Tänään on viimeinen ilta Balmain Backpackerissa. Ikävää. Haikeaa. On täällä kuitenkin ollut jo pitkään ja tuntee paljon ihmisiä. Kohta kai parvekkeelle nauttimaan muutamasta kaljasta, sitä ennen vähän ABN applyä.
Tänään pomo tykkäsi vielä vähemmän siitä, että olin lähdössä. Kovasti koitti saada minua vielä yhdeksi viikoksi. En kuitenkaan halua, eikä täälläkään ole huoneita vapaana. Moottoritie kutsuu ja kovaa! Varsinkin nyt kun sitä on saanut ajatella. Ja leirielämä kiinnostaa.
Pienenä vietin kaikki viikonloput metsässä. Tai pienenä ja pienenä, teininä, silloin samaan aikaan, kun normaalit ihmiset ryyppäsivät puistoissa. Yritin kai itsenäistyä pysymällä lapsena, muut etsivät oikopolkuja aikuisten maailmaan. Nyt tuntuu, että musta on tullut aikuinen itse. Enää ei ole oikeastaan missään sitä samaa huoletonta fiilistä, kuin puskassa aina oli. Ei ollut mitään väliä, mitä kaikkea oikeassa maailmassa tapahtui, puskiko kymmenet kokeet päälle tai oli jotain muuta aihetta olla stressaantunut. Kun pääsi puskaan, oli vain puskassa, eikä tarvinut huolehtia muusta. Kännykän ja siviilielämän pystyi unohtamaan täysin.
Tavoitteena seuraavalle jollekin ajalle, on löytää se pienipoika - Risto - taas sisältäni ja oppia nauttimaan kaikista pienistä asioista, ja yrittää unohtaa kaikki ikävät. Ainakin aina silloin tällöin. Elämää on ihan liian vähän, että se kannattaisi tuhlata vain kaiken ikävän stressaamiseen. Ja maailmassa on ihan liikaa kaikkea ihmeellistä, että siitä voisi huomata edes pienen murto-osan, jos kokoajan elää kiireessä ja ajatellen muita asoita.
Tämä tyttö yrittää vastaisuudessakin tulla tänne kirjoittelemaan, mutta tuskin näin ahkerasti. Autoelämä kutsuu. Ja BottleShop, parveke ja viimeinen ilta Backpackerissa.
Onnea matkaan, rakas! <3
VastaaPoistaIhanasti sanottu! (haha taitaa olla muuten Leevi & leavingsilla ton niminen biisi!) Itse olen jo pari vuotta elänyt elämässäni aika hurjia muutosten aikoja, erittäin vaikeita sellaisia. Olen tehnyt hyviä ja huonoja ratkaisuja ja joutunut kohtaamaan monenlaista ikävää, nyt kuitenkin olen karistanut suomen tomut jaloistani ja asustelen siis ulkomailla, toiveissa on, että elämä alkaisi pian taas hymyillä ja unohtaisin turhat murheet ja stressin. Satuinpa siis aika hyvään kohtaan lukemaan tuon postauksesi, siksi oli pakko nyt kommentoidakin! Minullekin luonto ja metsät ovat aina tarjonnu lohdutusta ja turvaa. Oisi mukavaa joskus vaihtaa kanssasi ajatuksia & kuulla lisää tuosta mahtavalta kuulostavasta seikkailustasi! Kaikkea hyvää ja voimia vieraassa maassa olemiseen! Tiedän miltä se välillä voi tuntua.
VastaaPoistaHii :D Toi metsäjuttu on ihana. Välillä ihan samat fiilikset mullakin asian suhteen, mut niinku silloinkin, niin nykyää sata kertaa pahempana mulla on joku ihme pimeen metsän pelko ja ahdistaa ja kaikkea. Ei tajua :<
VastaaPoistaJeps, sama juttu mulla Jenske. Eikä se enää ole muutenkaan yhtään sama! Ennenvanhaa oli mettässä sato tai oli mitä vaan, sitä keksi aina jotain tekemistä eikä vuotava laavu haitannut.. Nykyään on kai sitten vähän mukavuudenhaluisempi tai muutenvaan laiskempi, eikä osaa enää vain olla.
VastaaPoistaAnonyymi,
Tosiaan olisi siistiä joskus vaihtaa ajatuksia ja silleen.. Sullakin kuulostaa jo ton perusteella olevan jonkinnäköinen seikkailu meneillään, vieraassa maassa ja silleen. Mun 'seikkailuista' pääsee varmaan parhaiten perille seuraamalla niitä täältä. :)