövstoorit ei oo minun juttuni. Eivät niin pienemmissä määrin. Minulla on hyvin kieroutunut käsitys ”romanttisesta rakkaudesta” (meinasin kirjoittaa miehen ja naisen välisestä rakkaudesta, mutta eihän asia suinkaan aina ole miehen ja naisen välinen), enkä edes yritä selventää sitä teille. Voin kertoa, että ette ymmärtäisi kuitenkaan. Ei kukaan irl ja livenäkään selitettynä sitä ymmärrä. Mutta toisaalta – ei tässä pyydettykään kertomaan ”millaista on rakkaus parisuhteessa”.

Klikkaamalla isommaksi.

Oikeasti
Rakkaus on sitä, että välittää toisesta.
Rakkaus on sitä, että huonot kokemukset tai pienet virheet eivät kaada sitä.
Rakkaus on sitä, että luottaa toiseen.
Rakkaus on sitä, että huolehtii toisesta ja joskus jopa pistää toisen tarpeet omiensa edelle.
Rakkaus on sitä, että vaikka ei oltaisikaan aikoihin kirjoiteltu toisen Facebook seinälle, voidaan silti soittaa keskellä yötä.
Rakkaus on sitä, että voi olla oma itsensä.
Rakkaus on sitä, ettei tarvitse todistella.

Minä en tiedä, mistä tietää että rakastaa toista. Mutta olen suhteellisen varma, että kyllä sen sitten tuntee.

Syyssateista (+4.Tätä olen syönyt tänään)

Tänään oli yksi niitä päiviä, jolloin olin päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa kaikenlaisia asioita. Se vähän tökkäsi (töksähti.. no lopahti kuitenkin seinään), kun ulkona sataa taas kaatamalla. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja vaeltaa kirjastoon. Taas. Ehkä yritän saada muita koneella hoidettavia asioita järjestykseen sitten, kun ulkonakäppäiltävät asiat eivät huvita. ..kunhan nyt vähän aikaa vielä selailen blogeja ja naamakirjaa..

Tän päivän haasteen pitäisi olla 4.Tätä olen syönyt tänään.. Olen ehkä maailman huonoin kuvaaja - varsinkin jos pitää kuvata ruokia. Ne on yleensä massussa paljon ennen, kun edes muistaa kameran olemassaoloa. Ymppään kaiken informaation nyt siis tähän ohimennen, ilman kuvia ja ilman suurempia selityksiä ruuasta. Ruoka<3

Aamulla söin puuroa, avocadoleivän ja puolikkaan kiivin.
Päivällä syön varmaan hedelmää (kiiviä/mandariinia) tai muutaman sipsin.
Kun Jonne tulee töistä, syödään eilisen nuudeliwokin (kuulostaa hienommalta kuin kamelinoksennus?) jämät.
Ja illalla varmaan mutustelen sipsin tai pari.

Joo, kello siis tosiaan on kohta kaksitoista, eli en ole ihan kamalasti tänään vielä syönyt, mutta jotain tuollaista se tulee olemaan. I know that!

Eilen oli kamala päivä! Tiedättekö sen tunteen, kun on krapula? Sen, kun aamulla vain väsyttää, mutta iltaa kohden tulee kokoajan irrallisempi ja jumimpi olo. Jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että olisi vähän paha olokin. Ja neljän aikaa iltapäivällä mahalaukku päättää, ettei se haluakaan pitää aamupalaa sisällään ja sammut koomassa sänkyyn. Eilen oli sellainen päivä. Toisaalta, toissapäivänäkin oli kyllä kivaa!

Klik isommaksi.

Hengattiin vain hostellilla ja juteltiin ja hengattiin. Seuraavalla kerralla jätän goonin kyllä vähemmälle, mutta.. En minä maanantainakaan juonut kamalasti. Olen ehkä vain tulossa vanhaksi? Mutta rakastan hostelleja ja kaikkia ihmisiä, mitä niistä löytyy.

Muutosten tuulet puhaltavat, puuh

Ärsyttääkö?! Juuri silloin, kun olisi kamalasti asiaa ja tekisi mieli kirjoittaa, silloin Bloggerilla, netillä tai muulla kolmannella taholla on jokin vammainen ongelma, eikä pysty toteuttamaan mielitekoaan. Sitten miettii, että ei se haittaa. Seuraavalla kerralla sitten. Mutta kyllä se vähän haittaa, kun ei se sitä samaa tekstiä enään seuraavalla kerralla tule olemaan. Ties kuinka hyviä juttuja ollaan menetetty jo muutamia. Että ei ole minun vikani, jos kirjoitan tylsää tekstiä: niille parhaille ei vain anneta mahdollisuutta!

Nojoo, päivän aiheeseen. Kirjoitan tätä nyt siis Wordilla (Wordilla ja Bloggerilla on kanssa aina ongelmaa.. Eli jos tarkennetaan, kirjoitan Wordilla, tallennan ”Muistioon” ja kopioin sieltä Bloggeriin. Ja säädän vähän lisää (marttyyri)) ja julkaisen vasta huomenna. Ei siis enään ehkä niin ajankohtaista, mutta onpahan jotain tekstiä. Tänään meinaan on ollut muutosten päivä.

Muutos numero 1. (Ja vähän tarinaa)

Sain vihdoin vanhan puhelimeni takaisin käyttöön! Viimeviikolla vein sen Victoriamarketeille puhelimen korjauspaikkaan. Kiinalaisia, älkää luottako niihin! (Huono neuvo – muuten ette saa mitään elektroniikkaa ikinä korjattua.. Lähinnä siis olkaa varauksellisia!) Kertoivat, että eivät saa puhelinta korjattua kun vasta muutaman viikon päästä (ensin panttasivat sitä muutaman päivän), joten menin luurin kanssa muualle. Sanoivat, että vika ei ole ”flexi kaapelissa” (en tiedä mikä se on, siitä ne kovasti ovat kuitenkin selittäneet).

Menin lauantaina puhelimen kanssa toiseen paikkaan, jätin sen sinne ja kävin tänään hakemassa. Siellä tyyppi oli kai korealainen.  (Aasialainen sen elektroniikkakorjaajan siis vähintään pitää olla.) Homma sujui siis nopeammin (vrt. jätin puhelimen tiistaina, sain takaisin lauantaina, eikä mitään oltu edes korjattu). Täti (tai setä, en ottanut tyypistä oikein selvää) selvensi tänään minulle sitten asiaa huonolla englannillaan ja ainoa missä pysyin kärryillä, oli se kohta, kun se kyseli onko puhelin aiemmin ollut korjattavana. Sanoin että ei korjattavana, mutta että on ollut ”tutkittavana”. Sieltä ilmeisesti oli puuttunut jotain osia sisältä! :D Se niistä kiinalaisista siis – pöllivät vain varaosia muiden puhelimiin. Kiittivaan! Ja jonkun kaapelin se täti(?) siitä puhelimesta oli kuitenkin korjannut.

Noh, jokatapauksessa, puhelin on taas käytössä! Samoin kaikki vanhat numerot! Ette arvaa kuinka siistiä, että voisin häiriköidä kaikkia tuttuja suomessa jos tekisi mieli! Enpä usko, että sitä kuitenkaan tulee tapahtumaan, mutta se mahdollisuus on. Olen onnellinen! Samoin kun että on ihan hyvä, että ne numerot ovat siellä sitten kun palataan Suomeen. Mikä onkin oiva aasinsilta muutokseen numero kaksi.

Muutos numero 2.

En tiedä, kuinka moni on huomannut noita mitättömän pieniä muutoksia tuolla sivupalkeissa jo. (Siis ottaen huomioon, että julkaisen tämän ”huomenna”, eli olen jo eilen tehnyt muutokset sivupalkkeihin.) Tuskinpa kovin moni – ne nyt kun eivät yleensä ole se juttu, mihin blogissa pääsääntöisesti kiinnitetään huomiota. Yleensä kai teksteihin. (En kyllä tiedä sitten tapauksista, joissa tekstit eivät ole mielenkiintoisia.. Ei niin, ettäkö minulla mitään epäilyksiä olisi..) Siellä on kuitenkin kaksi muutosta.

Ensinnäkin (jos mennään alhaalta ylöspäin – ihan tällainen looginen järjestys siis) Päiviä pallon alapuolella–laskuri on hypännyt muutamia päiviä eteenpäin. Tänään (mikä siis julkaisuhetkellä on eilen) mittari näytti vielä, että päiviä olisi jäljellä 116. Ja nykyään huomaatte, että se on paljon edellä.

Toiseksi huomaatte ”blogin kuvaus laatikoissa”, että paluulento Sydneystä ei ole enään 1.9. vaan 15.7.
Päätettiin siis lähteä kotiin vähän aiemmin ja tänään vihdoin saatiin lennot siirrettyä.

Syynä on koti-ikävä ja se, että mä vaan vihaan Ausseja. Tähän asti olen koittanut sinnitellä, koska olisi ollut niin noloa lähteä etukäteen.. noot. Tottakai on koti-ikävä, mutta pääsyy on kuitenkin se, että ei nähty tarkoituksenmukaisena jäädä pidemmäksi aikaa. Kun tehtiin listausta mietittiin, mitä täällä vielä halutaan tehdä, tajuttiin, että ehditään tehdä se ihan hyvin parissa kuukaudessa. Pidempi aika olisi tarkoittanut lisää työnhakurumbaa ja yleistä hengaamista. Sitä sellaista ”no ollaan täällä vielä vähän aikaa, kun ei kai meillä muutakaan tekemistä”. Milloin siis ei ole niin väliä, että missä sitä harrastaa. Järkevämmältä tuntui tehdä asiat, mitä haluaa tehdä ja palata Suomeen ja kehittää jotain järkevää.
Järkevää? Todennäköisesti muutan vain saunaan, välillä käyn keittiöstä hakemassa palan ruisleipää ja jos oikein repäsen niin Soolossa kahvilla.

Ei nyt silleen – rakastan sitä kaikkea ”No worries, hengataan vaan” meininkiä, mutta toisaalta, vastahan tässä on kahdeksan kuukautta sitä harrastanut. Aikansa kutakin.

3.Vanhempani

Minun vanhempani ovat maailman parhaat vanhemmat. Riittäiskikö tämä tästä aiheesta? Melko hyvin tiivistetty mielestäni, mitäpä sitä muuta lisäämään.

Tottakai olen ollut maailman paras tytärkin, että kanssani on ollut helppo elää, eikä ole tarvinnut kärsiä suuria draamoja ja riitoja. Mutta toisaalta, on vanhemmillakin ollut asian kanssa tekemistä. Silloin muutamana hassuna kertana kuin olen tehnyt jotain tyhmää, ovat vanhemmat kuitenkin osanneet suhtautua asiaan. En tarkoita, että eivät olisi suuttuneet – päinvastoin. Mutta ovat olleet kohtuullisia ja ymmärtäväisiä.. Parhaansa mukaan.

Olen kummaltakin porukoista perinyt paljon piirteitä.. Olen siis ehkä joku hybridi niiden piirteistä – lähinnä siis luonteeltani. Iskä seilasi nuorena merillä ja katseli maailmaa. Emo taas touhottaa, säheltää ja nauraa. Pikkusena halusin seurata isän jalanjälkiä ja mennä merkkariin. Kuitenkin kun emo poissulki sen vaihtoehdon, päädyin ensin mäkkäriin töihin ja sitten baariin.. Kuten emoni ja mummunikin ovat ihmisiä aikanaan tiskin takana juottaneet.

Vanhempani ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan tukenani. Tiedän sen varmasti. Vaikka suhteellisen lyhyellä varoitusajalla totesin lähteväni Australiaan, tukivat kumpikin päätöstä päähänpistoa. Iskä ei ehkä ihan tosissaan ottanut sitä aluksi, emo taas oli vain innoissaan.. Tai ainakin yritti uskotella minulle niin. Oikeasti se oli ehkä vähän järkyttynyt ja suruissaan. Ja tatuointia vastaan olivat kumpikin. Menin ja tikkautin kuitenkin suhteellisen suloisen lohikäärmeen kylkeeni, eivätkä sen jälkeen asiasta mitään sanoneet. Tajuavat kuitenkin, että minä olen minä ja elän omaa elämääni. Äiti jopa väittää tykkäävänsä kuvasta ja sanoo että sopii minulle. Olen samaa mieltä.

Kotona minulla on kanssa aina paikka minne mennä koska vain. Kummassakin kodissa siis, eivät ne enään yhdessä ole. Hyviä kavereita kylläkin. Eli en ole mitään eroriitoja ja tappeluita joutunut ikinä kokemaan tai traumatisoitumaan niiden takia. Suorastaan väittäisin, että ovat hyvin fiksun tyttären ja pari poikaa kasvattaneet.

2.Ensimmäinen rakkaus

Olen vähän huono rakkausjutuissa. En osaa kirjoittaa mitään imelää rakkaustarinaa tai muutakaan ihanaa. Ja rakastan vähän kaikkea.. Nalleani, suklaata, kesää, vapauden tunnetta, hetkiä ja elämää. Mutta toisaalta, taitaa vähän mennä ohi sen mistä pitäisi kirjoittaa..?

Ensimmäinen rakkaus on tietysti ollut äiti. Ja se rakkaustarina kestää. Samoin kuin koko perheen kanssa. Toinen rakkaus oli varmaan joku kerhokaveri skidinä tai suuri ihastus ala-asteella. Mutta mitään noista ei kai tässä haeta?

Ensimmäinen rakkaus oli vähän sellainen viha-rakkaus juttu. Alusta loppuun. Oltiin oltu kavereita ikuisuuksia (kolme-neljä vuotta tuntui silloin ikuisuudelta), hengattu, tapeltu, vedetty vartiota, retkeilty, koettu, riidelty, jaettu, pistetty välit poikki.. Enkä edes tiennyt että se oli mulle tärkeä. Jossain vaiheessa tapahtui Tosisunnuntai ja yhtäkkiä seurusteltiinkin. Pelkästään siihen tottuminen kesti aikaa. Ja se, etten oikein uskaltanut uskoa sitä kaikkea.. Jos sitten olisinkin vain herännyt ja kaikki olisi ollut ennallaan?

Monella tapaa se olisi varmaan ollut ihan hyvä. Tottakai rakastin häntä ja olin hänelle tukena joka tilanteessa – kuten hänkin minulle. Koettiin paljon ja oltiin erottamattomia. En varmasti olisi tällainen (olisi se sitten hyvempi vai pahempi?) ilman häntä. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja minulta hävisi yksi hyvistä ystävistä.

1.Esittele itsesi

Kaikki, jotka lukee minkäänlaisia blogeja, on jo varmaan kuolemaan asti kyllästynyt tähän haasteeseen. Se on aika monessa blogissa pyörinyt nyt viimeaikoina, mutta tunnustan pöllineeni sen Marsalta. (Oikeasti tähän kai pitäisi listata miljoona muutakin bloggaajaa..)

Päivä 1 - Esittele itsesi.
Päivä 2 - Ensimmäinen rakkaus.
Päivä 3 - Minun vanhempani.
Päivä 4 - Tätä olen syönyt tänään.
Päivä 5 - Mitä on rakkaus.
Päivä 6 - Minun päiväni.
Päivä 7 - Paras ystäväni.
Päivä 8 - Se hetki.
Päivä 9 - Uskoni.
Päivä 10 - Päivän asu.
Päivä 11 - Sisarukseni.
Päivä 12 - Käsilaukussani.
Päivä 13 - Tällä viikolla.
Päivä 14 - Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 - Unelmani
Päivä 16 - Ensimmäinen suudelmani.
Päivä 17 - Mieleisin muistoni.
Päivä 18 - Mieleisin syntymäpäiväni.
Päivä 19 - Kaduttaa.
Päivä 20 - Tässä kuussa.
Päivä 21 - Toinen hetki.
Päivä 22 - Tämä järkyttää minua.
Päivä 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin.
Päivä 24 - Tämä saa minut itkemään.
Päivä 25 - Ensimmäinen..
Päivä 26 - Pelkään.
Päivä 27 - Suosikkipaikkani.
Päivä 28 - Ikävöin.
Päivä 29 - Tähän pyrin.
Päivä 30 - Soittolistallani.
Päivä 31 - Viimeinen hetki.

Nyt näyttää siltä, että tullaan tosiaan pysymään Melbournessa vielä viikko (ainakin. John sanoi, että huoletta voi varata hostellin vielä viikkohinnalla, eli jonnekin ensiviikkoa seuraavan viikon tiistaille. En yhtään ihmettelisi, vaikka jäätäisiin vielä senkin jälkeen..-.-). Ja päätin, että koska mulla ei mitään muutakaan tekemistä ole/tule olemaan(? En tosiaan usko, että mun kannattaa jatkaa työnhakua.. Säkällä tärppäisi kaksi päivää ennen kun pitäisi vihdoin lähteä.), niin voin ihan hyvin kirjailla näitä haastetehtäviä. Julkaistelen niitä vaikka sitten sopivissa väleissä kun siltä tuntuu.

Elikkäs ensimmäinen osa, Esittele Itsesi.

Minä olen ch., Christa, c-elo, piipi, kökkeli, Risto.. Ja aiemmin minut tunnettiin punapäänä. Nyt se on vähän haalistunut olemattomiin, mutta palaa kuvioihin kunhan tyttö palaa Suomeen. Olen kanssa lyhyt. En nyt lyhytlyhyt, mutta en todellakaan pitkäkään. Pitkään olin ylpeä siitä, että olin 160cm ja tasan.. Ja viimeisimmän pituusmittauksen jälkeen 161cm.. Hmph. Pidän käsitöistä ja näpertelystä. Rakastan duuniani Suomessa ja mulla on ikävä sitä. Tällähetkellä tosiaan matkustelen Australiassa ja sen takia pidänkin tätä matkablogia ;)

Synnyin Tampereella 1990 ja asusteltiin siellä viisi vuotta, jonka jälkeen muutettiin Kotkaan. Arvatkaa olinko jälkikäteen pitkään katkera porukoille! Rakastan sitä kaupunkia. Mutta toisaalta.. Tällähetkellä ei tunnu ahdistavalta ajatukselta palata Kotkaan ja vaikka pysyäkin siellä. Puoli vuotta sitten en tiennyt mitään kamalampaa, kuin Kotkaan jumahtaminen. Kaikki kouluni olen siis käynyt Kotkassa, peruskoulun Metsolassa ja lukion Kotkansaarella. Olin perus keskiverto, toisaalta enpä kamalasti koulun eteen tehnytkään. Lukion kävin neljässä vuodessa (virhe! Mikä motivaatio? Neljäntenä vuonna sitä ei näkynyt.) ja kirjoitin tylsät c:n paperit. Päättötodistus on parempi. Kursseja oli kasassa kai 100.

Olen harrastanut joskus kersana vähän kaikennäköistä näyttelemisestä jumppaan ja piirrustuskoulusta jalkapalloon. Partio oli kuitenkin ehdottomasti ylitse muiden. Se oli elämä ja sieltä ovat valehtelematta parhaat muistot ikinä. Sitten se jäi, enkä ole kolmeen vuoteen aktiivisesti tehnyt mitään asian eteen. Suurin tekosyyni on ollut duuni, jonka vuorot menevät pahasti päällekkäin illalla pidettävien kokousten ja viikonloppumenojen kanssa. Ja sitä ennen kun kävi töissä ja koulussa, se oli ihan kamalan rankkaa. Ei jäänyt aikaa muulle. Tällähetkellä en siis harrasta varsinaisesti mitään. Käsitöitä ja autolla ajamista ei lasketa. Tai goonia vielä vähemmän..

Siinä kai noi eniten perus ja silleen..

Sitten luonnejutut ja mistä pidän jutut.. Ne vaihtuvat päivittäin. Pidän vähän kaikesta, mutta tarpeen tullen inhoankin vähän kaikkea. Luonteeltani olen mukava, sosiaalinen, ystävällinen ja seikkailunhaluinen. Ja seuraavana päivänä vittumainen, itsekäs, hiljainen ja ujo. Tiedän olevani maailman napa ja käyttäydynkin sen mukaan, paitsi niinä päivinä, kun tiedän, etten ole mitään. Mulle on joskus sanottu, että vaikuttaa että olen vähän hukassa. Voi olla, mutta en anna sen haitata. Sehän tarkoittaa, että kaikki ovet ovat auki.. siellä jossain, kun ne vain löytää. Tiedän olevani vähän tuuliviiri..

En tosiaan tiedä, mikä musta tulee isona. Tai mitä elämältäni haluan. Välillä haluan palata Suomeen vain tehdäkseni puolivuotta mitä tahansa duunia, mistä saa rahaa ja lähteä uuteen reissuun. Toisaalta taas olisiko vähän siistiä mennä opiskelemaan (joo, en tosiaan tiedä mitä) tai hankkia oikea työpaikka, oma koti ja koira.

Se tunne kun.. (II)

Se tunne, kun autossa on rengas tyhjä ja akku loppu.

Mä en tiedä, mulla on vissiin huonoa karmaa kaikkien takapyörällisten/-renkaallisten kanssa. Kotona tuunasin itselleni hienon pyörän ja ostin siihen uudet renkaatkin, mutta takakumissa ei pysynyt ilma ei sitten millään. Oletin sitten, että kun ensimmäistä kertaa elämässäni vaihdoin renkaaita pyörään, olin sitten sohaissut reiän siihen ja yritin etsiä reikääkin.. Kärsimättömänä kuitenkin painelin rengaskauppaan ja ostin uuden sisäkumin. Sen kanssa olin varovainen, eikä siinä varmasti ole yhtään reikää minun tohelointini seurauksena! Mutta silti se vaan jatkaa tyhjenemistään. Kun palaan Suomeen, pitää kai selvittää mikä on ongelma.

Täällä taas takarenkaiden (aina vain yhden kyllä, puoli on vaihtunut kerran) kanssa on ollut ongelmia siitä asti, kun ensimmäisen kerran saavuttiin Sydneyyn. Silloin kyseessä oli muistaakseni matkustajanpuoleinen takarengas.. Siinä ei tykännyt ilma pysyä yhtään ja loppujen lopuksi siihen oli ilmestynyt reikäkin. Ongelma korjaantui, kun vaihdettiin rengasta. Tai korjaantui ja korjaantui, tyhjeneminen hidastui. Renkaaseen piti kuitenkin käydä säännöllisesti lisäämässä ilmaa.

Autoon vaihdettiin renkaat Blue Slipin yhteydessä ja ongelma korjaantui. Hetkellisesti. Kun oltiin vähän matkaa ajeltu Sydneystä Melbourneen päin, ruvettiin katselemaan, että onko (tällä kertaa kuskinpuoleinen) takarengas vähän tyhjempi kuin muut.. Ja näinhän se oli. Laitettiin renkaaseen lisää ilmaa ja asia korjaantui, se siis päästää ilmaa kyllä, mutta ei ihan kokonaan ole puhku, kun pitää ilmaa kuitenkin.

Ongelma oli enemmän tai vähemmän pahempi, riippuen siitä, kuinka usei  muisti käydä lisäilemässä ilmaa.. Swan Hillissä kuitenkin päätettiin, että parempi käydä vaihtamassa kumi, kun ei siitä mitään tule, jos kokoajan pitää huoltoasemilla ravailla (ihan kun bensan perässä ei pitäisi muutenkin..x) ). Käytiin kuitenkin vaihdattamassa rengas uuteen käytettyyn ja samalla pistämässä vararenkaamme kuntoon. Vararengaskaan ei kovinkaan hyödyllinen puhjenneena ja ilmattomana ole nääs..

Nyt kun ollaan saavuttu taas Melbourneen - öbaut kaksi viikkoa sen jälkeen, kun uusi kumi hankittiin - on rengas taas tyhjä. Kuten ehkä huomaatte. Ensimmäisen kerran tyhjenemisenmerkkejä näkyi Tasmaniassa jo, lisättiin ilmaa. Ajettiin auto parkkiin viikko sitten, kumi oli kyllä tyhjempi kuin muut, mutta nyt viikon jälkeen se on tyhjä. Huomaatte kai mitä tarkoitan.

Huoltsikka on vain korttelin päässä ja tiedän, että ilmaa olisi pitänyt käydä lisäämässä jo ajat sitten. Olen vain harvinaisen huono parkkeeraaja ja välttelen ahtaita tilanteita mahdollisimman paljon. Auto oli siis ahtaassa lokosessa seinän ja muiden autojen välissä. Nyt kun vieressä olisi enemmän tilaa, ei olisi ongelma käydä täyttämässä rengasta ja siirtää autoa samalla vähän kauemmas seinästä.. Mutta - ettei asioista tehtäisi liian helppoja - eräs nimeltämainitsematon poikaystävä oli jättänyt auton kattolampun päälle pariksi päiväksi ja nyt on autosta akku tyhjä. Voi argh!


Ohjelmassa seuraavaksi selvitellä kenellä hostellissa on autoja ja voisivatko jalosti lainata vähän energiaansa. Piuhat meillä onneksi on omasta takaa.

Ja vihdoin olen saanut aikaiseksi ottaa kuvia hostellilta. Ulkoapäin kylläkin vain, mutta olen niin vaivautunut aina muutenkin kameran kanssa ja vielä enemmän, jos näkyvillä on ihmisiä.. Ja sisätiloissa yleensä poikkeuksetta on joku - varsinkin yleisissä tiloissa. Ehkä minun vain pitäisi skarpata kamerakäyttäytymistäni.

Noista "parkkilokeroista" (mikä sana) puhuinkin jo silloin, kun joskus aiemmin puhuin hostellista. Mutta siis, noi on ennen ollut siis vain avointa tilaa, jonne on mahtunut autoja. Nyt siinä on oleskelutilaa, olohuonetilaa ja keittiötilaa oikealta vasemmalle.

 Ja aktiviteettiakin on vaikka kuinka. Sisällä kanssa telkkaria ja jotain lautapelejä ja kirjoja..