(Nykyään minulla tosin _saattaisi_ olla mahdollisuuksiakin siihen, luin Tukikohdan loppuun (Kingiä – yllätys, hyvä – yllättävää?). Enkä aloita seuraavaa kirjaa vielä johonkin aikaan. Vasta ylivoimaisen tylsistymisen uhatessa! Rakastan lukemista ja rakastan Kingiä (seuraavaksi vuorossa olisi Under the Dome), mutta se on kamalan rasittavaa, miten niihin sitten jää koukkuun. Tiedättehän, sitä kun on vaan aina pakko lukea eteenpäin ja päivät kuluvat siihen. Toistaiseksi yritän keskittyä ympärillä olevaan maailmaan, kun ei ole mitään syytä paeta Maineen tai muualle vieraisiin maailmoihin. (Huomaatteko, miten yritän yrittää kamalasti kaikkea.. Hienoa, yrittäminen on suhteellisen avoin käsite, Haha, ei siis lupauksia. Asiaan vihdoin?))
Viimeksi kun kirjoittelin, suunnittelimme lähtöä Walhallaan. Ja sinne tosiaan lähdimmekin samana iltana, tuskin edes tunnin päästä kirjoituksen julkaisemisesta. Ja huonon onnemme tai karman tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua seurauksena alkoi satamaan samalla hetkellä, kun auto käynnistyi. Ja sitä satoi sitten seuraavat kolmisen päivää, hiphei ja huraa.Walhalla oli herttainen ja _pieni_ lähkkärikaupunki keskellä sademetsää. Joskus sata vuotta sitten, kaupungin kulta-aikana, siellä oli paljon kaivoksia ja asukkaitakin. Kultaa ne siellä kai kaivoivat. Ympäristö oli rehevää ja viidakkoa, sen näköistä, että ei olisi yllättynyt yhtään, vaikka jonkun mutkan takana olisi törmännyt dinosaurukseen. Kaunista siis – harmi vain, että kelit sattuivat huonoiksi. ’Kaupunki’ on solassa ja metsät kohoavat sen ympärillä joka suuntaan. (Niin, mutta siellä oli koivujakin?! En edes tiennyt, että koivuja on muuallakin kuin Suomessa.)
Viivyttiin siellä yö ja seuraava päivä. Suunnitelmissa oli tavallaan jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta koska satoi ja oli kylmä, siellä ei ollut kamalasti tekemistä. Eivätkä maisematkaan olleet niin kuvauksellisia ja siistejä, kuin mitä auringonpaisteessa olisi voinut olla. Kurjaa. Lueskeltiin ja soiteltiin siis lähinnä – todella kehittävää ja hyödyllinen reissu.
Walhallasta ajeltiin eteenpäin – kunhan jonnekin, missä voidaan viettää yö ihmisten ilmoilla. Päädyttiin kai Darnumiin (kartan mukaan päättelen nyt jälkeenpäin niin). Siellä oli Musical Village lähellä (mökkerö, missä oli kyltin mukaan kaikkea siistiä musiikin historiaan liittyvää. Jee..) ja pubi vieressä. Soli herttainen pikku pubi avotakkoineen ja biljardipöytineen. Ehkä isona ja rikkaana perustan sitten samantyylisen. Juotiin kaljat siellä ja mentiin aikaisin nukkumaan. Viereisellä niityllä oli vuohia, joita suunnittelin syöttäväni, mutta unohdin sen. Höh. Tie jylisi vieressä, eikä aamullakaan jaksettu siihen pitkäksi aikaa jäädä – tehtiin aamupalat ja –kahvit, pakattiin sänky ja jatkettiin matkaa.
Seuraavana päivänä huomattiin olevamme huolestuttavan lähellä Melbournea. Pysähdyttiin Mäkkärihuoltoasemalla nettiin pitkäksi aikaa – töitä, töitä (Ei mitään..-.-) ja päädyttiin Frankstoniin yöksi (vajaa viisikymmentä kilometria Melbourneen!!). Melbourneen ei kuitenkaan vieläkään haluta mennä. Siellä tarvitsisi hostellin ja vähän tietoa kaupungista (parkkipaikkamahdollisuuksista) ja muista jutuista. Eli töitä ennen sitä.
Frankstonissa oltiin kaksi yötä. Se oli..omituinen kaupunki. Tai se, mitä kaupunkia nyt nähtiin – rantoja ja pieni kävelyretki kaupunkiin – ei vakuuttanut kovinkaan mieleenpainuvasti. Ranta oli kyllä kaunis ja aurinko laski mereen nätisti..Niemen taakse tosin, mutta värjäsi taivaan ja meren kivasti. ch:lla oli pahasti Tukikohta kesken, elikkäs hän perehtyi kaupungissa olon aikana lähinnä siihen. Hyi minua. Mäkkärissä tosin käytiin pakolliset nettailut, töitä, töitä.
Tänään päätettiin jättää Frankston oman onnensa nojaan ja suunnata kohti etelää, Phillip Islandia ja pingviinejä! Toistaiseksi vain kohti, mennään sinne oikeasti ehkä huomenna tai ylihuomenna. Mutta jee! Tyttö pääsee vihdoin näkemään pingviinejä!
Tänään nähtiin merta. Oikeita aaltoja ja oikeaa rannikkoa. Upeaa! Zippailtiin kallioilla tutkimusmatkalla ja kerättiin simpukoita. Nähtiin paljon rapuja ja merikasveja laskuvesialtaissa (miten sellasia hiidenkirnuja nyt kutsutaankaan, mitkä laskuveden aikana jäävät kuivalle, mutta ovat kuitenkin täynnä vettä..?) ja seikkailtiin kallioilla muuten vaan. Tottakai jätin kameran autoon, mutta toisaalta ihan hyvä. Eivät mitkään kuvat olisi tehneet mitään oikeutta millekään.
Seisottiin kauan nilkat uponneina hiekkaan vain katsellen aaltoja. Se on vähän sama kuin tuli, ehkä massiivisempana vain. Kun välillä aallot eivät yllä lähellekään varpaitasi ja välillä taas joutuu perääntymään, ettei kastuisi paidanhelmoja myöten. Välillä meri on vain vellovaa massaa ja välillä jokainen aalto särkyy vaahtopäiksi jo kaukana merellä niin, että rantaa kohti on tulossa pelkkää valkoista. Toisinaan seisot hiekalla ja vähän ajan päästä tuntuu, että oletkin jossain merenpinnan alapuolella aaltojen kohotessa edessäsi peittäen horisontin.. Ja seuraavaksi seisot meren pinnan päällä, veden ympäröidessä sinua joka puolelta ja houkutellessa syvemmälle nilkkoja kutitellen. Aikaisemmin näkemäni aallot joka puolella ovat kai olleet pelkkää liplatusta.
Nojoo, asiaan taas. Yöksi ollaan nyt päädytty Cape Patersoniin Wonthaggin Inverlochin ja Wonthaggin kautta. Paikasta en juurikaan osaa sanoa, täällä on pimeää. Mutta meri on selän takana (tämä on jonkinlainen Beach) ja paikka muuten on kai suhteellisen pieni. Tänne tavallaan pyrittiinkin, mutta päädyttiin vahigossa.. Ei niin, ettäkö oltaisiin eksytty välillä, mutta jotain vikaa tällä pallonpuoliskolla on teiden viitotuksien kanssa!
(Voih, pakko sanoa sananen tai toinen asiasta! Tienviitotuksista ja opasteista siis. Opaskylttejä on yleensä hyvissä ajoin, jee – tiedän olevani menossa oikeaan suuntaan. Mutta sitten jos tulee risteys, on kyltit unohdettu kokonaan. Mitä hyötyä on kylteistä suoralla tiellä? Jos olet sattunut arvaamaan oikein risteyksessä, saattaa vähän matkan päästä taas olla kyltti, missä kerrotaan, että olet oikeilla jäljillä. Ja juuri ennen paikkaa itseään (ainakin Sydneyssä) kylttejä on joka risteyksessä ja vähän muutenkin siellä täällä. Ihan hyvä – ei ainakaan viime metreillä eksy, jos on sattunut sinne asti selviytymään.
Kadun nimet sitten? Noh, yleisesti ottaen, kyltti saattaa olla olemassa tai saattaa olla olematta. Jos kadun kulmauksessa on tienviitta, se saattaa olla millä puolella katua vain ja osoittaa oikeastaan mihin suuntaan vain. Viitta ei siis automaattisesti ole sillä puolella, millä katu itsessään alkaa tai edes kadun suuntaisesti.
Ja liikennemerkit yleisesti sitten? Pääsääntöisesti niitä on ihan loogisesti ja ymmärrettävästi. Yleensä kummallakin puolella tietä, että ne varmasti huomaa (varsinkin, jos kyse on nopeusrajoituksista). Nopeusrajoituksien kanssa on olemassa tiettyä (minunmielestäni) epäloogisuutta.. Esimerkiksi: Tielle ilmoitetaan yléisnopeusrajoitus, metrin päästä siitä kerrotaan mutkasta, jossa toivotaan, että ajetaan 20-30km/h alle nopeusrajoituksen, sen jälkeen on toinen mutka mahdollisesti alemmallakin nopeussuosituksella ja sen jälkeen alkaa taajama ja nopeusrajoitus muuttuu jälleen.. Miksi pitää esittää sitä ensimmäistä nopeusrajoitusta ollenkaan, jos sitä ei kuitenkaan pysty ajamaan koko pätkällä?
Ja vielä yksi huvittavuus (anteeksi kaikki, lupaan, että unohdan liikennemerkit sen jälkeen piiiiitkäksi aikaa). Minusta on todella loistavaa, että täällä on tuhlattu energiaa vilkkuviin ’trafficlights ahead’ varoituskyltteihin. _Vähän_ on kuitenkin pakko ihmetellä niiden hyödyllisyyttä, jos pystyt näkemään itse liikennevalotkin koko sen ajan, kuin kyseisen varoituksen..
Olisi vielä muutama ’ärsyttää’/ihmetyttää –kohta, mutta ehkä jätän aiheen tällä kertaa. (Joo, ja aion pitää lupaukseni siitä, että unohdan aiheen piiiitkäksi aikaa, mutta sitten..!))
(Nojaa – eli missähän aiheessa oikeasti oltiin?)
Nykyisessä yöpaikassa – aivan. Joo, joku saattaa ihmetellä edestakaisin sahaavaa reittiämme, mutta en oikeasti edes halua kertoa, mistä se johtuu. Asiaan liittyy kuitenkin vahvasti kaasukeittimemme ja sen ilmeisen tyhjä sisusta. Ja haluttomuus koetella onnea, jos siellä _ehkä_riittäisi vielä poweria ruuan lämmitykseen ja haluttomuus syödä kylmää ruokaa. Ja lopputulos tällähetkellä tuon kaiken seurauksena on lievä ällötyksen tunne, taas astetta tukkeutuneemmat verisuonet ja päätös: ei enään Family McDinnerBoxeja! Ja nettailun tulos oli: ei, töistä ei ole vieläkään kuulunut mitään.
(Ja kaikille tiedoksi: nyt kello on 10:43pm.)
Ja vielä minulla on asiaa.
(Eikö minun puhetulvani lopu ikinä? Ei tänään, vihdoinkin tuntuu siltä, että on aikaa vaikka kaikille maailmassa (eli ei ole kirjaa luettavana, eikä nettiä hengailuun. Mitäpä sitä muutakaan tekisi Jonnen lueskellessa vierellä pelkääjän paikalla. Ei olla vielä jaksettu levittää edes sänkyä), mutta lupaan tämän (todennäköisesti) olevan viimeinen asia..Se vain on niin pakollinen näin uuden kuukauden kunniaksi:)
Että tiesittekö, että Joulu on kohta? No en minäkään sitä oikein tajua. Joulukoristeita on joka puolella ja hyvän joulun toivotuksia, mutta haloo.. Nythän on lämmintä! Ja kesä! Tiedoksi vain, että Joulua juhlitaan talvella, Joulupukki liikkuu reellä paksuissa talvivaatteissa.. Ei shortseissa ja aurinkolasit päässä. Täällä näkee kanssa überövereitä jouluvaloja talojen koristeena – miksi? Täällähän on valoisaa, valothan menevät suurimmaksi osaksi hukkaan..
Nojoo, ehkä mulla on jotain sopeutumisongelmia jouluineni tänne.. Tai, että eihän Joulu täällä tunnu miltään Joululta. Mutta, eihän se näiden vika ole, että täällä sattuvat vuodenajat menemään eri tahtiin, kuin toisella pallonpuoliskolla. Tuntuu se silti pikkuisen oudolta minusta.. Saattaapi olla tai saattaapi olla olematta, eihän sitä tiedä, millaisen rantajoulufiiliksen ehdin tässä vielä kerätä. Enäänhän jouluun on muutama päivä (nojoo, 23 tai jotain). Pitää ehkä hankkia kalenteri alkajaisiksi.
Ja nyt ch. kiittää ja kumartaa ja lopettaa tekstiripuloinnin tähän. (Ja jos jotain vielä kiinnostaa, nyt kello on 10:53pm.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti