Lenkkeilystä ja kotiutumisesta

 Heipähei kaikki.

Tytöllä on nytten paremmat fiilikset, eli kehtaa vähän kirjoitellakin jotain. Olisi varmaan jo eilenkin voinut, mutta tyttö kävi vähän lenkillä, eikä illalla enää jaksanut tehdä muuta kuin nuudeleita ja painua nukkumaan.

Sain siis mahti-idean lähteä vähän kävelemään ja mikäpä siinä kävellessä. Päädyin st.Kildaan asti tarkoituksena vähän tarkastella ravintoloiden ikkunoita, josko siellä olisi Help Wanted meininkiä. Ja olihan siellä, mutta minulla tietenkään cv:tä mukana, "Drop your cv in and come to say hello to *keitä siellä nyt ikinä sattuikaan olemaan vastaavina*". Pitänee ehkä toiseenkin kertaan lähteä sinne pyörimään, silläkertaa tramilla ja muutama cv:n kopio taskussa.

Tosiaan, mikäpä siinä oli kävellessä. Ilma oli loistava, maisemat kauniita! Ja kerrankin otin jopa iPodin mukaan, melkein voisi todeta että Goon is the answer. Eli kun vähän aikaa kävelee kauniissa ilmassa, kauniissa maisemissa ja kuuntelee pirteää ska-rokkia Karhulasta, ei siinä voi tulla kuin hyvä mieli! Harvinaisen loistavaa.

Nojoo, paluumatkalla sitten alkoivat kengät hiertää, olla aika kuuma ja muuta kurjaa. Onnistuin kävellessäni polttamaan itseni kauniin ravun punaiseksi rintakehästä ja naamasta ja tämä onkin hyvä päivä viettää kirjastossa viileässä koneella istuen. Sattuu kyllä vähän sieluun, koska ulkona on ehkä vielä upeampi päivä kuin eilen oli!

Nojoo, huomenna on viikonloppu (ihan kun joka päivä ei olisi viikonloppu minulle) ja Jonnellakaan ei todennäköisesti ole töitä. Voidaan ehkä ihan repäisä ja lähteä rannalle!

 Suunnitelmia meillä ei vieläkään ole. Hostelli on nyt varattu kai ensi keskiviikkoon asti (checkauduttiin sisään toissapäivänä ja maksettiin viikosta..Tuleeko siitä seuraavaan keskiviikkoon asti?) ja tarkoitus olisi (ylläripylläri) sillä aikaa etsiä vähän töitä. Ja vähän siitä riippuen sitten jäädään joko tänne tekemään töitä tai suunnataan kauemmas tekemään töitä.

Beach rd. Port Melbourne.

(Positiivinen ajattelu! Mehän siis tullaan löytämään töitä, kun tähänkin mennessä on ollut niin helppoa..Dippaduu!)

Rantaa st.Kildassa ja Kitesurffareiden varjoja tuolla kaukana.

Melkein toivoisin kyllä että löytyisi töitä täältä, on ehkä todella kaunis ja ihana mesta. Melkein voisin kotiutua tänne!




Kotiutumisesta puheenollen.

Toissapäiväisen hajoamisen syy oli juuri kotiutuminen, se kun pääsen/joudun takaisin Suomeen. Ehdinkin jossain vaiheessa jo mainita, että olisin Suomessa 2.9.2011, johtuen siitä, että lentoliput ovat vain vuoden voimassa.

Noh, eihän siinä olisi ollut mitään, siinä nyt olisi tullut ainakin vuosi reissua täyteen. Mutta toissapäivänä saamiemme tietojen mukaan, lennot ovat voimassa vuoden alkuperäisestä lähtöpäivästä. Ja meidänhän oli tarkoitus lähteä matkaan 13.8.2010, mutta koska alkuperäisellä matkakaverillani oli jotain työjuttuja, siirrettiin lähtöä kolmella viikolla. Että kiitos tämän episodin, on minun siis oltava takaisin Suomessa 13.8.2011. Että terveisiä vaan Arskalle, jos tätä joskus eksyy lukemaan, en olekaan Ausseissa, en edes reissussa, vuotta.

Nojoo, mutta asian valoisa puoli: mitä tästä opimme - osio.

Älä enään ikinä, ikinä lähde reissaamaan muuta kuin yksin. Vituiksi se menee kuitenkin.

Hoida aina kaikki lentoihin, matkaan, yhtään mihinkään tärkeään, liittyvät asiat itse, että varmasti tiedät, mitä kaikkia lisäehtoja, muutoksia asiat tuovat tullessaan. Säästyy todennäköisemmin ikäviltä yllätyksiltä ja harmailta hiuksilta.

Episodin seurauksena ja lähinnä sen nostattaman vitutuksen ja turhautumisen takia olin samantien suuntaamassa kolmeksi kuukaudeksi farmille, vaikka vapaaehtoistyöhön, että saan 2nd year visan hankittua. Kaikki tuntui kaatuvan siihen kolmeen viikkoon, eihän minulla ole enää kuin reilu puoli vuotta aikaa olla täällä! Ja mitä tämä tähän mennessä on ollut, stressaamista, odottelua, jotain kaikkea sitä, mitä en odottanut tai tullut hakemaan täältä. Haluan uuden mahdollisuuden!

Nojoo, eihän elämä tietenkään siihen kaadu. Ja come on onhan täällä ollut ihan sikanaan hyviä hetkiä. Ja niinkuin niitä ei muka tulisi mahtumaan tuohon tulevaankin aikaan. Lähinnä mielen muutos kuitenkin johtui konsultaatiopuhelusta, jonka jouduin tekemään emolle. Se kertoi, että vuosi lisää täällä on vuosi pois kaikesta muusta. Nojoo, onhan se vain vuosi. Mutta se on kuitenkin vuosi. En nyt väittäisi, että mulla ihan hirveä ikävä olisi takaisin Suomeen, mutta en mä väitä, ettei olisi ollenkaan ikävä. Ja kaikkea sitä siistiä, mitä siellä sitten mahdollisesti odottaisi. Ja kaikkia muita reissuja mitä vielä voi tehdä.

Ehkä mä vain tyydyn kohtalooni, lakkaan turhia murehtimasta ja hyväksyn tosiasiaksi sen, että olen 13.8.11 takaisin Suomessa.

En kuitenkaan väitä, että asian hyväksyminen tarkoittaisi, etten katkeroituisi loppu elämäkseni ja pitäisi varalla pientä vitutuksen poikasta asiasta.. No, ehkä ajan kanssa pääsen tästä oikeasti yli.