Tottakai olen ollut maailman paras tytärkin, että kanssani on ollut helppo elää, eikä ole tarvinnut kärsiä suuria draamoja ja riitoja. Mutta toisaalta, on vanhemmillakin ollut asian kanssa tekemistä. Silloin muutamana hassuna kertana kuin olen tehnyt jotain tyhmää, ovat vanhemmat kuitenkin osanneet suhtautua asiaan. En tarkoita, että eivät olisi suuttuneet – päinvastoin. Mutta ovat olleet kohtuullisia ja ymmärtäväisiä.. Parhaansa mukaan.
Olen kummaltakin porukoista perinyt paljon piirteitä.. Olen siis ehkä joku hybridi niiden piirteistä – lähinnä siis luonteeltani. Iskä seilasi nuorena merillä ja katseli maailmaa. Emo taas touhottaa, säheltää ja nauraa. Pikkusena halusin seurata isän jalanjälkiä ja mennä merkkariin. Kuitenkin kun emo poissulki sen vaihtoehdon, päädyin ensin mäkkäriin töihin ja sitten baariin.. Kuten emoni ja mummunikin ovat ihmisiä aikanaan tiskin takana juottaneet.
Vanhempani ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan tukenani. Tiedän sen varmasti. Vaikka suhteellisen lyhyellä varoitusajalla totesin lähteväni Australiaan, tukivat kumpikin
Kotona minulla on kanssa aina paikka minne mennä koska vain. Kummassakin kodissa siis, eivät ne enään yhdessä ole. Hyviä kavereita kylläkin. Eli en ole mitään eroriitoja ja tappeluita joutunut ikinä kokemaan tai traumatisoitumaan niiden takia. Suorastaan väittäisin, että ovat hyvin fiksun tyttären ja pari poikaa kasvattaneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti